Kolmekymmentä vuotta. Kirjoitan tätä sillä samalla tunteella kuin aina ennenkin. Olo on vähän kuin istuisi hiljaa juna-asemalla katselemassa vaunujen vilahtavan ohi. Montako matkustajaa on noussut kyytiin, kuinka moni on poistunut, minne kaikki nämä reitit ovat vieneet.
Viime vuonna kirjoitin tästä samasta paikasta 29-vuotiaana, ”virallisesti vuoden viisaampana”. Nyt se vuosi on takana ja rehellisesti sanottuna: se meni nopeammin kuin yksikään vuosi ennen sitä.
Mutta mitä tapahtui sen vuoden aikana?
Tilikausi 2025 kääntyi voitolliseksi. Se lause tuntuu edelleen hyvältä suussa, vaikka olen sanonut sen jo monesti ääneen. Käyttökatteemme parani viisi prosenttiyksikköä, panostimme tuotekehitykseen enemmän kuin koskaan, yli 42 000 euroa, kun kaksi vuotta sitten se luku oli 8 000.
Ja IRO Researchin tutkimus kertoi, että Saaren Taika on Suomen toiseksi tunnetuin kotimainen ihonhoitobrändi spontaanissa muistamisessa. Ilman ulkopuolisia sijoittajia. Ilman pääomasijoittajia. Jokainen yhtiön kehittämiseen käytetty euroon tullut omasta liiketoiminnastamme.
Kun kuulin tulokset, itkin. Enkä edes häpeä myöntää sitä.
Muistan sen hetken vuosi sitten, kun yrityksen tappiollinen tulos oli takana ja mietin, miten saan ihmiset uskomaan, että nyt suunta on oikea. Niin minulle kuin tiimillekin. Sanoin silloin, että vuosi 2025 on kannattavan kasvun rakentamista. Ja se piti paikkansa. Se tuntuu mahtavalta.
Ennen pelkäsin, ettei minusta ole mihinkään. Nyt pelkään tekeväni väärän päätöksen 30 ihmisen puolesta.
Kolmekymppinen Veera on erilainen kuin 24-vuotias Veera, joka astui ensimmäistä kertaa toimitusjohtajan rooliin ilman koulutusta tai kokemusta.
Se 24-vuotias piiloutui äitinsä olan taakse. Vältti verkostoitumistapahtumia. Pelkäsi numeroita. Yritti todistella kaikille, myös itselleen, että on tähän tehtävään sopiva. Hiki nousi kämmeniin jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi soittaa vaikka jollekin tuntemattomalle.
Kolmekymppinen Veera soittaa. Menee paikalle. Sanoo mielipiteensä.
Ei se pelko ole hävinnyt minnekään. Se on vain muuttanut muotoaan. Ennen pelkäsin, ettei minusta ole mihinkään. Nyt pelkään välillä, että teen väärän päätöksen ja 30 ihmisen arki järkkyy sen takia. Se on erilainen pelko. Isompi, ja samalla myös vastuullisempi. Ja jotenkin se tuntuu myös hyväksyttävältä, koska pelko tarkoittaa, että välitän heistä.
On iltoja jolloin olen töissä lasten nukahdettua
Lapset täyttävät tänä vuonna 4 ja 6. Aviomieheni Teemu on pysynyt rinnallani vaikeuksista huolimatta; kassakriisin, kohun, YT-neuvottelujen, vyöruusun, unettomat yöt, ne päivät kun en jaksanut nousta sängystä. Kuusi toimitusjohtajavuotta, ja silti meillä on vielä se ilta, jolloin teemme tortilloja yhdessä ja tyttäret nauravat savinaamiolla maalatuille kasvoillemme.
Sitä ei osta millään rahalla, eikä sitä rakenneta parhaimmallakaan strategialla.
Olen saanut paljon kysymyksiä siitä, että miten jaksan kaiken tämän paineen alla ja silti elän samaan aikaan myös pikkulapsiarkea. Totuus on, ettei se aina suju mutkattomasti. On viikkoja, jolloin äidin rooli jää liian pieneksi. On iltoja, jolloin olen töissä vielä lasten nukahdettua. Mutta olen myös oppinut sanomaan ei. Oppinut, ettei kaiken tarvitse tapahtua nyt ja heti.
Mielenrauha on tärkein. Se on iskostunut takaraivooni, eikä se enää ärsytä minua, vaan se rauhoittaa.
Kaikki alkoi äitini omista iho-ongelmista
Kun pysähtyy miettimään, mistä kaikki tämä on saanut alkunsat, mielessä välähtää yksi kuva: äitini, Johannan, kädet.
Vuosikymmeniä atooppisen käsi-ihottuman kanssa elämistä, ihoa joka kestämättömästä kutinasta raavittiin vereslihalle, hoidot, jotka eivät auttaneet, kortisoni joka ei riittänyt.
Hän ei silti luovuttanut. Vaan alkoi tutkia, kokeilla ja kehittää itselleen ratkaisua, johon lääketiede ei ollut pystynyt. Se kipu muuttui vähitellen syvälliseksi ymmärrykseksi siitä, mitä haastava iho oikeasti tarvitsee. Siitä syntyi Saaren Taika. Yhdestä naisesta, joka ei luovuttanut.
Vuonna 2020 äitini Johanna soitti minulle. ”Tulisitko toimitusjohtajaksi?” hän kysyi. Äänessä oli jotain, jota en ollut ennen kuullut, luottamusta, jota minä en vielä itse tuntenut itseäni kohtaan. Sanoin kyllä. En tiennyt mitä se tarkoittaisi. Eikä varmaan hänkään.
Tätä samaa alkuperäistä ajatusta me kannamme jokaisessa tuotteessa, jonka teemme. Kehitämme tuotteet oikeisiin iho-ongelmiin. Kärsimyksen maustamalla kokemuksella, emme pelkillä raaka-aine lupauksilla ja toiveilla. Se on ero, joka näkyy reseptiikassamme.
Johanna on edelleen se, joka tuntee ihon parhaiten, tuotekehittäjänä ja perustajana hän kantaa tietoa, jota ei opita kirjoista, vaan vuosikymmenten omakohtaisesta kokemuksesta.
Tuotekehitystiimssämme on lisää omakohtaista kokemusta moniongelmaisen ihon kanssa elämisestä: ruusufinnistä, atooppisesta ihosta, herkästi reagoivasta ihosta, vyöruususta. Emme luo tuotteitamme trendien mukaan, ja juuri siksi, tuotteemme myös toimivat.
Kutina, punoitus, kirvely ja tiede, joka kertoo miksi
Yksi suuri asia tänä vuonna on ollut se, mihin suuntaan tiede meitä vie.
Olemme pureutuneet syvemmälle ihon ja hermoston yhteyteen. Siihen, miten iho ja aivot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, miten stressi ja ärsykkeet näkyvät iholla hermojärjestelmän kautta ja miten tähän mekanismiin voidaan vaikuttaa.
Neurokosmetiikka on meille seuraava luku siinä samassa tutkimusmatkassa, jonka äitini aloitti.
Tavallinen voide kosteuttaa ihon pintaa. Neurokosmeettinen tuote vaikuttaa syvemmälle, siihen, miten iho ylipäätään reagoi ärsykkeisiin. Se ei helpota vain hetkellisesti, vaan ihon hermopäätteistä lähtevä reaktiotapa, kutina, punoitus, kirvely, rauhoittuu pidempiaikaisesti käytön myötä.
Uusissa ruusufinni-iholle kehitetyissä tuotteissamme tämä tarkoittaa neljää kliinisesti tutkittua aktiivia neljällä samanaikaisella mekanismilla: hermopäätteen rauhoittaminen, tulehdusketjun katkaiseminen, haurastuneiden hiusverisuonien korjaaminen ja suojamuurin vahvistaminen. Tällaista reseptiikkaa ei löydy edes maailmalta.
Se, että suomalainen perheyritys Perniöstä rakentaa tämän tason tuotekehitystä, on jotain, mistä olen ylpeä tavalla, jota on vaikea pukea sanoiksi.
Epäonnistumisia, uusia yrityksiä ja nyt valikoimamme suosituin tuote
Ja sitten on rakkohauru.
Äitini Johanna seisoi myrskyn jälkeen rannalla ja katsoi aaltojen kalliolle heittämää irronnutta rakkohaurua. Myöhemmin hän kertoi minulle siitä hetkestä: ”Katsoin sitä ja ajattelin, että tuossa on jotain. En tiennyt vielä mitä, mutta jokin siinä puhutteli.” Siinä hetkessä syntyi idea, joka vei meidät seuraavaan aikakauteen.
Rakkohauru ei ollut uusi alku, se on meille luontainen jatkumo tarinaamme. Sama uteliaisuus, sama halu ymmärtää ihon toiminnallisuuksia ja mitä luonto voi oikeasti tehdä haastavalle iholle, vain syvemmällä tasolla kuin koskaan ennen.
Oman raaka-aineen kehitys kesti pitkään ja sisälsi epäonnistumisia ja lukemattomia uusia yrityksiä. Nyt Rakkohaurusta käyttämiämme aktiiviaineita sisältävä Rakkohauru superseerumi on puolessa vuodessa noussut yhdeksi koko valikoimamme suosituimmista tuotteista.
Se kertoo jotain siitä, mitä tapahtuu, kun tuote on rakennettu oikean ongelman ympärille oikeilla raaka-aineilla. Fukoidaaneja, alginaatteja, antioksidantteja, pohjoisen luonnon voimaa, joka rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja tukee suojamuuria erityisesti aikuiselle, haastavalle iholle.
Ja tähän perustuen meillä on tulossa sarjaan lisää. Pian.
15-vuotiaana en nähnyt tulevaisuutta, nyt rakennan perustaa 100-vuotiaalle perheyritykselle
Kolmekymmentä ei tunnu miltään erityiseltä numerolta, mutta kun pysähtyy miettimään mitä 15-vuotias minä olisi ajatellut tästä kaikesta, se tuntuu merkitykselliseltä.
Se 15-vuotias ei nähnyt itselleen tulevaisuutta. Ei nähnyt mitään syytä herätä seuraavana aamuna.
Tämä 30-vuotias johtaa lähes 30 ihmisen tiimiä, rakentaa 100-vuotiaan perheyrityksen perustaa ja täyttää 30 perheensä ja tiiminsä ympäröimänä.
Jossain siinä välissä on käyty pitkä matka. Se matka ei ole ollut suora. Se on ollut täynnä mutkia, kompastumisia ja hetkiä, joina olen ollut ihan varma, että nyt se loppuu. Mutta ei se loppunut.
Mahdottomalta tuntuva muuttuu arkiseksi, jos vain jaksaa jatkaa
Vuosi 2026 on se, jolloin katse kääntyy kansainväliseen. Rakkohauru kiinnostaa maailmalla. Pohjoinen luonto, saaristo, suomalainen tarina, ne resonoivat.
Tavoittelemme 15 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2029 loppuun mennessä ja oman kosmetiikkatehtaan kasvattamista yhdeksi Suomen suurimmista. Vuoteen 2030 mennessä 75 prosenttia tuotteistamme valmistetaan omalla tehtaallamme.
Se kuulostaa isolta. Se on iso.
Mutta niin kuulosti sekin, kun vuonna 2020 äitini Johanna soitti ja kysyi, tulenko toimitusjohtajaksi. Silloin se tuntui mahdottomalta. Nyt se on arkea.
Ehkä se on se tärkein oppi kolmestakymmenestä vuodesta: mahdottomalta tuntuva muuttuu arkiseksi, jos vain jaksaa jatkaa.
Kiitos sinulle, joka luet tätä. Kiitos asiakkaillemme. Kiitos tiimille, joka rakentaa tätä kanssani. Kiitos jokaiselle, jonka kanssa polkuni on kohdannut.
Kiitos äidilleni Johannalle rohkeudesta aloittaa jotain tyhjästä ja siitä, että luotit minuun, kun minä en vielä luottanut itseeni. Sinun iho-ongelmasi muuttui meidän yhteiseksi elämäntyöksemme. Se on lahja, jota en osaa täysin sanoiksi pukea.
Ja kiitos Teemulle, joka näytti minulle, että elämässä on muutakin.
Kolmekymmentä. Katsotaan mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.
Rakkaudella Särkisalon saaristosta,
Veera 🌊






