Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taialla

Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taialla

Vaikka yrityksemme on vasta nuori, on meidän toimitusjohtajamme Veera sitoutunut yrityksen kulttuurin ja käytäntöjen kehittämiseen. Tällaista toimintaa harvassa yrityksessä näkyykään, että kehitetään toimintaa ja käytäntöjä työntekijä- ja asiakas lähtöisesti.

Tunnustan, että olemme joutuneet oppimaan tämän kantapään kautta, kuten lähes kaiken muunkin yritystoimintaamme liittyen. Mutta pääasia onkin siinä, että oppii, eikä toista virheitä, kuten monessa yrityksessä on tapana. 

Työnkierto

Mielestämme hyvässä työpaikassa vasen käsi tietää mitä oikea tekee ja siksi olemme ideoineet tällaiset työnkiertopäivät, joka tarkoittaa siis sitä, että yhtenä päivänä koko työyhteisö tulee viettämään päivää jonkin toimintomme työssä.

Tällainen toisen työhön tutustuminen auttaa meitä kaikki ymmärtämään eri toimintojen työvaiheet ja haasteet, jolloin voimme sekä palvella asiakkaitamme paremmin, antamalla ajantasaista ja oikeaa tietoa esimerkiksi tilaustenkäsittelyyn tai tuotteiden valmistukseen liittyen ja ymmärrämme myös jokaisen työn erilaiset haasteet, jolloin ymmärrämme paremmin vaikkapa miksi jossakin asiassa on ollut viivettä tai jotakin muita ongelmia.

Tutustu tuotantoon päivänä olimme tutustumassa siis tuotantoomme.

Tuotantotilamme sijaitsevat varastomme yläkerrassa Perniössä ja täällä valmistuvat pääasiassa kaikki saippua- ja voidetuotteemme. Ne pitävät siis sisällään palasaippuat, palashampoot, siivoussaippuat, koirashampoot, voiteet, voidedeot, ihonhoitoöljyt, öljyputsarit, löylytuoksut jne.

Särkisalossa taas valmistuu sitten muita tuotteita, kuten pyykkietikat.

Tutustu tuotantoon päivä

Tutustu tuotantoon päivä alkoi tilojen esittelyllä ja koska olemme kosmetiikanvalmistus tiloissa, oli jokaisen tottakai pukeuduttava suojavarusteisiin. 

Kierrettyämme kaikki tilat, menimme itse asiaan, eli tuotteen valmistukseen!

Olimme ennalta valinneet pari eri kesään sopivaa reseptiä, joista työntekijämme saivat valita minkä valmistavat. Valituksi tuli Marokon kulta vartalovoide, jonka valmistus piti sisällään sekä lämmitettävän osuuden, että viilennettävän osuuden, eli jossakin työvaiheessa öljyjä lämmitettiin, ja jossakin työvaiheessa taas viilennettiin. 

Tuotantopäivässä huomasimme, että tuotteiden valmistus vaatii täyden keskittymisen ja pienikin katkos tai ajatuksen herpaantuminen esimerkiksi rupatellessa, saattaa pilata koko tuotantoerän. Näimme myös miten aikaa vieviä ja tarkkuutta vaativia jotkin työvaiheet ovat.

Alla vähän kuva- ja video tunnelmia päivästä: 

Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taiassa, työntekijät keskittyyneenä
Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taiassa, Minna punnitsee raaka-aineita
Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taiassa, Zina sekoittaa raaka-aineita.
Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taiassa, voiteen sekoitusta.
Tutustu tuotantoon päivä Saaren Taiassa, voiteen kaataminen pakkaukseensa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut ja jokainen sai kokea millaista työ meidän tuotannossa on.

Seuraava työkierto keskittyy tilaustenkäsittelyyn ja pääsemme kaikki kokeilemaan millasta on käsitellä verkkokaupan tilauksia ja mitä haasteita siinä normaalisti ilmenee.

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.