Aurinkoihottuma, mistä johtuu ja miten hoitaa sitä?

Miten hoitaa aurinkoihottumaa_

Aurinkoihottuma, eli valoihottuma

Aurinkoihottuma, eli valoihottuma on yleinen iho-ongelma, joka johtuu auringon ultraviolettisäteilyn (UV) tai muiden valonlähteiden aiheuttamasta ihoärsytyksestä.

Aurinkoihottuma voi ilmetä monilla eri tavoilla, kuten ihon punoitus, kutina, rakkulat tai näppylät iholla.

Aurinkoihottuma ilmestyy yleensä kesän ensimmäisinä päivinä, kun ihosi saa pitkästä aikaa auringonvaloa.

Aurinkoihottumaa voi onneksi hoitaa ja välttää!

Mistä tunnistat aurinkoihottuman?

aurinkoihottuma

Aurinkoihottuma ilmenee tavallisesti auringolle altistuneilla ihoalueilla voimakkaana kutinana, joka alkaa usein muutaman tunnin kuluttua auringonpaisteessa viettämisen jälkeen. Joissakin tapauksissa oireiden puhkeamiseen voi kuitenkin mennä yhdestä kahteen päivää.

Kutinan lisäksi iholla saattaa ilmetä punoittavaa, pieniläiskäistä tai näppyläistä ihottumaa.

Joissakin tilanteissa ihoon voi muodostua myös pieniä, kirkkaita rakkuloita.

Toisinaan kutina saattaa olla ainoa oire, eikä ihottumaa välttämättä esiinny lainkaan.

Miten hoitaa aurinkoihottumaa?

Saaren Taian käyttämä käsittelemätön ja luomu sheavoi on täynnä vitamiineja ja ravintoaineita, jotka ovat hyväksi ihollesi. Käsitellyssä sheavoissa osa sen olennaisista ravintoaineista häviää prosessoinnin aikana. Valitse siksi aina aito ja käsittelemätön Saaren Taika sheavoituote, kun haluat hoitaa ihovaurioita!

Sheavoi helpottaa ärsytystä

Sheavoi sisältää tulehdusta ehkäiseviä aineita, jotka lievittävät ihon turvotusta ja punoitusta. Sitä käytetään monenlaisen ärsytyksen hoitoon, aina auringonpolttamasta halkeileviin huuliin ja ihoon, joka on reagoinut liialliselle happokuorinnalle tai kuorintavoiteelle.

Sheavoi estää soluvaurioita

Sheavoi sisältää luontaisesti paljon E-vitamiinia, josta suurin osa on alfa-tokoferolia, jolla on korkein antioksidanttinen aktiivisuus.

Auringonvalo kuluttaa E-vitamiinia ihostamme. Sheavoin sisältämä E-vitamiini parantaa ihoa estämällä soluvaurioita ja lisäämällä ihon kosteutta.

Jos ihosi on palanut, kannattaa välttää voiteita, joiden ainesosaluettelossa on maaöljypohjaisia öljyjä, kuten parafiini, mineraaliöljy, jne, sillä nämä ainesosat saattavat pahentaa palamista, vangitessaan lämpöä allensa.

Kun aurinko on haihduttanut kaiken kosteuden iholtasi, kannattaa ihoa huoltaa tarjoamalla sille luonnollista kosteutusta sheavoiteen muodossa.

Sheavoi sisältää iholle elintärkeitä rasvahappoja, jotka ovat samankaltaisia rasvahappoja, joita ihollasi on luonnostaankin. Siksi ihosi pystyy parhaiten hyödyntämään sheavoita sisältävien ihonhoitotuotteiden ainesosat osaksi suojautumis-, uusitumis- ja paranemis prosessejaan.

Sheavoi lisää aurinkosuojan tehoa

Tutkimukset ovat osoittaneet, että korkea sheavoi pitoisuus aurinkosuojatuotteessa nosti aurinkosuojan tehoa 35%:lla. Näin ollen voi olla iholle hyödyksi käyttää aurinkosuojavoiteen alla sheavoita.

Mikäli haluat eniten ihoa hoitavaa ja ravitsevaa tehoa voiteeltasi on valintasi puhdas ja puhdistamaton Saaren Taika Sheavoi. Kannattaa kiinnittää huomiota myös Sheavoiteen valmistusmenetelmiin. Sheavoin lämmittäminen yli tietyn pisteen saa sen menettämään suurimman osan sen tehokkaista ja terapeuttisista komponenteista, jotka ovat läsnä raa’assa Sheavoissa.

Saaren Taika kosmetiikassa Sheavoin käyttäminen mahdollisimman vähän käsiteltynä onkin yksi tärkeimmistä seikoista valmistusmenetelmissämme, siksi Saaren Taika sheavoiteet ovatkin markkinoiden tehokkaimpia ja luonnollisimpia.

Sheavoita sisältäviä Saaren Taika tuotteita aurinkoihottuman hoitoon

Kamomilla Sheavoide on aurinkoihottuman jälkitilan hoidossa miellyttävä ja toimiva voide. Kosteuttaa ja rauhoittaa. Pesu edeltävästi Tyrni saippualla, joka loistotuote.”

”Ihan paras voide, kutinat ja auringonpolttamat ja koirienkin tassut tykkäs!”

”Olen atopikko mutta myös aurinko pahentaa kesäisin sain pahan allergisen reaktion ja ainut apu oli kamomilla sheavoide, vei kutinan ja rauhoitti ihoa sain nukuttua”

”Iso peukku! Kamomilla sheavoille! Auttaa hyönteisten puremien aiheuttamaan kutinaan, auringon polttamaan ihoon ja totesin hyväksi myös pienen palovamman hoidossa!”

Helokkiöljyä, kamomillan- ja laventelin eteeristä öljyä sisältävä Kamomilla Sheavoide rauhoittaa kutisevaa ihoa. Se sopii erityisen hyvin mm. ihottumille, ötökänpuremiin, psoriasis iholle, sekä akne- ja ekseema ihoille.

”Pulassa olisin ilman Särkisalon suolasaippuaa. Minä olen pessyt muillakin, mm. Veeralla, mutta tämä on just minun atopialle tehty. Rasvaus päälle ja iho pysyy kunnossa. Aurinkoihottuma näpytkään ei pistä yhtään pahakseen. Hyvä tuote ja niin kuin jo sanoin, kuin minulle tehty. Ihan parasta.”

Särkisalon suolasaippua sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti se sopii kuivasta ihosta kärsiville. Sisältää runsaasti sheavoita.

Veera suolasaippua auttaa minua kuivan ihon hoidossa ympäri vuoden! Aurinkoihottuman aiheuttamaa kutinaakin tuntuu hillitsevän!

Kosteuttava Veera suolasaippua sopii päivittäiseen pesuun kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti se sopii kuivalle tai kutiavalle iholle.

Sisältää runsaasti sheavoita.

Luomukaura saippuassa lievittää tulehduksia sekä rauhoittaa ihoärsytyksiä ja kutinaa.

Miten välttyä aurinkoihottumalta?

Auringosta aiheutuvan ihottuman estäminen edellyttää auringon UV-säteilyn aiheuttamien vahinkojen minimointia. Seuraavat keinot voivat auttaa tässä:

  1. Vältä keskipäivän aurinkoa: Auringon UV-säteily on voimakkainta keskipäivällä. Jos mahdollista, yritä rajoittaa auringossa oloa aamunpäivän ja iltapäivän aurinkoisimpina aikoina.

  2. Käytä suojavaatetusta: Tiiviisti kudotut, pitkähihaiset paidat ja pitkät housut voivat suojata ihoa auringon säteilyltä. Myös päähineet, kuten leveälieriset hatut, voivat suojata kasvoja, niskaa ja korvia.

  3. Käytä aurinkosuojavoidetta: Aurinkosuojavoiteen käyttäminen on yksi tärkeimmistä keinoista suojautua auringon UV-säteilyltä. Valitse tuote, jonka suojakerroin on vähintään 30 ja levitä sitä runsaasti kaikille alttiille ihoalueille. Muista myös lisätä voidetta säännöllisesti, erityisesti uinnin tai hikoilun jälkeen. 

  4. Tarkista lääkkeesi: Jotkut lääkkeet voivat tehdä ihosi herkemmäksi auringonvalolle, mikä voi johtaa aurinkoihottuman syntyyn. 

Parhaat tuotteet aurinkoihottuman estämiseen

Aurinkovoide SPF 50, probioottinen, ei nanopartikkeleita, parabeeniton

Tämä luonnollinen aurinkovoide suojaa ihoasi haitallisilta UVA- ja UVB-säteiltä sekä estää niiden aiheuttamia ihovaurioita.

Ei jätä ihollesi valkoista kerrosta, joten voit käyttää sitä huoletta päivittäin.
Tuote sisältää näkymätöntä ei-nano sinkkioksidia, joka on erittäin tehokas aurinkosuoja-aine, mutta ei jätä iholle valkoista kerrosta.

Ainutlaatuinen probioottinen koostumus auttaa ylläpitämään ihon terveyttä ja tasapainoa.

Aurinkosuojamme isältää runsaasti luonnollisia kasviöljyjä, jotka ravitsevat ja kosteuttavat ihoasi tehokkaasti. Samalla se tarjoaa suojaa auringon aiheuttamilta haitoilta.

Aurinkovoide SPF 30, probioottinen, ei nanopartikkeleita, parabeeniton

Aurinkovoiteemme on suunniteltu niin, että se ei jätä ihollesi valkoista kerrosta. Voit levittää sen helposti ja tasaisesti, ja se imeytyy nopeasti jättämättä rasvaista tai tahmeaa tunnetta.

Aurinkovoide ei jätä ihollesi valkoista kerrosta, joten voit käyttää sitä huoletta päivittäin.

Ainutlaatuinen probioottinen koostumus auttaa ylläpitämään ihon terveyttä ja tasapainoa.

Aurinkosuojamme isältää runsaasti luonnollisia kasviöljyjä, jotka ravitsevat ja kosteuttavat ihoasi tehokkaasti. Samalla se tarjoaa suojaa auringon aiheuttamilta haitoilta.

Mistä aurinkoihottuma johtuu?

Aurinkoihottuman taustalla on yleensä UV-säteilyn vaikutus iholle, joko yksinään tai yhdessä tiettyjen lääkeaineiden tai kemikaalien kanssa.

On lukuisia lääkkeitä, jotka voivat edesauttaa aurinkoihottuman kehittymistä, ja ne voivat olla joko suun kautta otettavia tai ihon pinnalle levitettäviä.

Miten kauan aurinkoihottuma kestää?

Useimmiten aurinkoihottuman oireet katoavat jo muutamassa päivässä. Joissakin tapauksissa niiden häviäminen voi kuitenkin kestää jopa viikon tai kaksi.

Milloin aurinkoihottumaa voi tulla?

aurinkoihottuma

Aurinkoihottuma ilmenee yleisesti silloin, kun kevät ja alkukesä tuovat mukanaan ensimmäiset aurinkoiset päivät, ja esimerkiksi käsivarret tai rintakehä altistuvat pitkästä aikaa auringonvalolle.

Ihottuma ei yleensä palaa kesän mittaan, kun iho sopeutuu UV-säteilyyn, mutta on todennäköistä, että oireet toistuvat seuraavana keväänä.

Kenelle aurinkoihottuma yleensä tulee?

Aurinkoihottuma ei katso ikää tai sukupuolta, vaikka se onkin yleisempi naisilla kuin miehillä.

Jopa viidesosa suomalaisista kohtaa aurinkoihottuman jossain elämänsä vaiheessa.

Yleisimmin aurinkoihottuma esiintyy ensimmäisen kerran 20-30-vuotiaana, ja se saattaa yleensä väistyä 30-50-vuotiaana.

Kuitenkin, poikkeuksiakin löytyy, ja aurinkoihottuma voi alkaa ensi kertaa myös myöhemmällä iällä.

Myös lapset voivat saada aurinkoihottumaa, erityisesti korvalehtiin, jotka saattavat jäädä lakin reunan alta paljaiksi.

Lähde: 1

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.