Hei, Olen Hanna Amanda, kansainvälisen näyttötutkinnon suorittanut Cidesco kosmetologi. Olet voinut törmätä minuun aiemminkin Saaren Taika- tuotteiden testaajana Johannan blogeissa tai omista blogeistani: vertaistukiblogi Taivallus-blogi ja Beauty By Hanna Amanda- kauneusblogi (tähän linkit blogeihin, jos haluat ?)

Johanna otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko testata hänen uutta nimikkosarjaansa Chosen By Johannaa. Olin salaa toivonut, että pääsisin testiryhmään ja innosta kiljuen suostuin mukaan. Olin nimittäin lukenut Johannan ja Saaren Taika- sarjan somekanavista tästä uudesta nimikkosarjasta ja siitä miten raaka-aineet kerätään käsin suoraa Suomen kauniista ja puhtaasta luonnosta. Eniten alkukiinnostusta herätti Mustikka- tuotteet, koska tiesin jo ennestään kosmetologiopinnoista mustikan ihoa rauhoittavista vaikutuksista.

Minulla oli kovat odotukset tuotteista, sillä olinhan päässyt kokeilemaan Johannan luoman Saaren Taika- sarjan tuotteita jo aiemmin ja tiesin odottaa toimivia, juuri itselleni sopivia tuotteita. Tiesin myös, että Johanna on erityisesti suurella sydämellä kehittänyt ja valmistanut Chosen By Johanna- sarjan omaksi silmäteräkseen. Siitä kertoo jo se, miten tarkkaan raaka-aineet on valikoitu jokaiseen tuotteiseen.

Testasin tuotteita kahden viikon ajan ja nyt haluankin kertoa sinulle millaiseen tulokseen päädyin kunkin tuotteen kohdalla. Lisään tähän myös mukaan muutamia ennen- jälkeen kuvia, joista näet miten tuotteet vaikuttivat ihooni ja hiuksiini.

Mustikka shampoo

Mustikka shampoon tuotelupaus kertoo, että se korjaa ja vahvistaa hiuksia. Se ehkäisee hiusten katkeilua ja auttaa hiuksia kasvamaan nopeammin. Tuote lupaa myös ehkäistä hilseilyä ja hiustenlähtöä. Kuulostaa isoilta lupauksilta ja lähdinkin suurin odotuksin kokeilemaan tuotetta.

Minun täytyy hieman kertoa hiushistoriaani sinulle, jotta tiedät lähtötilanteeni testin alussa. Minulla on sairaus, joka kuivattaa limakalvojani ja ihoani. Sairaudestani johtuen olen myös kärsinyt hiustenlähdöstä jo noin puolisentoista vuotta. Värjään myös säännöllisesti luonnostaan vaaleat hiukseni mustiksi. Hiusten värjääminen onkin kuluttanut hiustani paljon ja etenkin hiusten latvat normaalisti natisevat kuivuuttaan.

Mustikkashampoon incilistaa tarkastellessani pistin merkille, että tuote on alusta asti mietitty tarkkaan. Incilistan kolme ensimmäistä raaka-ainetta ovat hiusta puhdistavia raaka-aineita sekä auringonkukkaöljy myös hoitaa hiuksia. Myös hieman niiden perästä löytyvä jojobaöljy on hiuksia puhdistava aine. Acetic acid eli etikka peittää hajua ja makua sekä tekee hiuksista helpommin käsiteltävät.

Rosmariinin eteerinen öljy vahvistaa hiuksia ja energisoi, kun taas piparmintun eteerinen öljy raikastaa ja stimuloi päänahan aineenvaihduntaa. Mustikka sisältää luonnostaan paljon A-vitamiinia ja antosyaaneja, jotka toimivat antioksidantteina eli kosteuttavina ainesosina. Mustikan E-vitamiini ja rasvahapot taas auttavat ihon uudistumisessa ja ravitsevat päänahan ihoa. Mustikassa olevat flavonoidit edistävät solujen hapensaantia. Mustikan on todettu rauhoittavan ärtynyttä ihoa, eli tämä shampoo toimii hyvin herkälle päänahalle. Terveestä päänahasta kasvaa vahva ja terve hius. Siksi päänahan kunnosta onkin huolehdittava hyvin.

Huomasin kahden viikon kokeilun aikana, että hiustenlähtöni väheni selkeästi. Juurikasvusta päätellen hiukseni ottivat normaalia nopeamman kasvupyrähdyksen. Shampoopesun jälkeen hiukset olivat helposti harjattavissa ja tuntuivat kuivuttuaan ilmavilta. Myös herkkä päänahkani piti erittäin paljon tästä shampoosta.

Koivusaippua

Koivusaippuan tuotelupaus on puhdistaa iho hellävaraisesti. Se lupaa suojata ihoa ja korjata pieniä ihovaurioita. Tuotelupauksessa kerrotaan Koivusaippuan myös rauhoittavan ihoa sekä taistelevan ihon ennenaikaista vanhenemista vastaan.

Kuten Mustikka shampoossa, myös Koivusaippuan inci-listasta löytyy oliivi-, auringonkukka- ja kookosöljyn puhdistavat ominaisuudet. Näiden lisäksi Koivusaippuasta löytyy sheavoin puhdistava vaikutus. Kaoliini eli savi tuo tuotteeseen hellän kuorivan ominaisuuden, josta pidän erityisesti.

Tuotteessa olevista eteerisistä öljyistä Eukalyptus poistaa tulehduksia ja virkistää, Rosmariini vahvistaa ihoa ja Piparminttu virkistää aineenvaihduntaa. Koivun lehdistä saatava uute on todellinen pelastaja herkälle iholle.

Koivunlehtiuute hoitaa ja piristää ihoa. Sillä on supistava vaikutus, joka näkyy ihohuokosissa pidemmällä käytöllä. Koivunlehtiuute on myös erittäin rauhoittava raaka-aine. Saippuassa on myös kuivattua koivunlehteä, jonka tarkoitus on hoitaa ihoa tehokkaasti. Koivunlehdet sisältävät tunnetusti myös paljon flavonoideja ja tanniineja, jotka auttavat aineenvaihduntaa käymään tehokkaasti. Koivunlehdillä on myös nesteitä poistava vaikutus ja tämän huomasin ilokseni jalkojeni turvotuksen vähenemisellä. Käytin siis Koivusaippuaa myös jalkakylpyvedessäni viikottaisen jalkahoitoni yhteydessä.

Ihoni jäi ihanan pehmeäksi suihkun jälkeen, eikä olisi edes välttämättä vaatinut kosteusvoidetta vartalon iholle. Herkkä ja kuiva ihoni piti tästä saippuasta erityisen paljon!

Mustikka kasvovoide

Mustikka kasvovoide oli näistä tuotteista ehdoton suosikkini ja olenkin sitä nyt kehunut ja mainostanut kaikille, joilla on samoja ongelmia ihon kanssa, kuin itselläni. En voi kylliksi kehua tätä voidetta. Mustikka voiteesta tuli ehdottomasti tämän hetken lempparivoiteeni. Mutta mennäänpäs nyt ensin tuotelupaukseen ja tarkastellaan inci-listaa tarkemmin.

Tuotekuvaus lupaa kasvoille nuorekasta hehkua sekä tehokasta kosteutusta myös ihon syvemmissä kerroksissa. Tuote lupaa myös rauhoittaa ihoa auringon ja pakkasen rasituksen jäljiltä. Tuotetta kehutaan erittäin kosteuttavaksi. Mustikka kasvovoiteen sanotaan palauttavan ihon kimmoisuuden, ehkäisevän ikääntymisen merkkejä sekä vähentävän ihon pigmenttiläiskiä. Sen sanotaan myös supistavan ihohuokosia, uudistavan ihoa ja tuomaan iholle kuulaan hehkun.

Tämän tuotelupauksen luettuani odotin Mustikka voiteen olevan rauhoittava ja kosteuttava, mutta epäilin miten se toimii minun ihollani. Sairaudestani johtuen ihoni ja limakalvoni ovat äärimmäisen kuivat. Huuleni esimerkiksi ovat niin kuivat, että niiden iho liuskoittuu ja halkeilee kipeille haavoille. Niihin ei ole aiemmin auttanut oikeasti kunnolla mikään ja uskokaa pois, olen kosmetologina kokeillut vaikka mitä tuotteita ja hoitoja, sekä huolehtinut runsaasta veden juonnista.

Incilistaa tarkastellessani huomasin, että joka ikinen tuotteen raaka-aineista oli valittu niin, että ne määritellään ihoa hoitaviin raaka-aineisiin. Sen lisäksi Auringonkukkaöljy ja Ruusunmarjaöljy ovat myös ihoa pehmentäviä raaka-aineita. Vaniljauute taas siloittaa ja suojaa ihoa. Mustikan ominaisuuksista luitkin jo Mustikka Shampoon kohdalta. Se sisältää luonnostaan paljon A-vitamiinia ja antosyaaneja, jotka toimivat antioksidantteina eli kosteuttavina ainesosina. Mustikan E-vitamiini ja rasvahapot taas auttavat ihon uudistumisessa ja ravitsevat ihoa tehokkaasti. Mustikassa olevat flavonoidit taas edistävät solujen hapensaantia. Mustikan on todettu rauhoittavan ärtynyttä ihoa.

Levitin Mustikka kasvovoidetta kasvojen, kaulan ja dekolteen iholle aamuin illoin ja sipaisin myös huuliini tuotetta kahdesti päivässä. Muita huulituotteita en kahden viikon kokeilujakson aikana käyttänyt. Ihossani on otsassa pieniä pintakuivuudesta johtuvia juonteita. Kahden viikon jälkeen otsajuonteet olivat selkeästi madaltuneet.

Merkittävin muutos tapahtui huulteni iholla. Siitä näki paljaalla silmällä voiteen kosteuttavan ja hoitavan vaikutuksen. Kermainen koostumus oli helppo levittää kasvoille. Se tuntui ylelliseltä ja sen päälle levitetystä meikkipohjasta tuli tasainen ja kuulas. Voide on myös äärettömän riittoisa. Lisään tähän alle vielä ennen ja jälkeen kuvat huulistani viikon tuotekokeilun jälkeen, jotta näette mitä tarkoitan.

Chosen By Johanna- sarjasta löytyy tuotteet kuivalle ja herkälle iholle sekä hauraille hiuksille ja herkälle päänahalle. Itselläni on sanomattakin selvää, että se lempituotteeni sarjasta on Mustikka kasvovoide. 😀 Suosittelen erityisellä lämmöllä jokaiselle näitä tuotteita, etenkin jos kärsit kuivasta ja herkästi ihosta sekä hauraista, kuivista hiuksista. Koska tuotteiden raaka-aineet ovat korkeatasoisia ja laadukkaita, se tottakai näkyy myös hinnassa. Voin kuitenkin kertoa, että tuotteet ovat jokaisen euron arvoisia. Varsinkin tuo Mustikka kasvovoide! ?

Kaunista kevään odotusta sinulle!

Ystävällisin terveisin:

Cidesco kosmetologi Hanna

Chosen by Johannaa voit ostaa verkosta osoitteesta: https://shop.saarentaika.com/ Kannattaa käyttää alekoodi JJE8AVQF1NXY kassalla, sillä saa -25% pois hinnoista 🙂


You May Also Like