”Kamomilla Sheavoide
Aivan huippu tuote! Kärsin todella pahasta käsi psoriaksesta jonka hoitamiseen olen käyttänyt monia siis todella monia kortisoni voiteita sekä käynyt ihotautilääkärillä valohoidossa joka myöskään ei auttanut. Näin aikoinaan Saaren Taika mainoksen ja päätin kokeilla koska siitä oli niin mahtavat arvostelut, jotta jospa minäkin saisin siihen apua ja helpotusta. Ja todellakin sain apua! Lisään kuvia jossa näkynee psoriasis pahimmillaan ja kuvia voiteen säännöllisen käytön jälkeen (yöksi laitoin vielä hanskat ).”
Atooppisen ihottuman hoito Kamomilla sheavoiteella
”Kamomilla Sheavoide ja atooppinen iho
Käsi-ihottumaani on kokeiltu kaikkea mahdollista, myös ihotautilääkärin reseptivoiteita. Siskoni tilasi minulle lahjaksi matkarasian tätä voidetta kokeiltavaksi ja se on auttanut, voiteesta ei jää rasvaista tunnetta tai kalvoa, mikä ärsyttää tulehtunutta ihoa ennestään, mutta kosteuttaa silti syvältä sekä hillitsee kutinaa. Nyt menossa jo toinen isompi pakkauskoko ja tyttärelle tilasin juuri ensimmäisen hänen kasvojensa atopiaihottuman hoitoon, siitä odotetaan vielä tuloksia.”
”Miehellä on atooppinen iho joka reagoi herkästi milloin mihinkin. Ennen vannoi kortisoni voiteen nimeen ja ei uskonut, että mikään muu auttaisi. Kerran kortisoni rasva loppui ja Kamomilla sheavoidetta oli kotona, niin kokeili sitä ja yllättyi positiivisesti.
Kutinaan auttaa heti ja iho paranee nopeasti. Ei ole kortisoni rasvoja enää sen jälkeen kaapissa ollut.👍 Kamomilla sheavoide tosiaan toimii! Ja teillä on muutenkin ihan huippu tuotteita.😍 Iso kiitos!!!”
”Loistotuote pikkulapsen atooppiselle iholle!
Tämä oli löytö lapsen atooppisen ihon hoitoon. Talvi käytetty, eikä kertaakaan enää ole tarvinnut turvautua kortisoni-voiteeseen. Iho on terve ja pehmeä. Ja voidetta on mukava laittaa, kun se ei kirvellä lapsen ihoa.”
Atooppinen ihottuma silmäluomessa
Katso Kotisaaressa.fi blogistani kuinka sain räjähtäneen ihottuman silmäluomessani rauhoittumaan yhdessä päivässä Kamomilla Sheavoiteen avulla.
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla sheavoide ja käsi-ihottuma
”Kamomilla sheavoide.
Tämä on oikea ihmevoide! Tilasin arvosteluiden perusteella, koska alle kouluikäisellä tytöllä ollut pitkään todella paha atooppinen ihottuma kahden sormen päässä. Olemme kokeilleet vaikka mitä voiteita tuloksetta. Kun aloitimme käytön, tytöllä oli lisäksi sormessa ärtyisä haava, joka oli kipeä ja johtui ihottumasta. Kerkesimme käyttää tuotetta pari kolme päivää, kun tyttö sanoi ettei häntä enää satu ja tarkistaessani sormien iho oli lähes kokonaan parantunut haava mukaan lukien. Jatkamme käyttöä!”
”Käsidesin ja käsienpesun takia sormenpäät menivät pahaan kuntoon, nahka kuoriutui vereslihalle ja nahan palasia irtosi laattoina.
Muutamassa päivässä sain sormien ihon paranemaan Saaren Taika Kamomilla Sheavoiteen avulla!”
”Kamomilla Sheavoide.
Mahtava tuote. Käsiekseemaan olen joutunut käyttämään kortisonivoiteita. Päätin kokeilla Saaren Taika Kamomilla Sheavoidetta. Alussa käytin useamman kerran päivässä nyt rasvaan yöksi ja käsien iho on pysynyt hyvänä. Suosittelen. Tuote on riittoisa.”
”Kamomilla sheavoide.
Olen käyttänyt nyt vain 4 päivää kyseistä voidetta ja rakkulainen, märkivä ja kutiseva ihottuma on rauhoittunut jo todella hyvin. Suosittelen lämpimästi! Ainut miinus on haju, koska en tykkää hajusteista, mutta se on pieni miinus jos ihottumat paranee kokonaan! 😍”
”Runsaassa viikossa parani peukalonpääni alkava haavauma. Joka vuosi olen ollut ongelmissa talvisin sormenpäideni auetessa. Ne ovat niin kipeitä pahimmillaan, etten voi tehdä normaaleja kotitöitä. Mikään voide ei ole auttanut aiemmin. Olen vältellyt käsien pesua ja käyttänyt suojakäsineitä kaikissa töissä, joissa on pitänyt olla kosketuksissa veden kanssa. Nyt on tämä Kamomilla sheavoide ensimmäinen voide, joka on auttanut jo ennen kuin haavat ehtivät aueta.”
”Käsi-ihottuma, 2 päivää Saaren Taika Kamomilla Sheavoidetta käytetty.”
”Hei! Aikuisella tyttärelläni on tosi paha Psoriasis. Tilasin hänelle kamomilla Sheavoiteen, jota käyttänyt. Veera Suolasaippua ollut myös käytössä.
Ennen käyttöä oleva kuva otettu helmikuussa. Käytön jälkeen kuva nyt maaliskuussa. Läikät ovat vaalentuneet ja mikä parasta iho ei kiristä vaan joustaa ja kutina vähentynyt selkeästi. Tyttäreni sanoi, että tämä voide meni heittämällä jatkoon!”
”Olen kärsinyt käsi-ihottumasta viimeiset kolme vuotta. Ihotautilääkärit eivät ole löytäneet siihen syytä, eikä apua. Epäilivät liittyvän käsidesin, kosteuden ja suojakäsineiden yhdistelmään. On kokeiltu monia voiteita, perusvoiteista kortisoneihin, mutta mikään ei ole tehonnut.
Näin Kamomilla sheavoiteesta mainoksen Facebookissa ja arvosteluja luettuani ajattelin, että syteen tai saveen. Olen käyttänyt voidetta nyt nelisen viikkoa ja se oikeasti toimii. En voisi enää tyytyväisempi olla! Kuvat puhukoot puolestani.”
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoide ja atooppinen ihottuma
”Miehellä on atooppinen iho joka reagoi herkästi milloin mihinkin. Ennen vannoi kortisoni voiteen nimeen ja ei uskonut, että mikään muu auttaisi. Kerran kortisoni rasva loppui ja kamomilla sheavoidetta oli kotona, niin kokeili sitä ja yllättyi positiivisesti. Kutinaan auttaa heti ja iho paranee nopeasti. Ei ole kortisoni rasvoja enää sen jälkeen kaapissa ollut.👍 Kamomilla sheavoide tosiaan toimii! Ja teillä on muutenkin ihan huippu tuotteita.😍 Iso kiitos!!!”
”Hei! Tilasin Saaren Taika Teepuusaippuan ja Kamomilla Sheavoiteen, joita oon käyttänyt nyt viikon ajan. Mulla on atoppinen iho, jonka kanssa oon kamppaillut kohta 17 vuotta. Lääkärien määräämät rasvat ei oo auttanut mun ihoon, mutta nää tuotteet teki jo viikon käytön jälkeen ihmeitä mun iholle!
Oon ollu super tyytyväinen näihin tuotteisiin ja tulen jatkossakin tilaamaan teiltä tuotteita mun ihon hoitoon!”
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoide akne ja epäpuhtaudet
”Moikka, oon kohta pari kuukautta käyttänyt Saaren Taika Teepuusaippuaa (palasaippua), Ruusu-Aloe kasvovettä ja Kamomilla Sheavoidetta sekä Aktiivihiili & Savi kasvonaamiota.
Oon jo monta vuotta taistellut kasvojen epäpuhtauksien kanssa ja käyttänyt monia satoja euroja ihonhoitotuotteisiin jotka eivät ole edes auttaneet. Sitten tuli somessa vastaan teidän mainos ja päätin kokeilla, olen ollut hyvin tyytyväinen tuloksiin enkä tosiaan ole vaihtamassa näitä tuotteita enää pois. Aivan upeaa!!
ohessa ennen ja jälkeen kuvat (noin kuukausi mennyt tuossa)”
”Oon kärsiny aknesta ja aknearvista jo vuosia, oon koittanu kaikkea, maksoin ihonhoidosta parhaimmillaan satoja euroja kuukaudessa, mutta mikään ei toiminut.
Sitten tuttava suositteli teidän tuotteita, ja paluuta ei sitten oikeestaan ollutkaan. Mulla on ollut Saaren Taika Teepuusaippua, Ruusu-Aloe kasvovesi ja Kamomilla Sheavoide käytössä nytten 4 kuukautta.
Tuotteet toimii kuten luvattu, ne on helppokäyttöisiä ja super riittoisia!
Kasvojen iho oli kipeä ja tulehtunut; nytten iho on tasainen, ei kutia ja arvet haalenee päivä päivältä!
Iso kiitos teille<3
(Ohessa kaksi kuvaa ennen teidän tuotteita ja yksi kuva ihosta nytten)”
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoide ja ötökänpistot, itikanpuremat
Täytyy sanoa, että on ihan älyttömän tehokas tuo Kamomilla Sheavoide. Eilen illalla ötökät kuppas silmän mustaksi, aamulla laitoin Kamomilla Sheavoidetta (siis yhden kerran vain) ja nyt illalla otin uuden kuvan.
Ennenki on näin käynyt ja ei ole semmosta voidetta ollut mikä olis päivässä parantanut ihon. Olen atoopikko ja tähän mennessä käyttänyt aina kortisonia vaivaan kuin vaivaan. Enpä taida käyttää enää. Mahtavaa!!!
”Olen huhtikuusta saakka kärsinyt oudosta ihottumasta kämmenissä sekä sormissa, joissa iho ns. kuoriutuu pois ja kutisee.Käynyt ihotautilääkärillä jossa ihottumaa tutkittu ja hoidettu erilaisin voitein, tuloksetta.Suomeen lomalle saapuessani päätin tilata Kamomilla Sheavoidetta, siitä pelkästään positiivisia kokemuksia lukeneena. Olen nyt käyttänyt voidetta kaksi viikkoa ja tämä outo ihottuma on rauhoittunut huomattavasti sekä tehnyt yllättävän käänteen, iho ei kuoriudu pois.”
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoide atooppinen ihottuma
”7v atoopikon korvantaustat on saatu vihdoin pysymään kunnossa, kiitos teidän kamomilla sheavoiteelle! Tässä kuvassa ei ole edes pahimmillaan… Kortisonikuureilla ihon sai siistiksi, mutta nopeesti kuurin loputtua paheni taas.”
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoide ja kynsivallintulehdus
”Sain jostakin kivuliaan kynsivallintulehduksen, johon ajattelin kokeilla Saaren Taika Kamomilla Sheavoidetta. Voide alkoikin nopeasti auttamaan ja jo kolmen päivän kuluttua oli kynsivallintulehdus liki poissa!”
Kipeät kynsinauhat paremmaksi kamomilla sheavoiteella
”Hyviä kokemuksia Kamomilla – Sheavoiteesta!
Minulla on herkkä ja kuiva iho (40-vuoden ikään asti hankala ruoka-aineallergia ihottumineen) ja tilasin Kamomilla Sheavoidetta, jota kokeilin ensimmäiseksi kipeiin ja kynsinauhojen kuivumiseen ja repeilyyn ja ilokseni siveltyäni noin viikon ajan voidetta kynsinauhoihin, ovat ne eheytyneet.. Voide sulaa hetkessä ihon lämmöstä ja imeytyy hyvin. Anne 69 v.”
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoide ja ihottuma
Pakko lähettää nämä kuvat 27 v. poikani käsistä, hän sai avun ihottumaan tilaamastani Kamomilla Sheavoiteesta.
Käsien iho hilseili ja halkeili tosi pahasti ja parin viikon voiteen käytön jälkeen iho parani silmissä.
Hän on kärsinyt vuosikausia ihottumasta käsissä ja monenlaisia perus- ja lääkevoiteita on kokeiltu. Mutta nyt apu löytyi. Aivan mahtava tuote, kiitos!
Saaren Taika kokemuksia Kamomilla Sheavoiteesta
”Kamomilla Sheavoide saa ehdottomasti viisitähteä ja sata sydäntä ❤️Huima apu ja helpottava ensikohtaaminen tämän voiteen kanssa, hevosellani on ns kesäihottuma, jonka aiheuttaa erinäiset ötökät ja mahdollisesti vihreä heinäkin.
Monta vuotta ollaan pärjätty hyvin englannista tilatuilla yrttipohjaisilla hyvillä voiteilla ja allergialääkkeillä sekä lomituksella. Tänä kesänä jotain tapahtui ja yhtenä aamuna hevonen hankas päätänsä voimakkaasti ja oli puoli otsaa jo rikki ja tulehtunut.
Sain Johannalta suosittelun kokeilla Kamomilla sheavoidetta ja voi sitä helpotuksen määrää kun jo vuorokaudessa kutina oli lakannut täysin ja märkivät kohdat kuivunu lähes kokonaan.
Viikko käytön jälkeen karvat jo kasvoi ja kaks viikkoa niin alueesta ei juuri tiedä mitään. Aivan loisto tuote parantamaan jo pahoin tulehtuneen ison alueen. Olen aina vaan ihan ymmälläni mutta kiitollinen tästä suuremoisesta tuotteesta. Kiitos!”




Tässä vielä kuva joka on otettu tänään eli 4 vkoa ekasta kuvasta.
Saaren Taika kokemuksia kamomilla Sheavoiteesta
”Äiti, en saata pitää sua kädestä kiinni kun sun kädet on niin karheat!”. Näin sanoi lapsonen ja minä lähdin saman tien Kamomilla Sheavoide purkille. Tämä voide on naarmuisten remonttikäsien ensiapu ja tehokas karheuden poistaja.”
”Viikonloput on pyhitetty hitaille aamuille ja ihonhoidolle. Erityisesti kuivalle iholle suunniteltu Kamomilla sheavoide soveltuu esimerkiksi ihottumiin, ekseemaan ja psoriasikseen.”
Saaren Taika kokemuksia kamomilla Sheavoiteesta
”Polkujuoksijasta ei jää jälkeä luontoon, mutta luonnosta jää polkujuoksijaan. Ilo sydämeen.
Hiksa kainaloon, risunraapimat sääriin ja itikanpuremat tukanrajaan.
Kotona korjaussarjana lämmin sauna, kylmä vissy ja ihon kutinaa ja ärsytystä hoitava Kamomilla Sheavoide.”
”Reissuhommissa kompaktit pakkaukset ovat tärkeitä ja Saaren Taian Kamomilla Sheavoide kulkee kätevästi työhousujen taskussa mukana joka paikkaan. Varsinkin käsien iho on koetuksella työssä, mutta sheavoide auttaa pitämään kynsinauhat ehjinä ja ihon pehmeänä. Tilaukseen lähtee ehdottomasti myös pesuaineita!”
”Olen nyt reilun viikon testannut Saaren Taian tuotteita Pirkanmaalaisissa metsissä sekä kotona ja olen aivan totaalisen addiktoitunut tähän Kamomilla Sheavoiteeseen! (ja tämän tuoksuun!)
Minulla tulee kiipeillessä ja metsässä koirien kanssa touhutessa usein naarmuja ja joka paikka kehossa onkin täynnä arpia. Viimeisimpiin rupiin keksin kokeilla Kamomilla Sheavoidetta ja parantuminen on ollut aivan mystisen nopeaa!!
Ihon uusiutuminen tapahtuu ihan kuin pikakelauksella. Siksi halusin kuvata tämän tuotteen mystisen metsän maagisessa valossa koska tässä tuotteessa on oikeasti jotain taikaa!
Olen myös käyttänyt tätä tehokosteuttavana kasvonaamiona nyt yhden yön yli ja iho oli aamulla sileä kun vauvan pylly! Ajattelin testata tämän taikavoiteen vaikutusta myös kasvojen pigmenttiläiskiin. Perästä siis kuuluu! ”
Saaren Taika kokemuksia kamomilla Sheavoiteesta
”Vaikka muruseni parhaansa yrittää, niin joskus kumminkin tulee purtua kynsiä ja sormenpäitä. Ja sitten sormet ovat kipeät ja kaikilla harmi. Onneksi Kamomilla Sheavoide rauhoittaa kärsineitä sormenpäitä. Isona plussana se, että voide imeytyy nopeasti eikä jätä tahmaista tunnetta.”
”Saaren Taika lähetti minulle ison paketin tuotteita ja näitä kaikkia olisi nyt tarkoitus testailla kesäkauden ajan vaellusolosuhteissa.
Olen tosi innoissani tästä kun nämä kaikki on äärettömän luontoystävällisiä! Minä liikun joka viikonloppu jossain kohteessa ja rinkassa on ollut vuosien aikana jos jonkinlaista tuotetta helppoon peseytymiseen ja hygieniaan, sekä pyykkäämiseen.
Nyt ensimmäistä kertaa musta tuntuu että voin oikeasti ja hyvillä mielin käyttää näitä luonnossa ja omalla iholla!
Rinkkaan pääsee mukaan Vihreä Tee ja Kamomillashampoo, Saariston suolasaippua, Kamomilla Sheavoide, Bambu-Puuvilla kestovanulappuja, kevyt hamam-pyyhe ja No:1 Eco käsienpuhdistusgeeli.
Kesän aikana kuulette mihin kaikkeen näitä tulen testaamaan ja käyttämään! Kiitos Saaren Taika!”





































