Surullisia uutisia :(

Surullisia uutisia

Maailmantilanne heijastuu kuluttajien epävarmuutena

Olet saattanut kummastella jatkuvia alennuksia ja tarjouksiamme ja nyt haluan kertoa mistä on kyse..

Koronan aiheuttamat raaka-aine viivästykset, sekä kohonneet kustannukset aiheuttivat jo meille paljon päänvaivaa ja vaikeuksia, joiden lisäksi Ukrainan tilanteen aiheuttamat hintojen korotukset kuluttajien arjessa sekä yleinen epävarmuus kaikkeen liittyen on kolhaissut pahasti myös meitä.

Olemme kamppailleet koko kevään ajan alati laskevan myynnin kanssa ja yrittäneet paikata tappioita tarjouksilla. Nyt kuitenkin on tunnustettava tosiasiat, että me emme selviä näiden kulujen kanssa samaan aikaan laskevan myynnin ohella. Olemme sydän murtuen joutuneet lomauttamaan- sekä pysyvästi vähentämään työvoimaamme :'( 

Meillä ei tällä hetkellä riitä työvoima, kuin yrityksen toiminnan kannalta tärkeimpien asioiden tekemiseen ja valitettavasti tämä näkyy, ja tulee entisestään näkymään enemmän mm. asiakaspalvelumme hidastumisena, somessa vastaamisten puuttumisena sekä ajoittain ehkä myös tilaustenkäsittelyn nopeudessa 🙁

Olemme murtuneita tämän vuoksi 🙁 Meillä oli niin kaunis ja mahtava alku, upea tiimi, paljon ihania työtehtäviä, mutta nyt siitä on enää jäljellä vain vähäsen. 

Toivottavasti maailmantilanne muuttuisi ja saisimme jälleen palata alueellamme isommaksi työllistäjäksi ja kasvattaa toimintaamme uusien ihanien tuotteiden muodossa.

Ps. Arvostamme suuresti, mikäli annat tuotetuntemustasi neuvoa kysyvien somekommentoijien avuksi <3 

Surullisin sydämin: Johanna, perustaja & Veera, toimitusjohtaja

HINTA HULABALOOT!

Tuotteita verkkokaupassa jopa -60% alennuksella!

Tutustu aletuotteisimme: ALE-TUOTTEET

Tai osta suosikkisi alla näkyvän tuoteupotuksen kautta:

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.