Ehkäise masknea, masknen hoito (maskin aiheuttama akne)

Ehkäise masknea, masknen hoito 2

Vallitsevan tilanteen vuoksi annetut maskisuositukset ovat saaneet aikaan uusia ongelmia kasvojemme iholla.

Maskne on nimitys maskin/hengityssuojaimen aiheuttamalle aknelle, joka syntyy maskin sisällä pyörivän ”käytetyn” hengitysilman ja maskin aiheuttaman kasvoja hierovan liikkeen vuoksi.

Maskne on itseasiassa tuttu jo ennestään mm. joillekin urheilijoille, joille hikinauhat ja vastaavat ovat aiheuttaneet mekaanista aknea (acne mechanica).

Mekaanisen aknen (masknen) hoito ja ehkäisy

Maskia/hengityssuojaimia käytettäessä on tärkeää huolehtia kasvojen ihon perusteellisesta puhdistuksesta sekä oikeanlaisesta kosteutuksesta aamuin illoin.

Mikäli maskia joudutaan käyttämään pitkiä aikoja kerrallaan esim. työn tai koulun vuoksi, on suositeltavaa puhdistaa kasvojen iho välittömästi kotiin päästyä, jotta vältyttäisiin maskin aiheuttaman rasituksen aikaansaamilta iho-ongelmilta.

Masknen paikalliseen hoitoon suositellaan esim. Spot Control -tyyppisiä täsmätuotteita.

Täsmähoito ehkäisee kasvojesi ihon kuivumista muilta alueilta ja on siten hellävaraisempi koko kasvojen aluetta ajatellen.

Spot Control tehovoide auttaa päihittämään näppyihin taipuvaisen ihon luonnollisten öljyjen ja hedelmäyhdisteiden avulla.

Voide sisältää mm. tyrni- ja teepuuöljyä.

Tyrniöljy ehkäisee tulehduksia, vähentää punoitusta ja turvotusta sekä ravitsee ihoa tehden sen sileäksi ja auttaen arpien parantumisessa.

Teepuuöljyn antibakteeriset ominaisuudet kamppailevat tehokkaasti aknen aiheuttajia vastaan.

Mikäli ongelmaa esiintyy runsaasti on suositeltavaa käyttää Saaren Taika Professional -sarjan Aktiivihiili & savinaamiota, joka on suunniteltu ongelmaiselle iholle ja tukkeutuneita ihohuokosia syväpuhdistamaan.

Maskia käyttävän kasvojen päivittäinen pesu

Kasvojen päivittäinen pesu kannattaa tehdä Saaren Taika Teepuusaippualla, josta moni aknen kanssa taisteleva on löytänyt avun ongelmaansa!

Jos ihotyyppisi on normaali olosuhteissakin epäpuhtauksiin taipuvainen, näpyt voivat johtua ihan vain maskin käytön vuoksi tukkeutuneista ihohuokosista.

Tällöin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ihon puhdistukseen. Saaren Taika Teepuusaippua sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti akneiholle, näppylöistä ja kutinasta kärsiville.

Antiseptinen teepuun eteerinen öljy auttaa ehkäisemään ihotulehduksia ja infektioita.

Teepuusaippuan käyttöohje kasvojen pesuun

Kostuta kasvot haalealla vedellä.

Kasta pesulappu, sipaise sillä saippuaa, kasta pesulappu uudestaan ja purista liiat vedet pois, pyyhi kasvot hellästi
kauttaaltaan, vältä saippuan joutumista silmiin.

Huuhtele runsaalla haalealla vedellä. Vältä lämmintä vettä, sillä se saa ihohuokoset laajenemaan.

Kosteuta kasvot pesun jälkeen kasvovedellä ja kosteusvoiteella.

Kuivaa kasvojesi ihoa taputtelemalla, älä missään nimessä hankaa!

Paras pyyhe kasvojen ihon kuivaamiseen on pehmeä hamam-pyyheAito turkkilainen hamam-pyyhe on kudottu turkkilaisesta pitkäkuituisesta puuvillasta, jonka ansiosta hamam-pyyhkeen pinta on sileämpi kuin perinteisen puuvilla- tai froteepyyhkeen ja sen vuoksi se on hellävaraisin kasvojen kuivaamiseen.

Olen käyttänyt nyt viikon ajan saippuaa ja ihana huomata miten jokin voi tehota noin hyvin näppyihin. Kun aloin käyttämään maskia niin naama ja kaula helahti täyteen isoja kipeitä näppyjä,mutta tällä tuotteella olen saanut kaiken kuriin ja nyt on ihana taas olla

Ostin teepuusaippuan teinipojalle, jonka akne ja muut näppylät kasvoilla olivat päässeet pahentumaan mm. maskin käytön seurauksena. Parin viikon käytön jälkeen ero on selkeästi huomattavissa ja iho on rahoittunut. Olen testannut saippuaa myös omalle, ajoittain rasvoittuvalle iholleni ja on sopinut myös sille – pitää rasvoittumisen kurissa, mutta ei kuivata ihoa liikaa

Älä unohda kasvovettä, se tuo vesikosteuden ihollesi ennen seerumia tai voidetta!

Kasvojen ihon luonnollisen pH-tasapainon säilyttämisen kannalta suositeltu kasvovesi on Ruusu-Aloe Kasvovesi.

Ruusu-Aloe kasvovesi poistaa myös ylimääräistä rasvaisuutta iholtasi ja sen sisältämä appelsiinin eteerinen öljy puhdistaa ihohuokosia syvemmältä auttaen näin ongelmaista ihoa pysymään puhtaampana pidempään.

Puhdistuksen lisäksi täytyy akneihoa myös kosteuttaa. Aloeta sisältävä retinoliseerumi sopii hyvin akneiholle, sillä retinoli uudistaa tehokkaasti ja siten myös häivyttää parhaiten aknearpia ja pigmenttihäiriöitäHyaluronihappoa sisältävät kosteuttajat ja seerumit sopivat myös akne iholle, sillä hyaluronihappo ei tuki ihohuokosia.  Muista levittää hyaluronihapposeerumia ohuelti, muutoin se rullaantuu kosteusvoiteen alla! Paikallisesti akneiholle kannattaa sivellä Spot Control voidetta.

Saaren Taika Professional Aloe Vera -24H kosteuttaja sopii mainiosti epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle, koska on kevyt ja hengittävä kosteusvoide.

Keveydestä huolimatta tämä  sheavoita ja kauransiemenöljyä sisältävä Aloe Vera -24H kosteuttaja antaa pitkäkestoista kosteutusta, sekä auttaa rauhoittamaan tulehtunutta ihoa.

Kevyttä kosteutusta kaipaavalle iholle suosittelen Hyaluronihappo & ACE vitamiinit kosteuttajaa, joka soveltuu erityisesti aikuisen ihon hoitoon

Runsaampaa kosteutusta kaipaavalle iholle suosittelen ohutta kerrosta Saaren Taika Makadamia sheavoidetta. Makadamiaöljy on kasviöljyistä siinä erityinen, että se sisältää hyvin paljon palmitiinihappoa. Palmitiinihappoa esiintyy ihon suojakerroksessa luonnostaan ja siksi palmitiinihappoa runsaasti sisältävä makadamiaöljy vahvistaa ihon suojamekanismia ja auttaa näin ihoa suojautumaan paremmin ulkoisilta tekijöiltä kuten kylmyydeltä, viimalta ja ilmansaasteilta.

Osta aknen hoitoon soveltuvat tuotteet Saaren Taika verkkokaupasta tai alempana näkyvän tuoteupotuksen kautta!

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.