Anna ihonhoitotuotteellesi aikaa näyttää tehonsa

Anna ihonhoitotuotteellesi aikaa näyttää tehonsa

Vältä tämä virhe uutta ihonhoitotuotetta kokeillessasi

Kuinka kauan kestää, että kasvojen tehovoiteen retinoliseerumin tai hyaluronihapposeerumin vaikutus on nähtävillä?

Moni meistä ostaa lupaavia uusia ihonhoitotuotteita ja saattaa pettyä, kun niiden kaikkien vaikutus ei olekaan heti päivässä tai parissa havaittavissa. Älä siis lopeta uuden tuotteen käyttöä liian aikaisin!

Kerron muutaman nyrkkisäännön kuinka kauan erilaisilla ihonhoitotuotteilla kestää näyttää tehonsa ja miksi vaikutuksen näkymisessä kestää toisilla kauemmin kuin toisilla.

Ihon uudistuminen

Jokaisen iholla tapahtuu jatkuvaa uudistumista. Ihosolut kehittyvät ja uudistuvat ihon syvemmissä kerroksissa ja sinne syvemmälle me yleensä pyrimme antamaan solujen rakentumista edistäviä ravinto- ja tehoaineita ihonhoitotuotteiden muodossa. Mitä korkealaatuisempi ihonhoitotuote, sen varmemmin sen luvatut tulokset näkyvät. 

Uuden ihosolun matka ihon syvemmistä kerroksista näkyville ihon pintaan vie nuoremmilta n. 28 päivää, mutta meiltä aikuisilta jo hieman pidempään.

Yleensä ihonhoitotuotetta kannattaakin käyttää ainakin 4 viikkoa, jotta voi havaita sen vaikutuksen. Joskus tuotteen tehon näkymiseen voi kulua vähemmän aikaa, joskus enemmän. Kerron alempana lisää tästä. 

Itselläni meni lähes vuosi, kun siirryin luonnonkosmetiikkaan ja huomasin, että kasvojeni ihon nopea rasvoittuminen oli tasoittunut!

Aikaisemmin kasvojeni iho oli jo parin tunnin kuluttua pesusta muuttunut niin öljyiseksi, että jouduin useita kertoja päivässä käymään vessassa pyyhkimässä kasvoiltani öljyä vessapaperiin.

Tämä liika rasvoittuminen tasaantui kuitenkin ajan mittaan, kun olin siirtynyt luonnollisiin palasaippuoihin kasvojeni pesussa ja alkanut käyttää luonnonkosmetiikan kasvovoiteita. Nykyään kasvojeni iho ei juurikaan kiiltele päivän mittaan.

-Johanna, Saaren Taika tuotteiden kehittäjä

Kasvoveden vaikutus näkyy osittain heti, sillä sen ihoa puhdistavat ja kosteuttavat ominaisuudet näkyvät ja tuntuvat heti käytön jälkeen, mutta kasvovesillä on usein muitakin ominaisuuksia, joiden vaikutusten näkyminen iholla saattaa alkaa vasta muutaman viikoa kuluttua. 

Elastaania ja kollageenia sisältävän Ruusu miselliveden ihon kimmoisuuteen vaikuttavat ominaisuudet saattava alkaa näkymään vastaa muutamien viikkojen kuluttua, vaikka Ruusu miselliveden kosteuttavat ominaisuudet voikin yleensä tuntea jo heti käytön jälkeen.

Ihon sävyä kirkastavan Ruusu Aloe kasvoveden vaikutus on yleensä aika nopeasti havaittavissa, sillä sen sisältämät ainesosat syväpuhdistavat ihohuokosia ja antavat iholle luonnollista hehkua.

Ihon sävyeroja tasapainottava Appelsiini Kamomilla kasvovesi vaikuttaa myös heti ja pitkällä aikavälillä. Sen punoitusta rauhoittava vaikutus alkaa yleensä näkyä nopeasti ja lisääntyy vielä, kun käyttöä jatketaan säännöllisesti.

Teksti jatkuu tuoteupotuksen jälkeen.

Hyaluronihapposeerumin ja retinoliseerumin vaikutukset

Hyaluronihapposeerumin vaikutukset iholla näkyvät heti, sillä hyaluronihappomolekyylit imevät itseensä vettä, jolloin molekyylit turpoavat ja siloittavat ihoasi välittömästi.

Hyaluronihapposeerumia voidaan käyttää myös aknen hoidossa, sillä toisinaan akne saattaa johtua liian vähästä ihon kosteudesta. Tällöin tulosten näkyminen vie kauemmin aikaa, yleensä noin neljästä viikkosta eteenpäin, jopa kuukausiin. 

Hyaluronihappomolekyylit ovat yksi ihosi luonnollinen ainesosa, jota jokaisella meillä on ihossamme, mutta sen määrä vähenee aikuistuessamme ja ikääntyessämme. 

Hyaluronihappomolekyylit toimivat iholla kosteudensitojina ja auttaen kudosten uusiutumisprosesseissa.

Retinoliseerumien vaikutukset kestävät pitkään ennen kuin ne voidaan havaita iholla. Normaalisti retinolin teho alkaa näkymään vasta muutaman kuukauden kuluttua käytön aloittamisesta ja mm. akneihon hoidossa retinoliseerumin käyttöä kannattaa jatkaa ainakin 3 kuukautta tai pidempäänkin, ennen kuin sen tehosta voidaan sanoa mitään. 

Ikääntyneellä iholla retinolituotteen käyttöä voi joutua jatkamaan jopa 6kk tai pidempäänkin, ennen kuin tuloksia alkaa näkymään iholla.

Retinolituotteen käyttö vaatii siis kärsivällisyyttä, mutta on sen arvoista, sillä retinoli stimuloi uusien verisuonien kehittymistä, mikä parantaa ihon väriä. Retinoli myös lisää ihosi kollageenin tuotantoa, joka taas näkyy vähentyneinä juonteina. 

Akneiholle käytettynä retinoli auttaa ihohuokosia avautumaan ja olemaan tukkiutumatta mm. kuolleista ihosoluista. Retinoli akneiholle käytettynä auttaa myös muita ihonhoitotuotteita imeytymään ja tehoamaan paremmin, jolloin niiden aknea hoitava vaikutus tehostuu. 

Teksti jatkuu tuoteupotuksen jälkeen.

Tehokkaiden kosteusvoiteiden tulosten näkyminen iholla vie yleensä pidempään aikaa. Saaren Taika kasvovoiteissa on usein vaikuttavina tehoaineina hyaluronihappoa, retinolia, kollageenia, Q10:ä tai vastaavia.

Vaikka ihon kosteuttava vaikutus näkyy kosteusvoiteella heti, niin vaikuttavien aineiden tehon näkyminen vie taas normaalisti muutamasta viikosta kuukausiin, riippuen millainen tehoaine on kyseessä.

Hyaluronihappoa sisältävien voiteiden ihoa kosteuttava ja siloittava vaikutus voi alkaa näkymään jo heti käytön jälkeen, mutta pidemmällä säännöllisellä käytöllä saadaan näkyvämpiä tuloksia aikaan.

Hyaluronihappo on myös tuote, jonka käyttöä kannattaa jatkaa, sillä sen teho perustuu kosteuden, eli veden sitomiseen hyaluronihappomolekyyliin heti iholle annosteltaessa, eli hyaluronihappotuote kannattaa ottaa päivittäiseen ihonhoitorutiiniin säännöllisesti mukaan. 

Retinolia sisältävät voiteet kosteuttavat myös heti, mutta muut vaikutukset, kuten juonteiden häivyttyminen tai aknen väheneminen näkyvät yleensä vasta kuukausien kuluttua.

Koentsyymi Q10:ä sisältävät kasvovoiteet kosteuttavat ja virkistävät välittömästi, mutta ihon sävyeroja tasapainottavat ja juonteita häivyttävät ominaisuudet alkavat näkymään usein vasta parin kuukauden kuluttua. 

Kollageenia sisältävien voiteiden ihoa kosteuttava teho näkyy heti, mutta juonteita siloittavat ominaisuudet näkyvät yleensä vasta 6-12 viikon kuluttua. 

Teksti jatkuu tuoteupotuksen jälkeen.

Spot Control tehovoide näpyille ja akneiholle

Ihoa kosteuttava Spot Control tehovoide on kehitetty taistelemaan näppyjä ja epäpuhtauksia vastaan. Voide sisältää mm. tyrni- ja teepuuöljyä. Voiteen teho näkyy osittain heti ja vaikutukset tehostuvat säännöllisellä käytöllä.

Tyrniöljy ehkäisee tulehduksia, vähentää punoitusta ja turvotusta sekä ravitsee ihoa tehden sen sileäksi ja auttaen arpien parantamisessa. Tyrni sisältää useita eri vitamiineja, jotka auttavat ehkäisemään ennenaikaisten vanhenemisen merkkien syntymistä.

Teepuuöljyn antibakteeriset ominaisuudet kamppailevat tehokkaasti aknen aiheuttajia vastaan.

Voide on samaan aikaan ihoa kosteuttava, mutta näppyjä kuivattava. 

Ihon punaisuutta tasapainottava hoitovoide

Rauhoittava hoitovoide tasapainottaa ihon punaisuutta. Sen vaikutukset näkyvät osittain välittömästi ja tehostuvat pidemmällä säännöllisellä käytöllä.

Kurkkua, vihreää teetä, kamomillaa ja ruusunmarjaa sisältävä hoitovoide vähentää ihon punoitusta, rauhoittaa ja hoitaa tehokkasti ihoa.

Kurkku auttaa vähentämään punoitusta ja ihon turvotusta sekä viilentää ja kosteuttaa ihoa.

Erittäin antioksidanttinen vihreä tee auttaa parantamaan ihon tulehduksia.

Kamomilla kosteuttaa ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa sekä auttaa ihon paranemisessa.

Ruusunmarjan sisältämä E-vitamiini auttaa vähentämään ihoärsytyksiä ja ehkäisemään tulehduksia.

Teksti jatkuu tuoteupotuksen jälkeen.

Salisyylihappovoide näppyjä vastaan ja akneiholle

Salisyylihappovoide auttaa ihohuokosia puhdistumaan ja pysymään avoimina, jolloin ihohuokosten tukkiutuminen vähenee. Tämä auttaa ehkäisemään  finnien sekä mustapäiden muodostumista pidemmällä aikavälillä. 

Salisyylihappovoidetta käytettäessä, tulisi käyttö aloittaa ihoa totuttamalla. Eli ensialkuun kerran viikossa ja seuraten ihon reaktioita. Salisyylihappovoidetta voidaan käyttää maksimissaan kerran päivässä.

Salisyylihappovoiteen tehon näkyminen voi kestää 6-8 viikosta eteenpäin, eli voiteen käyttö vaatii pitkäjänteisyyttä.

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.