Kurkiperhe lensi auringonlaskuun – Syy miksi suunnittelemme biohajoavia tuotteita

haluamme suunnitella tuotteemme siten, että niiden käytöstä ei aiheudu haittaa tai kemikaalijäämiä ympäristölle.

Heippa taas arvoisa lukijani ja oikein mukavaa pääsiäistä!

Tänään puuhattiin Taikalaaksossa hiukan kevätjuttuja eli veneen pesua ekologisesti Saaren Taika siivoussaippuan kanssa tottakai! Ekologinen siivoussaippua on veneen ja auton pesussa todella hyvä tuote, sillä saippuasta maaperään valuva vesi on täysin myrkytöntä ja biohajoavaa!

Ulkopuuhia ennen oltiin käyty tulevassa Tehtaanmyymälässämme Perniössä viemässä kuormallinen tuotteita tilaustenkäsittelijämme varastoon ja samalla harrastimme hiukan ”mööpelivalssia” ja siirsimme jo muutamia myymälän kalusteita paikoilleen. Tehtaanmyymälämme sijaitsee siis Perniössä samassa liiketilassa, jonne aukeaa toukokuun alussa Perniön Varastohotelli. Tehtaanmyymälää pitää varastonhoitajamme omien paikallaolo aikojensa puitteissa.

Iltamme huipentui taas upeaan saariston auringonlaskuun, jota ihailimme ensin omalta pihaltamme samalla tarkkaillen kurkiperheemme iltaruokailua.

Ja auringon viimeiset säteet haukkasimme sieluumme Förbyn rannasta, jossa useat joutsenparit olivat rauhallisella iltaruokailulla kera metsähanhien ja näimmepä tutun haikarapariskunnankin taas vakiopaikassaan 🙂

Nämä hetket ovat niitä aitoja ja upeita luontokokemuksia, joissa ihminen on vain sivustaseuraaja ja eläimet näyttelevät tärkeintä osaa <3 Näiden tyyppien vuoksi haluamme suunnitella tuotteemme siten, että niiden käytöstä ei aiheudu haittaa tai kemikaalijäämiä ympäristölle.

Luonto ja luontoystävällisyys ovat yrityksellemme tärkeitä asioita ja siksi tuotteidemme ekologisuus on meille sydämen asia.

Tuotteiden biohajoavuus on meille tärkeää, siksi suunnittelemme tuotteemme siten, ettei niiden käytöstä kerry jäämiä luontoon.

Saaren Taika tuotteet ovatkin 100% biohajoavia.

Verkkokauppamme tarjoaa ilmaisen kotiinkuljetuksen kaikille yli 75€ tilauksille koodilla: KORONA

Matkahuolto kuljettaa paketit ovellesi hygieenisesti ja jopa viikonloppuisin, voit sopia itselle parhaiten sopivan ajankohdan Matkahuollon kanssa vastaamalla heiltä saapuvaan tekstiviestiin <3 Ihanaa kotoilun kannalta!

Tervetuloa ostoksille! https://shop.saarentaika.com/

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.