Kesäinen minikuunnelma, tarinoita Särkisalosta ja Saaren Taiasta
Aikojen alusta puhaltanut tuuli kantaa mukanaan suolantuoksuisia unelmia ja seikkailuja, Särkisalon syvänteissä verkkoaan kokevien kalastajien kertomuksia – tarinoita, jotka ovat yhtä ikuisia ja yhtä hetkellisiä kuin Saaristomeri itse.
Jokainen Särkisalon 119 saaresta on täynnä elämän salaisuuksia: rantojen vehreitä levämetsiä, karun kauniita katajanummia, kalkkisuonilla ja simpukkamailla kasvavia reheviä saarnilehtoja, merikaalta ja keltavuokkoa – missään muualla luonto ei ole niin monimuotoista kuin meren äärellä!
Juuri täällä, aurinkoisessa Särkisalon saaristossa, missä vedenalaiset rakkohaurut huojuvat laineiden rytmiä ja puhuvat vuorovettä – meren kieltä, jossa sekoittuvat tuhansien lintujen kiljahdukset ja rantaan murtuvien laineiden lempeä laulu, sekä Saaren Taian täyteiset tarinat, jotka ovat olleet, tarinat, jotka ovat nyt, ja tarinat, jotka vasta tulevat.
Missä meri ja maa sulautuvat yhteen, missä käppyrämännyt kaareutuvat kohti taivasta, siellä kesäpäivän alkuillassa kajahtaa riemukas kiljahdus: “Kit–kit!”
Ollaan pyynti- ja kosiomatkalla; toisilleen kohtelias tiirapari kalastaa yhdessä. Äkkiarvaamatta sulhanen syöksyy rajusti alaspäin, halkaisee veden kimmeltävän kalvon ja nousee pian auringosta hohtavilla siivillään hopeinen pikkukala nokassaan. Saaliinsa lintu luovuttaa morsiolleen, joka myös tuo silakkatuliaisia sulhaselleen. Onnistuneen pyyntiretken päätteeksi iloitaan yhdessä: “Tirre-tirre-tirre!”.
Pian Ulkoluodon silokalliot heräävät henkiin, eikä aikaakaan, kun paljaalle maalle rakennetussa matalassa pesässä valmistaudutaan ensimmäisiin siiveniskuihin. Tiiran poikaset ottavat mallia vanhemmistaan, ja pian pienokaiset nousevat siivilleen keijumaisen keveästi ja liitävät kuin luotojen parhaimmat lentotaiturit.
Täällä, missä elämä on niin haurasta ja silti sitkeää, Särkisalon suomensinisen taivaan alla, täällä voimme kohdata unelmamme, toiveemme ja pelkomme meren pohjattomissa syvyyksissä, sen myrskyissä ja tyynissä hetkissä. Täällä voimme kokea olevamme yhtä luonnon kanssa.
Iltapäivän autereessa mieltä lempivät laineiden keinuva liike ja luonnonrauha, kunnes tuhannenpunaisena leimuavan auringonlaskun ahnaat sävyt ahmaisevat taivaan mutta vain hetkeksi, ennen kuin horisontti haipuu sinisen yön uneen. Sitten Särkisalo nukahtaa, ja kaiken ylle laskeutuu hiljaisuuden harmonia. Jos missä, niin täällä, kuin rantakiveen tiukasti kiinnittynyt jäkälätupsu, täällä minun sieluni on yhtä meren kanssa.
Saaren Taika – Rakkaudella Sinulle, Särkisalon Saaristosta
Kirjoittanut Monni Himari
