Saaren Taika on mukana Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräyksessä

Saaren Taika on mukana Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräyksessä ? Asia koskettaa meitä henkilökohtaisestikin, sillä tyttäreni Veera on saanut aikoinaan apua paikallisyhdistykseltä lukiokirjojen hankintaan silloin kun olemme eläneet köyhyysrajan alapuolella ? Nyt itselläni on mahdollisuus olla mukana auttamassa yritykseni kautta ja toivon, että muutkin yrittäjät lähtisivät tähän tärkeään asiaan mukaan. Pienikin lahjoitus auttaa ?

”Suomessa elää yli satatuhatta lasta köyhissä perheissä. Köyhyys vaikuttaa lapsen koko elämään. Se hankaloittaa lapsen koulunkäyntiä ja kaverisuhteita sekä estää lasta harrastamasta. Pitkittynyt köyhyys myös siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa apumme tavoittaa lapset, sitä paremmin he selviytyvät elämässään ja voivat katkaista köyhyyden kierteen. Suurissa vaikeuksissa ovat nuoret, jotka eivät köyhyyden vuoksi pysty jatkamaan opintojaan peruskoulun jälkeen.

Joululahjoituksellanne maksamme lasten harrastusmaksuja ja hankimme nuorille oppikirjat koko lukio- tai ammattiopintojen ajalle. Lahjoitusten turvin nuorten tulevaisuus ei jää pelkän peruskoulun varaan, vaan he voivat valmistua ylioppilaaksi tai ammattiin.”

Osallistua voit täällä: www.pelastakaalapset.fi/joulukerays

#autetaanlapsia #pelastakaalapset #joulukeräys

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

Jaa blogimme

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Seuraa meitä

Kirjoittaja

Picture of Johanna

Johanna

Kirjoittajasta: Johanna Amnelin on koulutettu tuotekehittäjä, Saaren Taika -brändin perustaja ja kosmetiikkakemistiopiskelija, jolla on yli 12 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja kahdeksan vuoden käytännön kokemus ihonhoitotuotteiden valmistuksesta. Hän on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon Suomessa sekä Diploma in Organic Skincare Formulation -koulutuksen Formula Botanicassa. Parhaillaan hän syventää osaamistaan Diploma of Personal Care Formulation -opinnoissa australialaisessa Institute of Personal Care Science -oppilaitoksessa, joka pätevöittää kosmetiikkakemistiksi. Koulutuksen ohella Johanna tutkii jatkuvasti tieteellisiä julkaisuja ja dermatologisia tutkimuksia erityisesti luonnollisten raaka-aineiden vaikutuksista ihoon. Hänen työnsä perustuu vahvaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, jonka taustalla on oma elinikäinen kamppailu atooppisen ja herkän ihon kanssa. ”Kun on itse elänyt ihon ongelmien kanssa, ei tyydy kompromisseihin, vaan kehittää tuotteita, joista on aidosti apua.” – Johanna Amnelin, Saaren Taika -brändin perustaja, tuotekehittäjä.