Saaren Taika tuotteet muovirasioissa

Aika ajoin saamme kysymyksiä siitä, miksi osa tuotteistamme on pakattu muovipakkauksiin. Myös muovipakkauksen suuri koko on herättänyt ihmetystä. Tässä artikkelissa avaan syitä muovipakkauksen käytön takana ja miksi muovipakkaus on hyvä asia.

Vahvistettu muovipakkaus varmistaa tuotteen säilymisen ehjänä

Saaren Taika toimii pääasiassa verkossa, kuten myös suuri osa jälleenmyyjistämmekin. Kun tuotteet kulkevat meille maantierahdilla esimerkiksi Englannista, ovat ne jo ensimmäisen kerran suuressa hajoamisvaarassa matkansa aikana. Tämän jälkeen tuotteet postitetaan meiltä Perniöstä joko suoraan asiakkaillemme tai sitten jälleenmyyjillemme, jotka postittavat ne edelleen asiakkailleen.

Kuljetusten aikana pakkauksilla on suuri vaara rikkoutua matkalla, eikä kuljetusyhtiöillä ole tieliikennelain mukaista velvollisuutta korvata näitä rikkoutumisia kokonaisuudessaan. Kuljetusyhtiöiden ehdoissa todetaankin, että pakkauksen tulee kestää putoaminen maahan metrin korkeudelta särkymättä ja tästä syystä turvallisinta on käyttää arvokkailla kosmetiikkatuotteilla vahvistettua muovipakkausta. Vahvistettu muovipakkaus myös suojaa tuotetta paremmin lämpötilojen vaihtelulta, kuten pakkaselta ja helteeltä.

ASIAKKAAN ETUA AJATELLEN

Rikkoutunut voide tai naamio tuhrii lähetyslaatikon sisällä olevat mahdolliset muut tuotteet, jolloin tappiomme särkymisten vuoksi voisi kasvaa todella suureksi ja lopulta nämä kasvaneet kulut näkyisivät tuotteen hinnassa myös kuluttajilla.

Uskomme, että asiakkaan kannalta palvelukokemus on mielekkäämpi, kun tilaus saapuu perille ehjänä ja siinä ajassa, kun on luvattu. Ei ole kiva lähteä tekemään reklamointeja ja kiikuttaamaan pakettia palautettavaksi rikkoutumisten takia!

Vaikka henkilökohtaisesti sekä Saaren Taika brändin kautta olemmekin muovittomamman arjen kannattajia, kuuluu käyttäjäkuntaamme paljon asiakkaita, jotka eivät ole kokeneet esimerkiksi palamuodossa olevia shampoo- tai hoitoainetuotteita omakseen. Haluamme kuitenkin palvella myös näitä asiakkaita ja tarjota heille mahdollisuuden laadukkaan ja ensisijaisesti luonnollisista ainesosista valmistettujen tuotteiden käyttöön. Tällaisia tuotteita meillä on mm. nestemäiset shampoo-, hoitoaine- sekä saippuatuotteemme. Näiden nestemäisten tuotteiden ainesosat ovat vähintään yli 95% luonnollisia ja tuotteiden käyttö on ympäristölle ystävällistä jätevesikierron kannalta ajateltuna.

KIERRÄTETTÄVÄ MUOVIPAKKAUS

Edellä mainittujen syiden vuoksi olemme päätyneet vahvistettuun muovipakkaukseen joidenkin voiteiden osalta. Paksut voiteet ja naamiot eivät myöskään toimi pumppupulloissa, joilla olisi pehmeytensä vuoksi korkeampi kestokyky kolhuja vastaan. Käytämme muovipakkauksia, joita voidaan kierrättää uusien muovituotteiden raaka-aineeksi, sekä lopulta ne voidaan käyttää energiana. Valikoimassamme on myös ammattilaistason kasvojenhoitotuotteita, joita ei joidenkin ainesosiensa vuoksi voida pakata metallirasioihin, joten muovi on toistaiseksi näille ainoa järkevä vaihtoehto.

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.