Yhden naisen yrityksestä paikalliseksi työllistäjäksi – Työtä Suomeen -päivä

Yhden naisen yrityksestä paikalliseksi työllistäjäksi

Saaren Taika työllistää tänäpäivänä 24 paikallista työntekijää, mutta mistä kaikki sai alkunsa?

Saaren Taika kehitti suomalaiset Wanhan ajan reseptit nykyajan vaatimuksiin sopiviksi. 
2 nelikulmaista suolasaippuaa joide pinnassa aaltokuviot

Siemen Saaren Taian maanläheiselle toiminnalle ja yksinkertaisuuteen perustuville konsteille on istutettu minuun varmasti jo lapsuudessa. Äitini äiti, minulle erittäin rakas ja tärkeä henkilö, jota kutsuttiin Muoriksi, oli erittäin maanläheinen ihminen ja tunsi vanhanajan konstit moneen ongelmaan.

Ihailin Muoria ja hän olikin minulle melkein kuin toinen äiti! Muori ei ”nykyajan hömpötyksistä” välittänyt ja kaikissa arjen askareissakin helppous ja yksinkertaisuus olivat avainasemassa eikä turhia ”hienosteluita” harrastettu.

Oma kaipuuni yksinkertaisiin vanhanajan tuotteisiin ja raaka-aineisiin kumpuaa varmasti jo tuolta ajalta ja miksipä ei, kun kerran helpot ja yksinkertaiset konstit oli nähty ja toimiviksi koettu! Tätä yksinkertaisuuden kaipuuta olen elämässäni kantanut mukanani, kunnes pääsin sitä toteuttamaan Saaren Taian tuotteissa.

3 vanhanaikaista pyykkisaippuaa, joissa rustiikkinen etiketti
3 Saaren Taika pyykkietikka pulloa Niksaaren laiturilla, aallot löy taustalla, pulloissa vanhanaikaiset etiketit

Teepuusaippua oli ensimmäinen saippuamme

Teepuusaippua oli ensimmäinen Saaren Taika palasaippuoista🌿 Kehitin Teepuusaippuan kättäni vaivanneeseen ekseema ihottumaan ja atooppisen ihoni hoitoon.

Olen kärsinyt atooppisesta ihottumasta aivan pikkulapsesta saakka ja muistan alle kouluikäisestä asti joutuneeni käyttämään erilaisia voimakkaita kortisonivoiteita ja hauteita ihottumieni hoitamiseksi.

Ihottumat vaivasivat kuitenkin aina aikuisuuteeni asti ja pahimpina aikoina, kun käteni oli koko kämmenen alueelta vereslihalle raavittuna, on siihen kokeiltu jopa tekoihoa hoidoksi, mutta huonoin tuloksin.

Vuonna 2017 aloin kehittämään omaa Saaren Taika Teepuusaippuaa ja tehokkaampaa sheavoidetta, jotka sain pitkällisen kehityksen ja tuotetestaamisten jälkeen markkinoille. Teepuusaippuan suosio on yllättänyt itseni ja varmasti kaikki muutkin!

Tämän ja muiden ihanien Saaren Taika tuotteiden ansiosta työllistämme tällä hetkellä vakituisesti yhteensä n. 24 lähialueen perheellistä miestä ja naista, nuorta ja varttuneempa henkilöä tilaustenkäsittelyssä, tuotteiden tarroittamisessa ja pakkaamisessa sekä varastonhoidossa. 

Välittömästi työllistämme toistuvasti myös graafista suunnittelijaa, kääntäjää, sisällöntuottajia sekä mainonnan alan ammattilaisia.

Välillisesti työllistämme satoja suomalaisia pienyrittäjiä. Meille on tällä hetkellä rekisteröityneenä n. 300 jälleenmyyjää ja viikoittain saamme noin 20 uutta rekisteröintiä.

Haluamme tukea pienyrittäjyyttä jatkossakin, joten Saaren Taian tuotteita et löydä suurista marketeista. Autamme kanssayrittäjiämme saamaan asiakasvirtaa antamalla tuotteitamme vain pienten eriskoisliikkeiden valikoimiin.

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.