Hiusten lähtö ja sen ehkäisy Saaren Taika tuotteilla

Hiuksia lähtee normaalisti noin 50-100 päivässä. Hiuksia irtoaa jonkin verran pesun, kuivauksen ja harjauksen yhteydessä. Suurin osa näistä irtoavista hiuksista lähtee osana normaalia hiusten elinkaarta.

Syyt hiustenlähtöön voivat kuitenkin olla monenlaisia, toiset vakavampia kuin toiset. Suurin vaikuttaja hiustenlähtöön on geenit. Geenimme määräävät pääosin hiusten laadun ja ulkonäön. 

Geenit vaikuttavat hiusten määrään, kasvuun ja väriin enemmän kuin ravinto, hiusten hoito tai muut ulkoiset tekijät. Iän ja perimän lisäksi hiustenlähdön taustalla voi olla androgeneettinen hiustenlähtö, pälvikaljuus, telogeeninen hiustenlähtö, päänahan sairauksiin liittyvä hiustenlähtö tai arpeuttava kaljuuntuminen.

Hiustenlähdön syinä voivat olla myös sairaudet ja ravitsemus

Kun hiukset lähtevät, se tarkoittaa, että hius on siirtynyt ennenaikaisesti lepotilaan ja voi pysyä siinä vuosia.

Syitä hiustenlähtöön on todella monia. Esimerkiksi muutokset hormoneissa, psyykkiset tekijät ja ravinto voivat vaikuttavat hiuksiin sekä niiden hyvinvointiin.

Kilpirauhasen sairaudet, syövät, diabetes, ihottumat ja anemia voivat ohentaa hiuksia huomattavasti. Stressi on kuitenkin yleisin syy hiustenlähtöön, kuin monenlaisiin hiuspohjan ongelmiinkin. Kuukautiset, raskaus, imettäminen ja hormonaalisen ehkäisy vaikuttavat taas hiustenkasvuun. Raju laihduttaminen, syömishäiriöt ja erikoisruokavaliot näkyvät myös helposti hiusten hyvinvoinnissa.

Apua hiustenlähtöön Saaren Taika tuotteiden avulla

Shampoot ja hoitoaineet elvyttävät hiuspohjan pintaverenkiertoa ja näin karvatuppi saa ravinteita. Samalla ne puhdistavat hiuspohjan mahdollisesta talista ja kalkin kertymistä

Saaren Taika valikoimasta löydät Hiustenlähtöä ehkäisevän shampoon. Shampoo on kehitetty vaurioituneelle, elottomalle ja hiustenlähtöön taipuvalle hiustyypille.

Uudistava shampoo on suunniteltu erityisesti vahvistamaan hiuksia ja ehkäisemään hiustenlähtöä tehokkaiden luonnollisten öljyjen ja kasviuutteiden avulla.

Shampoon sisältämät Jojoba-, avokado- ja arganöljy kosteuttavat runsaasti hiuksia ja silottavat hiussuomuja.

Luonnolliset nokkos-, takiais-, rosmariini- ja laventeliuutteet sisältävät runsain määrin vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja, jotka ehkäisevät hiustenlähtöä, suojaavat tehokkaasti hiuksia ulkoisilta rasituksilta ja auttavat nopeasti vaurioituneiden hiusten korjaamisessa.

Saaren Taika  Ecolution Tyrni Kehäkukka shampoo vahvistaa hiuksia ja ehkäisee hiustenlähtöä. Se palauttaa hiusten kimmoisuuden sekä kiillon ja auttaa tasapainottamaan päänahan talineritystä.

Saaren Taika Ecolution Tyrnishampoo sisältää tyrni- rosmariini-, sitruunamelissa-, takiais-, laventeli, kehäkukka-, kamomilla-, minttu-, peltokorte- ja nokkosuutetta.

Tämä shampoo sopii kaikenlaisille hiustyypeille. Shampoo sisältää rosmariinia, joka vahvistaa hiustuppea vähentäen hiustenlähtöä. Se stimuloi hiuspohjaa ja nopeuttaa uuden hiuksen kasvamista.

Parhaan tuloksen saat, kun käytät shampoon kanssa Saaren Taika Ecolution Tyrni Kehäkukka hoitoainetta.

Ihanaa pehmeyttä hiuksille saaren taika hamam pyyhkeillä

Tiesitkö, että tavallinen froteepyyhe tekee vahinkoa hiuksillesi? Se on hiuksillesi liian karkea.

Froteepyyhkeellä kuivaaminen/hankaaminen avaa hiussuomuja ja tämä voi aiheuttaa hiusten katkeilua, ja samalla edistää hiustenlähtöä. Hamam pyyhe on parempi hiuksillesi pitkällä aikavälillä, sillä pehmeä puuvillainen hamam-pyyhe kuluttaa hiuksia huomattavasti vähemmän kuin froteepyyhe.

Löydät nämä ja paljon muita hiustuotteita verkkokaupastamme

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Suosittua blogissamme

Avainsanoja artikkeleistamme

Kategoriat

Seuraa meitä

Tämän sivun lomakkeita suojaa Google reCAPTCHA , johon vaikuttavat Googlen yksityisyyden käytännöt  ja palveluehdot.

© Saaren Taika 2021. All rights reserved.

Facebook – Instagram – Pinterest – YouTube

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

0
Kerätty summa

tukemassa

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä – mukana Saaren Taika

Pyydämme apua paikallisten nuorten auttamiseksi

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä 2022

Saaren Taika päätti lahjoittaa suuren summan paikallisten nuorten hyvinnoinnin parantamiseksi ja haastamme kaikki paikalliset toimijat mukaan!

Tarvitsemme teitä jokaista mukaan jakamaan kustannuksia ja varmistamaan että tämä tärkeä työ pääsee alkamaan paikkakunnallamme ja jatkuu mahdollisimman pitkään.

YKSIN EMME TÄHÄN PYSTY MUTTA YHDESSÄ AIVAN VARMASTI!

Ojennettu käsi kimmeltävä meri taustalla

Saaren Taika (Topaz Oy) avustaa Aseman Lapset ry:tä toteuttamaan vuoden mittaisen kehittämisprojektin Perniön alueella. Projektin arvioitu kustannus on n. 55 000€.

Avustuksen turvin Aseman Lapset Ry työskentelee aktiivisesti Perniön seudun nuorten parissa sekä kehittää paikallista osaamista verkostoitumalla paikallisten nuoriso-, kasvatus-, terveys- ja sosiaalialan toimijoiden kanssa.

Työntekijä myös starttaa vuodeksi Walkers-toiminnan Perniöön ja rekrytoi sekä kouluttaa 4-8 vapaaehtoistyöntekijää, jotka toimivat nuorisotyöntekijän työpareina jalkautuvassa työssä.

Työtä tehdään syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä syrjäytyneiden nuorten parissa toimimiseksi.

Toiminnan pääkohderyhmänä ovat 16-18-vuotiaat päihteillä ja mielenterveydellisesti oireilevat nuoret. Myös muut ikäluokat huomioidaan toiminnassa tarvittaessa ohjaten heille olemassa oleviin palveluihin (rajautuen kuitenkin 13-20-vuotaisiin nuoriin).

Saaren Taika on lupautunut kattamaan kuluista yli 50%, eli n. 30 000€. Nyt etsimme kumppaneita, yrityksiä ja yhdistyksiä jakamaan keskenään tuon puuttuvan osan, eli 25 000€.

Miten asia koskettaa Saaren Taikaa?

Meillä Saaren Taiassa Perniössä työskentelee monen ikäisiä työntekijöitä, myös hyvin nuoria. Perniöläisten nuorten hätä konkretisoitui pahimmalla mahdollisella tavalla, kun kaksi perniöläistä nuorta menehtyivät vain ihan vähän aikaa sitten. Tämä suuri tragedia kosketti paitsi koko pientä paikkakuntaamme, myös työntekijöitämme, joiden osan ystäväpiiriä nuoret olivat.

Otamme syvästi osaa nuorten menehtymisen johdosta ja toivomme pystyvämme antamaan tukeamme kaikille, joita suru on jollakin tapaa koskettanut. 

Konkreettisena ja nopeana keinona ennaltaehkäistä vastaavia lähdimme selvittämään mitä tukea nuorille Perniöön on saatavilla ja tästä alkoi yhteistyö Walkers-toiminnan kanssa.

Nuori istuu sillalla masentuneena auringonlasku on taustalla

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä 2022

Toiminnan toteuttaja: Aseman Lapset ry

Toiminnan rahoittaja: Saaren Taika, Topaz Oy

Aseman Lapset ry

Aseman Lapset ry on vuonna 1990 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö. Yhdistyksen perustehtävänä on edistää lasten, nuorten, perheiden ja koko yhteiskunnan hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitettyä ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.

Lisätietoja:

Minna Lahtela
Valtakunnallinen Walkers-toimintavastaava
p. 040 777 8683

Christian Wentzel
Toiminnanjohtaja
p. 040 900 4889

[email protected]
www.asemanlapset.fi

Topaz Oy & Saaren Taika

Topaz Oy perustettiin vuoden 2018 maaliskuussa jatkumona aikaisemmin toimineelle toiminimiyritykselle. Toiminimen Saaren Taika brändin perustaja, Johanna, oli perustanut vuonna 2013. Pitkään masennusta sairastanut Johanna löysi valokuvaamisesta pakokeinon, joka myöhemmin muuntui valokuvatuotteita myyväksi yritykseksi ja siitä myöhemmin käsityöläisten tuotteita myyväksi verkkokaupaksi.

Saaren Taian ”Taikatehtaaksi” kutsuma päämaja sijaitsee eteläisen Salon saaristossa, Särkisalossa, joka on yksi harvaan asutuimpia saaristokuntia täällä Saaristomerellä. Yritys pyrkii vastuullisuuteen muutenkin kuin ympäristönäkökulmasta. Toimimalla vastuullisesti myös sosiaalisesti ja taloudellisesta näkökulmasta katsottuna.

Nuorisotyön koordinoijat Saaren Taika: Pinja Parviainen, Susannan Nieminen

p. 050 511 7188

[email protected]
www.saarentaika.com

Mukana tukemassa!

Saaren Taika

Kukkakatri

Lions Club Perniö

ABC Perniö
S-Market Perniö

Päivitämme sivulle lisätietoja asiasta myöhemmin, sekä täydennämme tietoja projektista, mm. tarkan toimintasuunnitelman, aikataulut jne.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi