Näillä lahjoilla et voi mennä metsään – Parhaat lahjavinkit isälle

Kävikö jollain muullakin niin, että syksy meni yhdessä hujauksessa ja yhtäkkiä onkin jo marraskuu? Isänpäivä on tänä vuonna sunnuntaina 14.11 ja jouluaattoonkin on enää vain hetki. Nyt on siis aika antaa ajatusten harhailla näihin ihaniin juhlapäiviin.

Rakkaat isät...

Isänpäivän juhlinta on saanut alkunsa Yhdysvalloista 1900- luvun alussa mutta kansallinen juhlapäivä siitä tuli vasta 1972, kun presidentti Nixon virallisti sen. Suomessa isänpäivä löytyy epävirallisesti almanakasta jo 1970 luvulta, mutta virallinen juhlapäivä siitä tuli vasta vuonna 1987

Kovin vanhasta perinteestä Suomessa ei siis ole kyse, mutta kyllähän isät ehdottomasti juhlansa ovat ansainneet!

Kuinka voisit siis ilahduttaa omaa isääsi tänä vuonna? Toivottavasti alla olevista vinkeistä on siihen apua.

Ripaus Saaren Taikaa isälle…

Voisiko isänpäivän aamu alkaa ihanien tuoksujen ympäröimänä?

Saaren Taika huonetuoksut ja tuoksukynttilät ovat myrkyttömiä sekä alkoholittomia, pitkään tuoksua vapauttavia tunnelman luojia ja mielialan kohottajia. Moni tuoksuistamme on myös isien suosikki!

Kokeile vaikkapa Jasmiini & Seetriä, jonka tuoksu  on hieman puinen, tumma, jossa häivähtää kukkiva jasmiini. Tuoksun sydämessä tuntuu jasmiinia, valkoisia kukkia, meripihkaa ja hieman sitrushedelmiä. Tuoksun pohjalla tuntuu seetri, patsuli, vanilja ja myski. Tai miedompaa Niittyliljaa, joka yhdistää kukkaiset tuoksut häivähdykseen myskiä. Siinä erottuvat jasmiini, valkoinen neroli ja iiris sekä ripaus meripihkaa ja kermaisaa vaniljaa.

 

”Ihana tuoksu! Ensireaktioni oli ”onpas maskuliininen”, mutta tuoksun tasaanuttua olen ihastunut tuoksuun todella! Ei ole makea tuoksu, mistä plussaa. Kaksi tikkua on riittänyt meillä tämän tuoksun kanssa hyvin isossa olohuoneessa.”
”Tämä tuoksu sopii mielestäni niin toimistoon, kylpylään, kuin kotiinkin. Sen mieto, mutta aistikas tuoksu luo tunnelman, joka huokuu laatua ja eleganssia!”

Käyttämämme tuoksupohja, jossa yhdistyvät maailman ylellisimmät tuoksuöljyt laadukkaiden eteeristen öljyjen kanssa, on biohajoava.

Kynttilämme ovat käsintehtyjä, luonnolliseen ja ympäristöystävälliseen soijavahaan.

Kaunis soijavahakynttilämme on valettu eleganttiin savunharmaaseen lasiin, jota voit käyttää vaikka piensäilytykseen kynttilän loputtua.

Kynttilät palavat puhtaasti ja myrkyttömästi, ja ovat siksi oiva valinta myös herkempi nenäisille!

Jouluista tunnelmaa luot upeilla kausituoksuillamme!

Huonetuoksumme ovat pitkäkestoisia, jopa 6-12 kuukautta, sillä ne ovat täysin alkoholittomia!

”Herkullinen ja tyylikäs! Ihana, lämpimän mausteinen, luonnollinen omenan tuoksu – rakastan tätä! Kelpaa nuuhkia myös joulun jälkeen. Kaunis ja turvallisen tukeva pullo.”
”Aito jouluinen tuoksu! Sopivasti raikkaan jouluinen ja miellyttävä huonetuoksu, mausteisempi kuin normaalisti arkikäytössä oleva Raparperi-tuoksu.”

Miehet hoitavat ihoaan koko ajan enenevissä määrin, mikä näkyy myös täällä Saaren Taian tilaustenkäsittelyssä. Mitä ihonhoitotuotteita kannattaa siis valita miehelle ja isälle lahjapakettiin? 

Tässä miesten tilaamien tuotteiden ylivoimaiset suosikit!

1. Teepuusaippua

Saaren Taika Teepuusaippua on antibakteerinen, vegaaninen ja luonnollinen. Antiseptinen teepuu öljy auttaa ehkäisemään mm.  näppyjä ja kutinaa, sillä se on kehitetty ongelmaisen ihon päivittäiseen pesuun.

Teepuu saippuan sisältämät luomu sheavoi, luomu oliiviöljy ja luomu kookosöljy tekevät saippuasta myös erittäin hoitavan.

Saaren Taika Teepuusaippua sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti se sopii akneiholle, näppylöistä ja kutinasta kärsiville. Tuotetta on saatavana sekä palasaippuana että nestemäisenä.

”Olen aina kärsinyt hieman rasvaisesta ihosta ja lievästä aikuis iän aknesta mutta kahden viikon saippuan käytön jälkeen ihoni on selvästi puhtaampi enkä ole kärsinyt aknesta. Tuote todella toimii!!” – Mikko

2. Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo

Saaren Taika Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo on kehitetty erityisesti ärtyneelle päänahalle sekä päänahan kutinasta kärsiville, mutta sopii hellävaraisena shampoona kaikenlaisten hiusten pesuun.

Vihreä Tee shampoossa auttaa kuivaa ja kutiavaa päänahkaa voimaan paremmin.

Kamomillan eteerinen öljy shampoossa helpottaa psoriasiksen oireita. Se auttaa ehkäisemään hilseilyä ja rauhoittaa päänahkaa.

”Miehelläni on päässä ihottumaa ja hilseilee. Kyllä muuten jo yksi kerta tosiaan tuntuu purevan!”

3. Sulfaatiton Tyrni-kehäkukka shampoo ja Tyrni Kehäkukka hoitoaine

Shampoo vahvistaa hiuksia ja ehkäisee hiustenlähtöä. Se palauttaa hiusten kimmoisuuden sekä kiillon ja auttaa tasapainottamaan päänahan talin eritystä.

Shampoo sisältää mm. Rosmariinia, joka vahvistaa hiustuppea vähentäen hiustenlähtöä. Se stimuloi hiuspohjaa ja nopeuttaa uuden hiuksen kasvamista, sekä Sitruunamelissaa, joka ehkäisee hiusten liiallista rasvoittumista. Se auttaa tasapainottamaan päänahan talin tuotantoa sekä rauhoittaa ärtynyttä päänahkaa. Sitruunamelissa ehkäisee myös hiustenlähtöä sekä toimii tehokkaana antioksidanttina.

”Päänahan kutina väheni jo ensimmäisellä pesukerralla. Tuoksuu hyvältä.”

”Tyrnikehäkukkashampoo ja hoitoaine: Psoriaatikkona otin käyttöön odotuksia täynnä.Ne helpottivat jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen päänahan kutinaa, joka oli järkyttävän kiusallista.”

4. Hyaluronihappo & vitamiinit Ace kosteuttaja

Tämä miesten suosima kasvovoide soveltuu kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti hieman rasvoittuvalle ja ikääntyvälle iholle.

A-vitamiini (retinoli) yhdistettynä C-vitamiiniin ja hyaluronihappoon muodostavat voimakkaan anti-age yhdistelmän, joka tehostaa kollageenin tuotantoa sekä taistelee juonteiden ja ryppyjen ilmestymistä vastaan.

Kevyt voide kosteuttaa, muttei jätä rasvaista tuntua iholla! Voiteen sisältämät hyaluronihappo- ja kasvisretinolit ehkäisevät juonteiden näkymistä ja helpottavat ihonhoitoa, sillä miehet eivät välttämättä tykkää käyttää kasvovesiä ja seerumeita lisäksi!

”Kosteuttaa ihanasti ongelmaihoa, mutta ei jätä yhtään rasvaista tunnetta iholle. Akne ja ruusufinni ovat pysyneet kurissa tämän ja teepuusaippuan avulla pidempään kuin millään muilla tuotteilla.”

Mitä muuta isälle tai miehelle lahjaksi...?

Valitse lahjapakettiin Zero Waste safety razor höylä, jolla miehen parran ajelu saa aivan uudenlaisen fiiliksen!

No.1 Eco® by Saaren Taika sheiveri/höylä soveltuu kaikenlaiseen ajamiseen. Se on varustettu painotetulla päällä, jonka ansiosta terä liukuu vaivattomasti ja tarkasti iholla.

Painotetulla höylällä ajaessa ei tarvitse käyttää voimaa terän painamiseen iholle. Kahvaan tartutaan kevyesti sormenpäillä ja annetaan höylän liukua sulavasti iholla, jolloin jälki on aina tarkkaa ja tasaista.

”Ei paluuta entisiin höyliin! Tilasin höylän uteliaisuuttani ja muiden positiivisten arvostelujen siivittämänä. Ei ole kyllä tarvinnut katua hetkeäkään! Höylä on jo itsessään mielestäni tosi kaunis ja viimeistellyn näköinen, ja hyväntuntoinen käteen. Ekalla kerralla hieman jännitti, osaanko ajaa sillä, mutta ajokulman löytää tosi intuitiivisesti.”

Aito turkkilainen Hamam-pyyhe Saaren Taialta

Isokokoinen ja imukykyinen Hamam on paljon muutakin kuin mahtava rantapyyhe, joka mahtuu pieneen tilaan! Se on edellä mainituista syistä loistava pyyhe myös salille, retkille, koulureppuun ja matkoille.

Saaren Taian valikoimassa suurin osa hamam pyyhkeistä on 100% puuvillaa, mutta pellavan ystäville meiltä löytyy pyyhkeitä, jotka ovat 60% pellavaa ja 40% puuvillaa.

Pehmeimmät hamam pyyhkeet taas ovat 70% bambua ja 30% puuvillaa sisältävät hamamit. Kaikki pyyhkeemme ovat isokokoisia ja niillä verhoaa niin lapset kuin aikuisetkin itsensä kokonaan!

Miesten suosikkeihin kuuluu muuten myös Saaren Taika siivoussaippua! Ekologisen siivoussaippuan kaveriksi kannattaa valita Bambu ekologinen pesuharja astianpesuun, siivoukseen, juureksille, kynsiharjaksi, maton pesuun ja moneen muuhun. 

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.