Selviytymistarinani Saaren Taika

selviytymis tarinani saaren taika

Kaduilta Luonnonkosmetiikkaan

Olet varmasti kuullut Saaren Taika luonnonkosmetiikasta, mutta osaisitko koskaan arvata millainen selvitymistarina tarvittiin, jotta Saaren Taika tuotteet pystyivät syntymään?

Tiedät varmaan kauniin saaristomme, mutta tunnetko asukkaat Särkisalosta?

Lupaan kertoa sinulle tänään Saaren Taiasta, sen ihmisistä sekä sen kauniista ympäristöstä, jossa upeat luonnolliset tuotteemme saavat alkukipinänsä!

Vaikea lapsuus

Vasta aikuisena saamani diagnoosi tarkkaavaisuushäiriöstä on vaikuttanut koko elämääni. Jo lapsesta asti tunsin olevani erilainen, joukkoon kuulumaton.

Teini-iässä vaikeudet kasvoivat ja 90-luvun laman alkuun sattunut muutto turvalliselta omakotialueelta Turun pahamaineisimpaan lähiöön oli lopullinen sysäys kaikelle järkyttävälle mitä seuraavina vuosina tuli tapahtumaan.

Nuorisorikollinen

13-14- vuotiaana jouduin ensikosketuksiin virkavallan kanssa. Kuuluin nuorisoporukkaan, joka varasteli autoja ja teki ”kilakalikeikkoja” kauppoihin.

Seikkailimme ulkona, nukuimme rappukäytävissä, kellareissa, lehtiroskiksissa, autoissa ja joskus Ruotsin laivoilla.

Eräällä sellaisella laivareissulla erään porukassamme pyörineen urheilijapojan lähes 30-vuotias tuttavamies raiskasi minut juotettuaan minut ensin tiedottomaan kuntoon, jolloin en kyennyt puolustautumaan enkä estämään tapahtunutta.

Olin 16-vuotias ja vielä neitsyt.

vankila

Vankila

Myöhemmin juuri millään ei ollut mitään väliä. En kertonut raiskauksesta koskaan poliisille enkä vanhemmilleni.

Häpeän tunne oli valtava ja tiedostin, että kukaan ei uskoisin minua kuitenkaan. Samanhan voi havaita vielä tänäkin päivänä, kun lukee uutisointien kommenttiosioita, joissa uhria rankasti usein syyllistetään.

17-vuotiaana olin ensi kerran vankilassa. 19-vuotiaana toistamiseen. Toisella kerralla olin raskaana ja synnytin tyttäreni ”NeitiKuun” n. 2kk vapautumiseni jälkeen.

Narkomaani

Tyttäreni ollessa pari vuotias erosin hänen isästään, jonka kanssa olimme jatkaneet rikollista elämää kaiken aikaa.

Eksyin teiniajan kavereideni porukoihin, joissa useat nyt käyttivät huumeita. Sain itsekin pian kokeilla ekstaasia ekan kerran ja jäin kerrasta koukkuun!

Nopeasti ekstaasi vaihtui amfetamiiniin ja sitten heroiiniin. Pari kuukautta ekan kokeiluni jälkeen käytin jo heroiinia suonensisäisesti.

Ymmärsin miten huono ympäristö tämä olisi koittaa kasvattaa pientä lasta ja tunnustin äidilleni käyttäväni huumeita.

Äitini ja isäni ottivat pienen tyttäreni ja kasvattivat häntä muutaman vuoden.

huumeenkäyttäjä

Pahoinpitely

Pari seuraavaa vuotta meni vain seuraava piikki mielessä, kunnes löysin jälleen erään teiniaikojeni tuttavuuden, joka pakkovierotti minut kovista huumeista.

Jatkoimme yhdessä pillereiden ja alkoholin käyttöä sekä ajoittain ”vauhdin” vetämistä.

Muutaman vuoden kuluttua huomasin olevani raskaana. Olin jo saanut tyttäreni takaisin kotiin pari vuotta sitten ja yrittänyt karistaa päihteet taakseni siinä kunnolla onnistumatta.

Synnytin terveen pojan ja eräänä päivänä hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen saapui silloinen avomieheni kotiimme jälleen kerran pillereistä sekaisena.

Siitä pahoinpitelystä tuli viimeinen. Mieheni paiskottua minua pitkin kotimme laittioita ja seiniä, kunnes olin päästänyt alleni ja lähes tajuttomana eteisen nurkkauksessa, hän hyppäsi yli sadan kilon painollaan rintani päälle, kuin viimeistelläkseen tekonsa.

Pieni poikamme itki sitterissään olohuoneen lattialla ja oli vähällä jäädä monta kertaa allemme, kun mieheni riepotteli minua ympäri asuntoamme.

Tyttäreni, silloin 8-vuotias, oli kauhuissaan ja yritti keksiä miten saisi äidin pelastettua!

Tyttäreni hyökkäsi koko 8-vuotiaan voimallaan isäpuolensa kimppuun ja potkaisi tätä takapuolelle. Mies raivostui entisestään ja nappasi tytärtäni kurkusta kiinni ja paiskasi päin oven karmia.

Tässä välissä olin jotenkin päässyt itse ylös. En tiedä mistä sain ne voimat, nopeuden ja ajatuksen juoksun, mutta suunnilleen sekunnissa olin siepannut tyttäreni, poikani, ja kaksi koiraamme ja olin naapurin oven takana pyytämässä apua.

Loppu on historiaa, jota halukkaat voivat lukea minusta kirjoitetuista lehtijutuista, joita on paljon 😀

Selviytyminen

Seuraavat vuodet elin yksinhuoltajana. Opetellen rehellisen kansalaisen elämää ja lapsista huolehtimista. Siinä samaan aikaa sairastaen vaikea asteista masennusta.

9 vuotta tapahtuman jälkeen asuin maalla Salon Raatalassa. Purkukuntoisessa omakotitalossa, jonka olin saanut vuokrattua eräiltä tutuiltani 300:n euron kuukausivuokralla.

raatala

Uusi luonnollisempi arki

Rankoista elämänkokemuksistani huolimatta olin aina rakastanut luontoa ja eläimiä. Raatalassa löysin luonnon uudelleen ja sain jälleen kipinän valokuvaamiseen.

Valokuvien kautta tulin käsityöläiseksi ja sitten verkkokauppiaaksi.

Miten ryhdyin valmistamaan Saaren Taikaa? Sen tarinan voit lukea täältä.

Luonnonkosmetiikka

Sittemmin löysin mieheni Jonin, joka tälläkin hetkellä valmistaa täällä nykyisessä asuinpaikassamme Särkisalossa kokopäiväisesti Saaren Taika saippuoita ja Sheavoiteita.

Alussa valmistin itse kaikki Saaren Taika tuotteet käsin, aina pyykkietikoista saippuoihin, ja voiteisiin saakka, mutta masennustaustani vuoksi en jaksanut tehdä niin paljon töitä, kuin tuotteiden kasvanut suosio olisi vaatinut!

tyrniuute

Siksi nykyään apunani onkin mieheni lisäksi äitini, joka valmistaa tällä hetkellä käsin kaikki Saaren Taika pyykkietikat sekä mm. aktiivihiili savinaamion.

Mieheni Joni on ottanut saippuoiden ja voiteiden valmistuksen käsiinsä.

Tyttäreni Veera, joka pyörittää myös NeitiKuu verkkokauppaansa, on toiminut Saaren Taiassa kaikissa eri tehtävissä, niin tuotteiden valmistuksessa, somessa, kuin hallinnossakin ja onkin nyt lokakuussa nimitetty uudeksi toimitusjohtajaksemme. 

Lisäksi meillä on apunamme iso joukko paikkakuntalaisia yksinyrittäjiä kokopäiväisesti tekemässä kaikkensa, jotta suuret määrät suosittuja Saaren Taikoja saadaan toimitettua kaikille Teille rakkaat asiakkaamme, jotka olette niitä meiltä tilanneet <3 

Meidän koko tiimin esittelyt löydät täältä.

saippuan valmistus

Valmistus

Jokainen Saaren Taika tuote on itse kehittämäni, alunperin omiin ihottumiini hoidoksi ja myöhemmin myös muiden iho-ongelmien avuksi.

Tuotteiden korkealaatuiset raaka-aineet ovat olleet avainasemassa ja niiden tehokkuudesta on vakuuttuneet jo tuhannet käyttäjät.

Suosio on ollut niin suurta, että olemme etsineet itsellemme myös muita valmistajia. Yksi heistä on ranskalainen Jackie, joka asustaa Etelä-Ranskassa, n. 1000:n asukkaan pikkukylässä lähellä merta, jossa hän puurtaa täyspäiväisesti käsityönä meille saippuoita. 

Nämä ranskalaiset saippuat valmistetaan mikrogramman tarkasti meidän omilla salaisilla resepteillämme, täysin samoista raaka-aineista ja täysin samalla metodilla!

Ne tulevat ”nakuna” meille teitä pitkin ja täällä Särkisalossa ne tarkastetaan jokainen yksitellen ja kääritään sitten hellästi silkkipaperiin ja sujautetaan kauniiseen rasiaansa!

Täältä 700:n asukkaan saaristokunnasta Särkisalosta kaikki tuotteet kulkevat omalla autollamme tuohon 20 kilometrin päähän lähimpään kyläkeskukseen Perniöön. Siellä meillä on nykyään varastomme sekä tehtaanmyymälä.

Varastolla työntekijämme hoitavat tunnollisesti rakkaiden tuotteidemme varastoinnin, hyllytyksen, tilausten käsittelyt ja pakkaamiset.

saaren taika tehtaanmyymälä
saaren taika tehtaanmyymälä (1)

Tuntuu upealta, että olemme saaneet niin paljon tuotteita ”kehiin”, että niiden myymisellä on saatu aikaan näin suuri työllistävä vaikutus!

Ei se olisi onnistunut minulta ja mieheltäni kaksistaan. Luonnonkosmetiikkaamme myydään tällä hetkellä niin paljon, että meidän omalla työpanoksellamme pystyisimme valmistamaan vain n. 20-25% kaikesta.

Se tarkoittaa myös, että ilman ulkopuolisia valmistajia emme pystyisi työllistämään itsemme lisäksi muita. Työllistämme jatkuvasti enemmän ja enemmän lähialueemme ihmisiä, joiden lisäksi lähes viikoittain työllistämme vielä useita freelansereita, jotka kaikki ovat yrittäjiä täältä koto-Suomesta <3

Kurkkaa muuten vastuullisuus-sivultamme paljonko myymistämme tuotteista on tänä vuonna maksettu veroja meidän kaikkien suomalaisten eduksi!

Välillisesti työllistämme myös yli satoja suomalaisia pienyrittäjiä, joille olemme antaneet tuotteemme myyntiin.

Jos jatkaisimme valmistusta vain minä ja mieheni kaksin, saisimme myydä tuotteitamme vain omassa verkkokaupassa, muillehan niitä ei silloin riittäisi!

Periaatteeni oli alusta asti, että haluan Saaren Taikoja myytävän vain pienissä yhden naisen/miehen yrityksissä, joista asiakas saa heti avun, neuvot ja asiantuntemuksen tuotteillemme, toisin kuin esim. marketeissa.

Moni jälleenmyyjämme onkin kiitellyt periaatettamme ja kehunut, että Saaren Taika tuotteet tuovat nykyään heille leijonan osan koko liikevaihdostaan. Se voi pienelle yhden hengen yritykselle olla juuri se riittävä määrä tällä hetkellä, millä elää eikä tarvitse laittaa lappua luukulle, niin kuin moni on nyt korona aikana joutunut tekemään 🙁

Olen pitäytynyt päätöksessäni, vaikka olemmekin saaneet houkuttelevia yhteydenottoja suuriltakin toimijoilta. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että voin omilla päätöksilläni tukea niin monen pienyrittäjän toimintaa, sillä jos Saaren Taikoja saisi marketeista, kuka enää lähtisi pieniin putiikkeihin niitä ostamaan?!

jousenet särkisalossa
kurjet särkisalo saaren taika luonto saaristo (1)
metsäkauris särkisalo saaren taika luonto saaristo

Särkisalon saaret ovat minulle niin rakkaat! Särkisalo rauhallisuudessaan on jotakin, joka rankkojen vuosieni jälkeen on porautunut syvälle sieluuni sytyttäen ikuisen rakkauden palon saaristomeren luontoon, sen villieläimiin ja sen tyyneyteen sekä myrskyihin.

Särkisalo on yksi Suomen eteläisimmän merialueen harvaan asutuimmista saarista. Täällä on hyvä olla ja asua. Idyllinen ympäristö suunnitella tuotteita, harrastaa valokuvausta, nauttia luonnosta.

Täällä sieluni on vihdoin päässyt seesteisyyteen.

Sairastamani sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi en pysty kohtaamaan ihmisiä. En oikein edes puhelimessa. Voit lukea kauheista kokemuksistani tämän sairauden tiimoilta omasta blogistani, jossa kerron asiasta enemmän. Sairauteni on myös se syy miksi meillä ei ole puhelinnumeroa esillä ja miksi emme pysty ottamaan tuntematonta työntekijää tänne meille tuotantoon.

Osittain tuostakin syystä etsimme valmistajia tuotteillemme ulkomailta, mutta myös siksi, että täällä koti-Suomessa saippuantekijöitä on kourallinen ja olimme aikasemmin joutuneet rankan tuotekopioinnin uhriksi, kun eräs markkinoille rynnistävä valmistaja oli kopioinut koko tuotevalikoimamme, niiden tuotekuvaustekstit ja tuotteissa käyttämäämme fonttia myöten lähes kaiken meiltä, ei jotenkin riittänyt luottamus, että täältä löytyisi ketään, jolle luottaisin huippuunsa toimiviksi hiotut salaiset reseptimme. 

Onneksi löysimme kuitenkin Jackien, jonka kanssa jaamme saman palon luontoon, luonnollisiin ainesosiin, kuin käsillä tekemiseenkin <3

Nestemäisille tuotteille, joita meillä löytyy nykyään lähes valtaosa tuotteista, ei löydy valmistusta lainkaan Suomesta, joten niiden kanssa meillä ei olisi mitään muuta vaihtoehtoakaan.

Sittemmin olemme löytäneet myös muita luonnollisuuten hurahtaneita kosmetiikan valmistajia, joiden kanssa olemme päässeet toteuttamaan sellaisia tuotteita, joita meillä täällä Särkisalossa ei voisi edes valmistaa.

saaren taika valmistus (1)

Kiitos, että luit tarinani!

Jaa kirjoitus

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Jaa kirjoitus

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Suosittua blogissamme

Avainsanoja artikkeleistamme

Kategoriat

Seuraa meitä

Tämän sivun lomakkeita suojaa Google reCAPTCHA , johon vaikuttavat Googlen yksityisyyden käytännöt  ja palveluehdot.

© Saaren Taika 2022. All rights reserved.

Facebook – Instagram – Pinterest – YouTube

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

0
Kerätty summa

tukemassa

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä – mukana Saaren Taika

AJANKOHTAISTA:

SEURAA NUORISOPROJEKTIN ETENEMISTÄ BLOGISSAMME AVAINSANALLA #NUORISOTYÖ

Saaren Taian ja Aseman Lasten yhteisprojekti Perniön alueen nuorisotyöhön liittyen etsii vapaaehtoisia. 

Etsimme sinua aikuinen – Nuoruuden Veteraani!

Tule tekemään rentoa ja merkityksellistä
vapaaehtoistyötä nuorten kanssa juuri sen verran kuin aikatauluihisi sopii.

 

Lue lisää

Pyydämme apua paikallisten nuorten auttamiseksi

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä 2022

Saaren Taika päätti lahjoittaa suuren summan paikallisten nuorten hyvinnoinnin parantamiseksi ja haastamme kaikki paikalliset toimijat mukaan!

Tarvitsemme teitä jokaista mukaan jakamaan kustannuksia ja varmistamaan että tämä tärkeä työ pääsee alkamaan paikkakunnallamme ja jatkuu mahdollisimman pitkään.

YKSIN EMME TÄHÄN PYSTY MUTTA YHDESSÄ AIVAN VARMASTI!

Ojennettu käsi kimmeltävä meri taustalla

Saaren Taika (Topaz Oy) avustaa Aseman Lapset ry:tä toteuttamaan vuoden mittaisen kehittämisprojektin Perniön alueella. Projektin arvioitu kustannus on n. 55 000€.

Avustuksen turvin Aseman Lapset Ry työskentelee aktiivisesti Perniön seudun nuorten parissa sekä kehittää paikallista osaamista verkostoitumalla paikallisten nuoriso-, kasvatus-, terveys- ja sosiaalialan toimijoiden kanssa.

Työntekijä myös starttaa vuodeksi Walkers-toiminnan Perniöön ja rekrytoi sekä kouluttaa 4-8 vapaaehtoistyöntekijää, jotka toimivat nuorisotyöntekijän työpareina jalkautuvassa työssä.

Työtä tehdään syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä syrjäytyneiden nuorten parissa toimimiseksi.

Toiminnan pääkohderyhmänä ovat 16-18-vuotiaat päihteillä ja mielenterveydellisesti oireilevat nuoret. Myös muut ikäluokat huomioidaan toiminnassa tarvittaessa ohjaten heille olemassa oleviin palveluihin (rajautuen kuitenkin 13-20-vuotaisiin nuoriin).

Saaren Taika on lupautunut kattamaan kuluista yli 50%, eli n. 30 000€. Nyt etsimme kumppaneita, yrityksiä ja yhdistyksiä jakamaan keskenään tuon puuttuvan osan, eli 25 000€.

Miten asia koskettaa Saaren Taikaa?

Meillä Saaren Taiassa Perniössä työskentelee monen ikäisiä työntekijöitä, myös hyvin nuoria. Perniöläisten nuorten hätä konkretisoitui pahimmalla mahdollisella tavalla, kun kaksi perniöläistä nuorta menehtyivät vain ihan vähän aikaa sitten. Tämä suuri tragedia kosketti paitsi koko pientä paikkakuntaamme, myös työntekijöitämme, joiden osan ystäväpiiriä nuoret olivat.

Otamme syvästi osaa nuorten menehtymisen johdosta ja toivomme pystyvämme antamaan tukeamme kaikille, joita suru on jollakin tapaa koskettanut. 

Konkreettisena ja nopeana keinona ennaltaehkäistä vastaavia lähdimme selvittämään mitä tukea nuorille Perniöön on saatavilla ja tästä alkoi yhteistyö Walkers-toiminnan kanssa.

Nuori istuu sillalla masentuneena auringonlasku on taustalla

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä 2022

Toiminnan toteuttaja: Aseman Lapset ry

Toiminnan rahoittaja: Saaren Taika, Topaz Oy

Aseman Lapset ry

Aseman Lapset ry on vuonna 1990 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö. Yhdistyksen perustehtävänä on edistää lasten, nuorten, perheiden ja koko yhteiskunnan hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitettyä ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.

Lisätietoja:

Minna Lahtela
Valtakunnallinen Walkers-toimintavastaava
p. 040 777 8683

Christian Wentzel
Toiminnanjohtaja
p. 040 900 4889

[email protected]
www.asemanlapset.fi

Topaz Oy & Saaren Taika

Topaz Oy perustettiin vuoden 2018 maaliskuussa jatkumona aikaisemmin toimineelle toiminimiyritykselle. Toiminimen Saaren Taika brändin perustaja, Johanna, oli perustanut vuonna 2013. Pitkään masennusta sairastanut Johanna löysi valokuvaamisesta pakokeinon, joka myöhemmin muuntui valokuvatuotteita myyväksi yritykseksi ja siitä myöhemmin käsityöläisten tuotteita myyväksi verkkokaupaksi.

Saaren Taian ”Taikatehtaaksi” kutsuma päämaja sijaitsee eteläisen Salon saaristossa, Särkisalossa, joka on yksi harvaan asutuimpia saaristokuntia täällä Saaristomerellä. Yritys pyrkii vastuullisuuteen muutenkin kuin ympäristönäkökulmasta. Toimimalla vastuullisesti myös sosiaalisesti ja taloudellisesta näkökulmasta katsottuna.

Nuorisotyön koordinoijat Saaren Taika: Pinja Parviainen, Susanna Nieminen

p. 050 511 7188

[email protected]
www.saarentaika.com

Mukana tukemassa!

Saaren Taika
TT-Välitys Oy

Kukkakatri

Lions Club Perniö

PBC-Invest Oy

Forsström Karl AB 

Puhelin Pate Oy

Suvera Oy

Lisäksi yksityishenkilöiden nimillä tehtyjä lahjoituksia.

ABC Perniö
S-Market Perniö

Päivitämme sivulle lisätietoja asiasta myöhemmin, sekä täydennämme tietoja projektista, mm. tarkan toimintasuunnitelman, aikataulut jne.