Miksi kannattaa valita pohjoismaiselle iholle kehitettyä kosmetiikkaa?

Miksi kannattaa valita suomalaiselle iholle kehitettyä kosmetiikkaa

Pohjoismainen iho vaatii toisenlaista huolenpitoa kuin esim. aasialainen iho

Olet monesti saattanut törmätä ihonhoitotrendeihin, joissa ihannoidaan erilaiseen etniseen alkuperään liittyvää ihonhoitoa? Tässä artikkelissa kerron sinulle miksi pohjoismaisen taustan omaavan kannattaa suosia pohjoismaiselle iholle kehitettyjä tuotteita.

Ihmisen alkuperä, eli genetiikka, ei pelkästään kerro mistä ihminen on kotoisin, vaan se antaa myös tietyntyyppisiä ominaisuuksia meille, joista yksi on iho.

Siinä missä afrikkalaisilla on rasvoittuvampi iho eikä heillä näy rypyt ja juonteet kovin aikaisin, pohjoismaisilla taas on kuiva ja aikaisin juonteita näyttävä iho.

Aasialaisilla ei yleensä ryppyjä näy vasta kuin hyvin iäkkäänä, kun taas esim. välimerellistä alkuperää olevilla mm. polvien ja kyynerpäiden iholla näkyvät rypyt selvästi jo aikaisemmin ja iho saattaa niiltä alueilta olla myös hieman roikkuvaa.

Erilainen etninen alkuperä siis määrittää paljon sitä geneettistä taustaa, joka määrittää myös paljon sitä millainen ihomme on ja myös millaiset ihonhoitotuotteet ovat omalle ihollemme parhaiten tehoavia

Skandinaavisen näköinen nainen tekemässä ihonhoitoa pyyhe päässä

Aasialainen ihonhoito vs. pohjoismainen ihonhoito

Ihannoimme usein aasialaisten sileää ja kuulasta ihoa ja toivomme, että itsellämmekin olisi niin kaunis ja kuulas iho. Kauniin ja kuulaan ihon saadakseen ei kuitenkaan välttämättä kannata suunnata kauppaan ostamaan kassi kaupalla aasialaista kosmetiikkaa, sillä niitä ei välttämättä ole kehitetty pohjoismaiselle iholle, eikä ne silloin tuo sitä samaa hyötyä ihollesi, kuin pohjoismaiselle iholle kehitetyt tuotteet. 

Genetiikalla on suuri vaikutus ihonväriimme ja sitä kautta ihomme sietokykyyn,  haavoittuvuuteen sekä tiettyihin iho-ongelmiin, ja siksi kannattaakin valita sellaiset ihonhoitotuotteet, jotka on kehitetty omalle ihotyypille, jolloin tuotteiden luvatut ominaisuudet mitä todennäköisimmin toimivat. 

Meillä pohjoismaista alkuperää olevilla esim. arvet paranevat yleisesti nopeammin, mutta me myös palamme auringossa yleensä helpommin. Meillä mustelmat ovat yleensä näkyvämpiä ja ihosyövän riski on suurempi. Ikääntymisen merkit näkyvät meillä aikaisemmin kuin muuta geneettistä alkuperää olevilla.

Irlantilaista alkuperää omaavilla on usein pisamia ja punertavat hiukset. Ikääntymisen merkit näyttäytyvät hieman pohjoismaisia myöhemmin, mutta ihosyövät taas ovat huomattavasti yleisempiä.

Afrikkalaisilla alkavat ikääntymien merkit näkyä vasta myöhään. Heillä ei ole juurikaan pieniä juonteita, heidän ihosyöpään sairastumisen riskinsä on erittäin harvinainen, mutta heillä saattaa esiintyä enemmän pigmenttimuutoksia

Aasialaisilla ikääntymisen merkit näkyvät myös hyvin myöhään. Hienoja ryppyjä heillä ei yleensä esiinny. Samaten ihosyövän riski on hyvin pieni, mutta pigmenttimuutoksia esiintyy useammin.

Siinä missä aasialaisen iholle ei tarvita yhtä paljon ikääntymisen merkkejä ehkäiseviä tuotteita kuin pohjoismaiselle iholle. Heillä taas ihon rasvoittuminen on suurempi ongelma, kuin pohjoismaisella ihotyypillä. 

Tummassa ihotyypissä esiintyvät melanosyytit ovat aktiivisempia kuin vaaleassa ihotyypissä ja tummaihoisilla on usein suuremmat ihohuokoset ja karvatupet, jolloin tummempi ihotyyppi on yleensä rasvoittuvampi, mutta vähemmän akneen taipuvampi kuin vaalea.

Useimmiten meidän ihomme on kuitenkin sekoitus monien edellä mainittujen ihotyyppien geneettisiä ominaisuuksia. Jotkut meistä suomalaisista omaavat enemmän punapigmenttiä ja joillakin meistä on laajentuneet ihohuokoset ja rasvoittuva iho.

Onkin tärkeää tunnistaa oman ihon vahvuudet ja ongelmakohdat, jotta voi tarjota omalle iholleen juuri oikeanlaiset ihonhoitotuotteet tukemaan ihon vahvuuksia ja hoitamaan sen ongelmia.

Saaren Taika ihonhoitotuotteet ovat korkealaatuisia, suomalaiselle iholle suunniteltua ekologista luonnonkosmetiikkaa. Osta Saaren Taikaa verkkokaupastamme tai poimi suosikit alla näkyvästä tuoteupotuksesta: 

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.