Eka puu istutettu! Vastuullisena yrittäjänä haluan jollakin tavalla korvata maapallolle niitä luonnonvaroja, joita tuotteidemme valmistaminen kuluttaa

Ensimmäinen puu istutettu!

Vastuullisena yrittäjänä haluan jollakin tavalla korvata maapallolle ne luonnonvarat, joita tuotteidemme valmistaminen kuluttaa.

Olen yrittäjänä allekirjoittanut Sitoumus2050:n, jossa lupaan kunnioittaa luontoa yrityksemme päätöksenteossa, edetä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja sitoutua kestäviin elämäntapoihin yrityksenä, joten puiden istutus sopii jatkumona tähän tavoitteeseen pääsemiseksi. 

Ensimmäinen puuntaimi istutettu

Metsolan kylässä Förbyssä, jossa Saaren Taika sai alkunsa, istutimme enimmäkseen havupuita, sillä ne toimivat hiilinieluina ympäri vuoden, kun taas lehtipuut vain silloin kun niissä on lehtiä. 

Havupuut tosin eivät ole yhtä tehokkaita, joten ajattelin istuttaa tänne uuteen paikkaan, Kaukassaloon sekä havupuita, että lehtipuita.

”Sekametsien suosiminen on ilmastoystävällistä. Tutkimuksen mukaan metsien viilentävä vaikutus kasvaa, kun siirrytään kohti rehevämpiä kasvupaikkoja.

Rehevien kasvupaikkojen lehtipuumetsiköt lisäävät ilmastoa viilentävien hiukkasten muodostumista (aerosolivaikutus) ja lisäksi heijastavat havumetsiä enemmän säteilyä takaisin avaruuteen (albedovaikutus).

Havupuut viilentävät ilmastoa vähemmän kuin lehtipuut, vaikka erityisesti kuusimetsiin sitoutuu kiertoajan aikana enemmän hiilidioksidia kuin lehtimetsiin.”

Tässä Kaukassaloon vuonna 2019 istutettu ensimmäinen puu!

Vuonna 2020 istutimme 60 pienen pientä havupuun tainta ja tänä keväänä, 2023 ne ovat jo kasvaneet näin paljon!

Istutettu puuntaimi

Toimitusjohtajamme perheineen on ostanut metsäpalstan Marttilasta, josta kaavaillaan hiilinielua kompensoimaan yrityksemme toiminnan kuluttamia luonnonvaroja. Kerromme tästä myöhemmin lisää.

Olemme myös rakennuttaneet 40 aurinkopaneelin aurinkovoimalan, joka tuottaa 8 kuukautta vuodessa sähköä yli oman tarpeemme Särkisalossa. Tästä vihreästä sähköstä osa voi tulla jopa juuri sinun käyttöösi!

Saaren Taika aurinkovoimala jossa on kaksi riviä aurinkopaneeleja kahdessa kerroksessa, eli 40 paneelia yhteensä

Vastuullisuus tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin hiilidioksidipäästöjen pienentämistä.

Haluamme tukea pienyrittäjyyttä, joten Saaren Taian tuotteita et löydä suurista marketeista. Autamme kanssayrittäjiämme saamaan asiakasvirtaa antamalla tuotteitamme vain pienten eriskoisliikkeiden valikoimiin.

Yrityksenä me ja työntekijämme maksamme kaikki veromme kuuliaisesti Suomeen. Vuonna 2020 yrityksemme kerrytti yhteisen hyvän pottia 463885 eurolla.

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.