Saaren Taian Rakkohauru-sarja täyttää vuoden! Vuosi sitten emme vielä tienneet, miten suureksi sarja tulisi kasvamaan ja kuinka merkittäväksi osaksi Saaren Taian tulevaisuutta sekä suomalaista vaikuttavaa ihonhoitoa maailmalla se voisi muodostua.
Rakkohaurun ympärille on ensimmäisen vuoden aikana syntynyt omaa suomalaista aktiiviaineosaamista, Fucus DuoActive®- ja Fucus Fusion® -aktiiviaineet, useita kliinisesti testattuja tuotteita sekä nopeasti laajeneva ihonhoitosarja herkälle ja haastavalle iholle.
Kosmetiikka-alalla on poikkeuksellista, että ihonhoitobrändi kerää itse käyttämänsä raaka-aineen ja kehittää siitä omia aktiiviaineita sekä kehittää ja valmistaa omia ihonhoitotuotteitaan.
Rakkohaurusta on kasvanut meille lähtökohta kokonaiselle tuotekehitykselle, jonka tavoitteena on yhdistää mahdollisimman luonnonmukaiset raaka-aineet, nykyaikainen edistyksellinen kosmetiikkatiede ja iholla mitattavasti näkyvät tulokset.
Lue myös: Fucus DuoActive® ja Fucus Fusion®, kaksi Saaren Taian omaa aktiiviainetta
Ylen merileväuutinen sai meidät ymmärtämään, kuinka poikkeuksellista oma rakkohaurutyömme on
Kaikki alkoi rakkohaurusta
Rakkohauru-sarjamme täyttää jo vuoden, mutta sen tuotekehitys alkoi paljon ennen kuin ensimmäinen Rakkohauru-tuote tuli julkisuuteen.
Alussa meillä oli käsissämme Selkämeren villi rakkohauru ja kiinnostus siitä, mihin kaikkeen tätä luonnon aarretta voisi ihonhoidossa hyödyntää.
Emme vielä tienneet, millaisiksi tuotteiksi sen lopulta kehittäisimme, mutta halusimme ymmärtää paremmin, mitä villi rakkohauru sisältää, miten sen ominaisuuksia voidaan hyödyntää ihonhoidossa ja kuinka pitkälle sen ympärille olisi mahdollista rakentaa omaa tuotekehitystä.
Lue myös: Tutkimustulos: Selkämeren rakkolevä on yksi ravintorikkaimmista ihonhoidon luonnonraaka-aineista
Näin rakkohaurusta kasvoi Saaren Taian oma tuotekehityssuunta
Siitä alkoi pitkä kehitystyö, jonka aikana sekä ymmärryksemme rakkohaurusta, että tavoitteemme sen hyödyntämisestä kasvoivat jatkuvasti kunnianhimoisemmiksi.
Olemme kehittäneet Selkämeren villin rakkohaurun ympärille oman, jatkuvasti laajenevan ihonhoitosarjan, jonka tuotteita kehitämme ja valmistamme itse Suomessa. Samalla olemme kehittäneet rakkohaurusta omat Fucus DuoActive®- ja Fucus Fusion® -aktiiviaineet.
Tämä on kosmetiikka-alalla poikkeuksellista. Harva ihonhoitobrändi kerää itse käyttämiään raaka-aineita, saati jatkokehittää niistä tehokkaita ja tutkittuja aktiiviaineita omiin tuotteisiinsa. Juuri tästä Rakkohauru-sarjassa on kyse.
Rakkohauru-sarja rakennettiin haastavan ihon tarpeisiin
Rakkohauru-sarjan tuotekehityksen ajatuksena ei ollut tehdä mahdollisimman monta tuotetta yhden mielenkiintoisen raaka-aineen ympärille.
Lähtökohtana olivat ne ihohaasteet, joiden kanssa itse tuotekehittäjänä olen elänyt vuosikymmenet.
Iholla näkyvä lehahteleva punoitus, epätasaisuudet ja rosoinen ihon pinta, atooppisen ihottuman kuivattama ja herkistämä iho, joka samaan aikaan on myös rasvoittuva ja näppyihin taipuva.
Rakkohauru voi olla ihonhoidon uusi super-aine
Tiesimme, että rakkohaurun sisältämät yhdisteet vaikuttavat iholla monin eri tavoin.
Sen fukoidaanit, florotanniinit, alginaatit, mineraalit ja luontaiset sokerialkoholit muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden juuri sellaiselle moniongelmaiselle iholle, jollainen itselläni on.
Raaka-aineena rakkohaurulla on tutkitusti antioksidatiivisia ja tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia, jotka soveltuivat ihon suojamuurin tukemiseen silloin, kun se on herkistynyt ja kuivunut.
Samaan aikaan sen sisältämät alginaatit lisäävät kosteudensitomiskykyä, joka auttaa kuivaa ihoa voimaan paremmin.
Fukoidaani on sulfatoitu polysakkaridi, joka auttaa sitomaan vettä ihon pintakerroksiin ja rauhoittamaan ärtynyttä ihoa.
Florotanniinit ovat ruskoleville ominaisia polyfenoleja ja tehokkaita antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa hapettumisstressiltä eli vapaiden radikaalien aiheuttamalta rasitukselta.
Alginaatit puolestaan auttavat sitomaan kosteutta ja muodostavat ihon pinnalle kevyen kalvon, joka hidastaa kosteuden haihtumista. Myös rakkohaurun mineraalit ja luontaiset sokerialkoholit tukevat ihon kosteustasapainoa.
Tutkimustulos: Selkämeren rakkolevä on yksi ravintorikkaimmista ihonhoidon luonnonraaka-aineista
Juuri tämä monipuolisuus teki rakkohaurusta silmissämme entistä kiinnostavamman.
Omat ihohaasteeni, joista lähdimme liikkeelle, toistuvat usein myös monien asiakkaidemme arjen haasteina iholla.
Vaikka punoitus, atopia ja kuivuus voivat vaikuttaa päällisin puolin hyvin erilaisilta ongelmilta, on niiden taustalla usein samat tarpeet.
Ihon suojamuuri voi olla heikentynyt, jolloin kosteutta haihtuu tavallista helpommin ja iho reagoi entistä herkemmin ympäristön ärsykkeisiin.
Kuivuessaan iho voi alkaa kiristää, punoittaa ja tuntua entistä herkemmältä, vaikka se samaan aikaan rasvoittuisi ja olisi taipuvainen epäpuhtauksiin.
Rakkohauru itse elää ympäristössä, jossa olosuhteet ovat alati muuttuvat ja ankarat. Se kestää kylmää, suolaisuuden vaihtelua, auringonvaloa, ajoittaista kuivumista ja jäätymistä.
Sen omat suojaavat yhdisteet ovat kehittyneet juuri tällaisessa ympäristössä ja siksi tuntui kiinnostavalta tutkia saisiko näitä yhdisteitä hyödynnettyö myös iholla.
Suomalainen iho on usein vaaleaa ja herkkää, ja myös se joutuu elämään muuttuvassa ankarassa ympäristössä, jossa talven kylmä viima ja sisätilojen lämmitys saavat iholta haihtumaan kosteutta nopeammin samalla, kun ihon suojamuuri joutuu koetukselle.
Kesällä taas auringon UV-säteily saa aikaan vaurioita iholla. Rakkohauru sisältää luonnostaan monia yhdisteitä, joita hyödynnetään ihonhoidossa juuri tällaisiin haasteisiin.
Rakkohauru on sarjan ydin, mutta tehokas tuote rakennetaan kokonaisuutena
Rakkohaurun monipuolisuus antoi meille vahvat lähtökohdat tuotekehityksellemme, mutta yksikään Rakkohauru-sarjan tuote ei perustu pelkästään rakkohauruun.
Kun kehitämme itse tuotetta, lähdemme aina siitä ihohaasteesta, johon haluamme vaikuttaa. Sen jälkeen rakkohaurun ja Fucus DuoActive®- ja Fucus Fusion® -aktiiviaineiden rinnalle valitaan muita aktiiviaineita, joilla jokaisella on oma tehtävänsä tuotteen kokonaisuudessa.
Saaren Taika Rakkohauru Superseerumissa tavoitteena oli vaikuttaa yhdellä tuotteella useisiin aikuisella ja ikääntyvällä iholla näkyviin muutoksiin.
Siksi tuote rakennettiin tukemaan ihon tasaisuutta, vähentämään punoitusta ja pigmentaation näkyvyyttä, silottamaan juonteita sekä tukemaan ihon kosteustasapainoa.
Superseerumin kliininen testi todisti seerumin tehon ja sillä on mitatut tulokset kahdeksaan eri ikääntyvän ihon yleisimpään haasteeseen.
Saaren Taika Punoitusta rauhoittavassa seerumissa lähtökohta oli taas toisenlainen. Sen tuotekehityksessä keskityttiin couperoottisen ja ruusufinniin taipuvaisen ihon herkkyyksiin.
Kyse on ihosta, jonka suojamuuri tarvitsee tukea, joka lehahtelee herkästi, tuntuu kuumottavalta tai kireältä ja jossa on verisuoniperäistä punoitusta.
Siksi tuotteen aktiiviainekokonaisuus rakennettiin ennen kaikkea ihoärsytyksen rauhoittamiseen ja punoituksen hillitsemiseen samalla, kun se tukee ihon suojamuurin hyvinvointia.


Saaren Taika Rakkohauru Silmänympärysvoiteessa taas tavoitteena olivat silmänympärysihon yleisimmät ihohaasteet. Turvotus, tummat silmänaluset, rypyt ja kuivuuteen taipuvainen herkkä ihoalue.
Siksi myös sen aktiiviainekokonaisuus rakennettiin juuri näitä ihohaasteita silmällä pitäen.
Tämä on yksi Rakkohauru-sarjan tärkeimmistä tuotekehitysperiaatteistamme.
Emme lisää rakkohaurua jonkun toisen kehittämään valmiiseen tuotteeseen, vaan rakennamme jokaisen tuotteen alusta asti sen ihohaasteen tarpeille, johon haluamme tuotteen vaikuttavan.
Tällöin tuote ei ole kompromissi jostakin, vaan sen jokainen ainesosa, jokainen yksityiskohta on kehitetty ja suunniteltu tukemaan kohdennetusti juuri tietytyyppistä ihoa ja tarpeita.
Lue myös: Ylen merileväuutinen sai meidät ymmärtämään, kuinka poikkeuksellista oma rakkohaurutyömme on
Kliinisesti todistettu teho
Oma tuotekehitys, huolella valitut aktiiviaineet ja lupaava raaka-aine eivät vielä takaa, että valmis tuote tekee iholla sen, mitä siltä odotamme. Siksi olemme tutkituttaneet myös valmiita tuotteita.
Myös tämä on poikkeuksellista kosmetiikka-alalla, jossa tuotteen lupaukset perustuvat usein aktiiviaineen valmistajan teettämiin tutkimuksiin aktiiviaineen vaikutuksista, mutta kokonaista valmista tuotetta ei useinkaan tutkita.
Rakkohauru-sarjan lippulaivatuotteille on teetetty riippumattomissa laboratorioissa kliinisiä testejä. Niissä ei tutkita yksittäistä raaka-ainetta tai aktiiviainetta, vaan sitä, mitä oikea valmis tuote tekee ihollasi.
Rakkohauru superseerumin kliininen testi
Saaren Taika Rakkohauru Superseerumia testattiin 28 päivän ajan koehenkilöillä joilla oli normaali tai kuiva, ekseemaan taipuvainen iho ja ekseemasta johtuvaa punoitusta.
Kliinisessä testissä näkyvä punoitus väheni 53 %, pigmentaatio 40 %, ihohuokosten näkyvyys 37 % ja rypyt 30 %. Samalla kutina väheni 74 %, kosteuden haihtuminen iholta 21 % ja ihon kimmoisuus lisääntyi 14 %.
Rakkohauru silmänympärysvoiteen kliininen testi
Saaren Taika Rakkohauru silmänympärysvoide on kliinisesti testattu dermatologin ja silmälääkärin valvonnassa, koehenkilöillä joilla oli atooppinen/ekseemaan taipuvainen iho, tummat silmänaluset, turvotusta ja ryppyjä silmän ulkonurkassa.
28 päivän kliinisessä testissä turvotus väheni 37 %, tummat silmänaluset 35 % ja ilmejuonteet 29 %. Ihon kosteuspitoisuus kasvoi 54 % ja kosteuden haihtuminen iholta väheni 46 %.
Punoitusta rauhoittavan seerumin kliininen testi
Kun Rakkohauru-sarja myöhemmin laajeni herkästi reagoivan ja punoittavan ihon tarpeisiin, myös Saaren Taika Punoitusta rauhoittava seerumi vietiin kliiniseen testiin.
Punoitusta rauhoittava suojamuuria vahvistava seerumi on kliinisesti testattu ihotautilääkärin valvonnassa Eurofinsin tutkimuskeskuksessa 42 vuorokauden ajan, 32 koehenkilöllä, joilla oli verisuoniperäistä tai aknetyyppistä, tulehduspesäkkeistä ruusufinniä.
42 päivän käytön aikana näkyvä punoitus väheni 57 % ja kirvely 66 %.
Ensimmäisen vuoden aikana Rakkohauru-sarjasta on ehtinyt kertyä jo useita valmiiden tuotteiden kliinisiä testejä. Se on meille tärkeä osa vaikuttavaa ihonhoitoa, sillä vahvan lupauksen rinnalla pitää olla myös todisteet siitä, mihin lupaus perustuu.
Vuodessa Rakkohaurusta kasvoi kokonainen ihonhoitosarja
Ensimmäiset Rakkohauru-tuotteet syntyivät aikuisen ihon näkyviin muutoksiin, kuten juonteisiin, pigmenttimuutoksiin, punoitukseen ja silmänympärysihon haasteisiin. Pian huomasimme kuitenkin, että rakkohaurun ympärille rakentamamme tuotekehitys antaa meille mahdollisuuden paljon suurempaan.
Ja vaikka meille tämä on ollut tavallista arkipäivää kosmetiikkatehtaalla, taannoinen Ylen uutisointi kosmetiikka-alan toisesta suomalaisesta uranuurtajasta sai meidät tajuamaan miten poikkeuksellista rakkohauru-tuotekehityksemme onkaan, niin Suomen kuin maailmankin mittakaavassa.
Me teemme jotain sellaista, mitä kukaan Suomessa ei tee itse; kehitämme keräämästämme raaka-aineesta omat aktiiviaineemme tehokkaaseen ihonhoitoon ja kehitämme myös itse ne ihonhoitotuotteet ja valmistamme ne.
Lue myös: White label vai oma tuotekehitys? Kuka oikeasti kehitti kosmetiikkatuotteesi?
Rakkohauru vei tuotekehityksemme myös neurokosmetiikkaan
Rakkohauru-sarjan kehittyessä aloimme katsoa herkän ja helposti reagoivan ihon tarpeita laajemmin.
Punoitus, ärsytys, kirvely ja ihon herkkyys eivät liity vain ihon pintaan ja suojamuuriin, vaan myös siihen, mitä ihon pinnan alla tapahtuu ja miten iho välittää ympäristön ärsykkeiden viestejä hermoston kautta eteenpäin, jolloin ne muuttuvat tuntemuksiksi.
Tästä kiinnostuksesta syntyi seuraava tuotekehityssuunta: neurokosmetiikka.
Neurokosmetiikassa hyödynnetään aktiiviaineita, jotka vaikuttavat ihon ja hermoston väliseen viestintään.
Sen tavoitteena on rauhoittaa ihon liiallista reaktiivisuutta ja tukea ihoa tilanteissa, joissa se reagoi herkästi esimerkiksi lämpötilan vaihteluun, kosketukseen tai muihin ulkoisiin ärsykkeisiin.
Saaren Taika Punoitusta rauhoittava seerumi oli ensimmäisiä Rakkohauru-sarjan tuotteita, joissa tätä ajattelua vietiin käytäntöön.
Nyt sama tuotekehityssuunta jatkuu edelleen, ja sarjaan on tulossa myös uusia neurokosmeettisia tuotteita, kuten kasvovesi, joka yhdistää ihon reaktiivisuutta rauhoittavia, kosteuttavia ja ikääntymisen näkyviin merkkeihin vaikuttavia aktiiviaineita samaan tuotteeseen.
Aiheeseen liittyy

Valitse itse, mistä aiheista haluat lukea
Tilaa Saaren Taian blogiartikkelit sähköpostiisi ja valitse sinua kiinnostavat aiheet.
Saat vain niiden aihepiirien artikkeleita, jotka itse valitset: asiakastarinat, hyvinvointi, ihonhoito, siivous ja koti, tuotekehitys, tutkimukset tai vastuullisuus. Voit myös valita useita aihepiirejä.
Tilaa maksutta


























