Miten hoitaa maksaläiskiä kotikonstein?
Maksaläiskät ovat pigmentiltään tummempia läiskiä ihossa. Maksaläiskät eivät ole vaarallisia eivätkä vaadi lääketieteellistä hoitoa, mutta joillekin voi silti olla esteettisistä syistä tärkeää päästä niistä eroon tai edes vaalentaa niitä hieman.
Mistä maksaläiskät johtuvat?
Tummat pigmenttiläiskät, eli maksaläiskät ovat värikertymiä, jotka johtuvat ihon väriaineen, melaniinin, paikallisesta liikatuotannosta tai melaniinia tuottavien melanosyyttien määrän paikallisesta lisääntymisestä.
Syynä maksaläiskien muodostumiselle on pitkäaikainen UV-säteilylle altistuminen, eli ilman auringolle altistumista ei maksaläiskiä pääse syntymään.
Auringon lisäksi maksaläiskien syntymistä voi kuitenkin edistää mm. hormonit, ikääntyminen, vaihdevuodet, hajusteita sisältävän kosmetiikan ja UV-säteiden yhteisvaikutus sekä jotkin lääkkeet, ihotulehdukset tai perimä.
Maksaläiskiä on toki helpompi ehkäistä kuin vaalentaa ja ensisijaisen tärkeää onkin suojautua UV-säteiltä vaatteiden ja aurinkosuojan avulla, mutta myös vaalentamiseen löytyy omat konstinsa!

Miten maksaläiskien syntymistä voi ehkäistä?
Kuten sanottu, paras tapa ehkäistä maksaläiskien syntymistä on auringolta ja sen UV-säteilyltä suojautuminen. Tämä onnistuu kätevästi käyttämällä riittävän peittävää vaatetusta sekä tehokasta aurinkosuojaa iholla.
Jos suinkin mahdollista, kannattaa keskipäivän paahtavimmat tunnit pysytellä varjossa. On tärkeää muistaa suojata iho myös pilvisinä päivinä, sillä pilvet suodattavat vain noin 20% auringosta.
Maksaläiskien eli pigmenttihäiriöiden kotihoito
Kokeile tuotteita, jotka sisältävät:
Retinoli parantaa merkittävästi kypsää ihoa vaalentamalla hyperpigmentaatiota ja vähentämällä auringon aiheuttamia ikääntymisen merkkejä.
Aloe vera sisältää aloiiinia, jolla on hieman ihoa vaalentavia ominaisuuksia.
Vihreä tee sisältää epigallo-3-katekiinigallaattia (EGCG), katekiinia (antioksidantti), joka tunnetaan tehokkaana yhdisteenä ihon valkaisussa sen tyrosinaasia estävän kyvyn ansiosta.
Tyrosinaasi on ihosoluissa oleva entsyymi, joka on vastuussa melaniinin tuotannon käynnistämisestä ihossa. Melaniini saa ihon usein näyttämään tummemmalta, joten tätä prosessia estämällä on mahdollista saada kirkkaampi ja heleämpi iho.
C-vitamiini suojaa ihosoluja vapailta radikaaleilta ja estää melaniinin tuotantoa ihossa, mikä helpottaa hyperpigmentaatiota, ruskeita läiskiä, tasoittaa ihon sävyä ja parantaa ihon hehkua.
A-vitamiini auttaa tasapainottamaan ihon sävyä ja hillitsee pigmentaation esiintymistä, sillä se normalisoi tyrosinaasin, entsyymin, jolla on merkittävä rooli pigmentaatiossa, aktiivisuutta.
Pigmenttihäiriöiden ja maksaläiskien hoitoon sopivat tuotteet
Bakuchiol on kuin retinoli, mutta siedetympi ja sopii siten myös nuoremmalle iholle sekä päivänkäyttöön kesälläkin.
Bakuchiol toimii kuten retinoli ja tutkimusten mukaan se vähentää merkittävästi ryppyjä ja hyperpigmentaatiota, eli ihon värimuutoksia.
Kasvoöljyn sisältämä ruusunmarjaöljy (rosehip), tehostaa Bakuchiol boosterin kosteuttavia ominaisuuksia ja auttaa palauttamaan ihosi kimmoisuuden.
Ruusunmarjaöljy sisältää runsaasti rasvahappoja, A- ja C-vitamiineja. Nämä ainesosat auttavat ehkäisemään tehokkaasti ikääntymisen merkkejä, sekä saattavat vähentävää ihon pigmettiläiskiä.
Se auttaa ihohuokosia supistumaan sekä tasoittaa ihon väriä antaen ihollesi kauniin kuulauden.
Pigmenttihäiriöiselle iholle hyödyllinen tuote on retinolia sisältävä seerumi. Aloe Retinoli seerumin sisältämä retinoli eli A-vitamiini, uudistaa ihoasi tehokkaasti ja siten myös häivyttää parhaiten pigmenttihäiriöitä ja esim. aknearpia.
Seerumi sisältää ruusunmarjaöljyä, joka taas sisältää runsaasti rasvahappoja sekä A- ja C-vitamiineja. Nämä ainesosat auttavat ehkäisemään tehokkaasti ikääntymisen merkkejä, sekä vähentävät ihon pigmettiläiskiä. Ruusunmarjaöljy auttaa ihohuokosia supistumaan sekä tasoittaa ihon väriä antaen ihollesi kauniin kuulauden.
Luonnollisen Aloe Retinoli superseerumin ominaisuudet on saatu aikaan seerumin sisältämillä hedelmä- ja kasviuutteilla, jotka kohottavat ja kirkastavat ihoa.
”Olen kokeillut seerumia nyt muutaman päivän. Ensimmäinen mitä huomaan eroksi on se ettei ihoni olen niin epätasainen väriltään. Minulla on pintakuiva sekaiho ja rosacea. Kasvollani on myös näppyläitä ja välillä finnejä.”
Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy sisältää yhdistelmän tarkkaan valittuja arvokkaita ja tehokkaita öljyjä kasvojen ihon sileyden ja kuulauden aikaansaamiseksi.
Ruusunmarjaöljy sisältää runsaasti rasvahappoja, A- ja C-vitamiineja. Nämä ainesosat auttavat ehkäisemään tehokkaasti ikääntymisen merkkejä, sekä saattavat vähentävää ihon pigmettiläiskiä. Se auttaa ihohuokosia supistumaan sekä tasoittaa ihon väriä antaen ihollesi kauniin kuulauden.
”Todella laadukas ja iho näyttää hyvinvoivalta ja hehkuvalta. Parasta tässä on, että iho ei ole öljyisen näköinen eikä tuntuinen. Paras tähän astisista öljyistä mitä muilta merkeiltä testannut.”
”Olen nyt n. viikon käyttänyt tuotteita ja huomaan heti että ihoni ei punoita enään niin paljoa eikö ole niin rasvainen! En jaksa odottaa miltä ihoni näyttää kuukauden päästä! Minulla on psoriasis ja atooppinen ihottuma. Plussana suomalaiset tuotteet!”
Sheavoita ja kauransiemenöljyä sisältävä Aloe Vera kosteuttaja antaa pitkäkestoista kosteutusta sekä auttaa rauhoittamaan herkkää ihoa.
”Rauhoittaa kasvojen punoitusta ja tasoittaa ihon väriä. Näppärä pumppupullo. Ihana voide!”
Vihreä tee & savi Antiage kasvonaamio ikääntymisen merkkejä sekä pigmenttimuutoksia vastaan.
”Couperosaan taipuvainen, atooppinen sekaihoni sai naamiosta ison avun. Neljän käytön jälkeen ihon väri on tasoittunut ja tuntuu pehmeältä, sileältä sekä näyttää selvästi kirkkaammalta.”
Hyaluronihappo & Vitamiinit ACE Kosteuttaja on tehokas yhdistelmä vitamiineja A, C ja E, sekä hyaluronihappoa, että AHA-hedelmähappoa, joiden ansiosta se on tehokas ja nopea ihon rakenteen ja värin tasoittaja. ACE kosteuttaja sopii hyvin myös akneiholle!
”Ihoni upeutta tullaan ihmettelemään ääneen kun olen käyttänyt tätä voidetta. Kirkastaa sävyn niin hyvin että meikkipohjaa ei välttämättä tarvitse ollenkaan.”
”Ei välttämättä tarvita meikkipohjaa ollenkaan, niin tasasävyinen ja hehkeä ihosta tämän kanssa tulee.”
Kasvojen iholle kannattaa myös valita korkean aurinkosuojan omaava päivävoide tavallisen aurinkovoiteen sijaan, sillä usein paksu aurinkovoide voi tukkia ihohuokoset ja aiheuttaa epäpuhtauksia ja näppylöitä.
Saaren Taika Ecolutionin Hyaluronihappo Anti-age päivävoide SPF 50 estää jopa 98% auringon haitallisista UVA ja UVB -säteistä! Laadukas voide sisältää runsain määrin C- ja E-vitamiineja, jotka suojaavat ihoasi mm. auringon ja ilmansaasteiden aiheuttamilta vaurioilta sekä ihon ennenaikaiselta vanhenemiselta.
Maksaläiskien eli pigmenttimuutosten vaalentaminen kotikonstein
Ihon pigmenttihäiriöiden ja -muutosten vaalentaminen vaatii kärsivällisyyttä sekä pitkäjänteistä ja säännöllistä ihonhoitoa. Melaniinin muodostumisprosessiin kuluu noin 48 päivää, joten tulokset alkavat näkyä ihollasi vasta n. kahden kuukauden säännöllisen hoitamisen jälkeen.
Kun halutaan vaalentaa ihon pigmenttiläiskiä, on Saaren Taika Teepuusaippua erittäin hyvä valinta ihon puhdistukseen.
Saippuan sisältämä antiseptinen teepuun eteerinen öljy auttaa ehkäisemään ihotulehduksia ja infektioita, mutta sen tiedetään myös auttavan tummien pigmenttiläiskien sekä arpien vaalentamisessa ja häivyttämisessä.
Tiesitkö, että sheavoilla on tehokas pigmenttiläiskiä häivyttävä vaikutus?
Sen tulehdusta ehkäisevät ominaisuudet sekä antioksidantit auttavat häivyttämään pigmenttiläiskiä sekä myös ehkäisemään niitä, sillä puhdistamattomassa sheavoissa on luonnostaan n. suojakerroin SPF 6.
Saaren Taika Sheavoi on mahdollisimman vähän käsiteltyä ja tämä onkin yksi tärkeimmistä seikoista valmistusmenetelmissämme. Saaren Taika sheavoiteet ovatkin siksi markkinoiden tehokkaimpia ja luonnollisimpia!