Syntytarina: Saaren Taika

Saaren Taika tuotteiden syntytarina

Saaren Taika syntyi vuonna 2017 pienessä eteläsuomalaisessa saaristokylässä nimeltä Metsola. Kylä sijaitsee Isoluodon saarella Salon saaristossa. Kylä oli aikoinaan perustettu entisen kaivoksen työläisille, mutta nykyään siellä asustaa lähinnä mökkiläisiä ja vain muutama ympärivuotinen asukas.

Förbyn kaivostorni

Isoluoto kuuluu Särkisalon saariryhmään, jonka vakituinen asukasluku on yhteensä vain noin 700 ihmistä. Kesäaikaan toki saarten asukasluku suunnilleen tuplaantuu, mutta siltikin kyseessä on harvaan asuttu puhdas saaristo.

Isoluoto Särkisalo auringonlasku

Johanna; Saaren Taika tuotteiden kehittäjä, joka oli alkujaan turkulainen, muutti saarelle syksyllä 2016 ja kiinnostui nopeasti vesistöjemme tilasta, sekä jätevesiasioista.

Sen myötä nousi myös kiinnostus ekologisemmista pesuaineista, sillä ymmärtäessään kaikkien pesuveden mukana takaisin luontoon valuvien haitallisten kemikaalien vaarallisuuden luonnolle ja vesieliöille halusi hän muuttaa asiaa.

Siellä syntyivät ensimmäiset Saaren Taika tuotteet eli täysekologiset pyykkietikat.

Saaren Taika pyykkietikat olivat silloin ainoat markkinoilla olevat täysin luonnollisista ainesosista valmistetut pyykkietikat.

Tuotekehittäjä Johanna

Johanna syntyi Turun Heidegenillä vuonna 1976 ja jo ala-asteella hän osoitti erityistä kiinnostusta luontoon ja leikkikin koulun takametsissä ”puiden parantajaa” hoivaten kaarnaansa menettäneitä puita puron vedessä liotettujen irronneiden puunlehtien avulla 😀

Varhais aikuisuudessaan, vaikkakin elämänsä vähävaraisena eläen, hän koitti mahdollisuuksiensa mukaan suunnata ostokäyttäytymistään eläinkokeettomaan kosmetiikkaan sekä tukea eläinsuojelutyötä eri tavoin. Myöhemmin hän toimi lyhyen aikaa erään eläinsuojelutyötä tukevan yhdistyksen puheenjohtajana Turussa.

Internetin yleistyessä löysi Johanna paljon tutkimustietoa mm. kosmetiikan haitallisista raaka-aineista sekä ympäristöasioista.

Nämä kaikki ovat toimineet kimmokkeena Saaren Taika tuoteperheen kehittymiselle sekä sille periksiantamattomalle luontoajattelulle, joka tuotteiden mukana välittyy niiden käyttäjälle.

Saaren Taika tuotteet löytyvät EU:n kosmetiikkarekisteristä ja jokaiselle tuotteelle on tehty kosmetiikan turvallisuuden arviointi. Arvionnista käy ilmi mm. jokaisen raaka-aineen turvallisuus ihmiselle ja ympäristölle sekä raaka-aineiden yhteisvaikutukset ja niiden turvallisuus ihmiselle ja ympäristölle.

Kemikaalituotteet, kuten pyykkietikat ja siivoussaippuat löytyvät Tukesin kemikaalirekisteristä ja myös näille tuotteille on tehty turvallisuuden arviointi, jonka dokumentit ovat mm. Saaren Taika jälleenmyyjien saatavilla, jolloin myös kuluttaja voi kysyä tuotteen turvallisuudesta.

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.