
Saaren Taika Professional Kasvonaamiot
Saaren Taika Professional luonnonkosmetiikan kasvonaamiot toimivat esimerkiksi akne iholla, rasvaisella iholla, kuivalla iholla, atooppisella iholla, aikuisella iholla ja niin edelleen.
Saaren Taika Professional luonnonkosmetiikan kasvonaamiot toimivat esimerkiksi akne iholla, rasvaisella iholla, kuivalla iholla, atooppisella iholla, aikuisella iholla ja niin edelleen.
Moikka ihana lukijani! Huomasin tuossa telkkua yksi ilta katsellessani ja kasvojani käsillä koitellessani, että otsani tuntui jotenkin sileämmältä! Kipaisin peilin eteen katsomaan tarkemmin ja näytti
Palmitiinihappoa esiintyy ihon suojakerroksessa luonnostaan ja siksi palmitiinihappoa runsaasti sisältävä makadamiaöljy vahvistaa ihon suojamekanismia ja auttaa näin ihoa suojautumaan paremmin ulkoisilta tekijöiltä kuten kylmyydeltä, viimalta
Suolat ehkäisevät mm. aknea, ihottumia, kutinaa, tulehduksia ja muita sekä kuivan, että rasvaisen ihon yleisiä ongelmia.
Suolat auttavat ihoa kosteutumaan. Raaka-aineemme: Suola.
Mikäpä olisikaan ihollesi parempaa ravitsemista, kun hikoilla huokoset auki ensin saunassa ja sen jälkeen kuoria iho Saaren Taika suolasaippualla.
Artikkeli ihosta pohjustaa ymmärrystä miksi jokin raaka-aine on valittu tuotteeseen ja miten se edistää ihon terveyttä ja kauneutta.
Tervehdys arvoisa lukijani! Sinä luultavasti tiedät minut, Johannan, jollakin tasolla Saaren Taian kautta, ainakin jos olet lukenut kotisivuiltamme Saaren Taian tarinaa tai lueskellut blogiani, mutta
Ihon ikääntyminen voi tapahtua joko luonnollisesti tai ennenaikaisesti. Oikeilla tuotevalinnoilla ja hyvällä kotihoidolla voit ennaltaehkäistä ikääntymisen merkkien syntymistä ja pitää ikääntyvän ihon kauniina, terveenä ja
Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.
Saat ne joka perjantai suoraan omaan sähköpostiisi.
Olet nyt tilannut blogimme sähköpostiisi.
Meille on myönnetty Avainlippu 7.9.2022
Suomalaista palvelua
Avainlippu-merkki kertoo, että palvelumme työllistää Suomessa ja että yrityksemme on kotimaisessa omistuksessa.
Tehty Suomessa
Merkin käyttöoikeus on myönnetty Suomessa valmistetuille Saaren Taika tuotteille.
Osoite: Kaukassalontie 70, 25630 Särkisalo. (Ei suoramyyntiä eikä asiakaskäyntiä)
Tehtaanmyymälä ja varasto: Heikkiläntie 2b30, 25500 Perniö
Saippuatehdas: Heikkiläntie 2b29, 25500 Perniö
Yritys: Topaz Oy Y-tunnus: 2903504-7
Yhteydenotto
Tämän sivun lomakkeita suojaa Google reCAPTCHA , johon vaikuttavat Googlen yksityisyyden käytännöt ja palveluehdot.
blogikirjoituksemme viikonlopuksi sähköpostiisi!
Olet nyt tilannut blogikirjoituksemme kerran viikossa sähköpostiisi.