Saaristomeren kansallispuiston Jungfruholmen pääsi tuotekuviemme taustalle

Hei ihana Saaren Taika blogin lukija!

Pääsimme muutama päivä sitten pienelle veneajelulle lyhyen matkan päähän Kemiönsaaren toiselle puolen. Sieltä alkaa upea Saaristomeren kansallispuisto, joka jatkuu aina Paraisille saakka. Kansallispuiston tunnusmerkkejä ovat upeat kallioluodot, merikotkat ja hylkeet!

Yksi Saaristomeren kansallispuiston upeista kohteista on Jungfruholmen, jolla sijaitsee Saaristomeren suurin hiidenkirnu.

Jungfruholmenin vieressä oleva salmi Jungfrusund on vanha merenkulkureitti. Sitä on luultavasti käytetty jo rautakaudella. Suojainen salmi on ollut myös hyvä levähdyspaikka laivoille. Keskiajalla Jungfruholmeniin ja salmen ympäristöön on rakennettu pieniä linnoitteita ja huoltorakennuksia. Salmi on käynyt myöhäiskeskiajalla liian matalaksi suurimmille laivoille, joten reitti siirtyi kulkemaan Jungfruholmenin länsipuolelta. Myöhemmin venäläiset linnoittivat salmea ja Jungfruholmenille rakennettiin ryssänuuneja, kommendantin talo ja tykkipatteri.

Jungfruholmen ja kaksi muuta saarta ovat aikojen saatossa kasvaneet yhteen ja koko saarirykelmää kutsutaan yleisimmin Högholmenina. Jungfruholmen on pohjoisin osa saarista. Saaren länsipuolella avautuu kaunis Gullkronanselkä <3

Hiidenkirnu, tai oikeammin kaksi sellaista, sillä saaren hiidenkirnu onkin oikeasti kaksoishiidenkirnu, on saaren länsipuolella eli nykyisen vesiväylän puolella. Ikävä kyllä se ei ainakaan matalasta veneestä näy merelle asti, vaan hiidenkirnuja ihaillakseen on rantauduttava saarelle.

Tuotekuvauksiin kanssamme tälle upealle saariryhmälle pääsi monien atoopikkojen ja allergikkojen rakastama Saaren Taika Kamomilla Sheavoide, joka on parantanut vaikeatkin ihottumat ja auttanut jopa hevosen todella vaikeaan allergiseen reaktioon! Voit lukea lisää voiteen käyttäjien lähettämiä kokemuksia blogistamme, laitan linkin artikkeliin tämän jutun loppuun 🙂

Reissullamme saimme seurata merikotkan liitelyä sekä rantakäärmeen sukeltelua kirkkaassa vedessä pyöreiden rantakivien lomassa!

1900-luvun alussa merikotkan ampumisesta maksettiin tapporahaa palkkiona vahinkoeläimen hävittämisestä. Merikotka ehti kadota melkein kokonaan, ennen kuin se rauhoitettiin. 1950-luvulta alkaen merikotka harvinaistui Itämeren alueella ympäristömyrkkyjen takia, etenkin hyönteismyrkky DDT:n vuoksi. Myrkyt kasautuivat ravintoketjussa ja tekivät kotkista hedelmättömiä tai tappoivat niiden sikiöt. 
1970-luvun alkupuolella Suomessa arvioitiin olevan vain 40−50 merikotkaparia. DDT:n käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1976 ja naapurimaissakin samoihin aikoihin, minkä jälkeen kanta alkoi toipua hitaasti.

Vuonna 2014 on tähänastinen ennätysvuosi, silloin kuoriutui 459 poikasta. Vuonna 2015 selvisi, että kolmasosa Suomen merikotkista kuolee lyijymyrkytykseen, joka aiheuttaa hitaan kuoleman. Ympäristömyrkky lyijy halvaannuttaa lihastoiminnan ja ruuansulatuskanavan, aiheuttaa anemiaa ja lopulta lentokyvyttömyyden. Myrkytykseen tarvittavan ison kerta-annoksen merikotkat saavat ilmeisesti riistalihaan jääneistä hauleista tai hajonneista ammuksista. Etenkin nuoret merikotkat ympäri Suomen talvehtivat Ahvenanmaalla, jossa vesilintujen haulikieltoa ei ole. Lähde Wikipedia.

Saippuoista mukaamme pääsivät kaikelle lialle tehokas, mutta samalla ekologinen ja hellävarainen Rasvanäpin saippua®, hienhajua vähentävä ja ihottumia hoitava Veera Suolasaippua® ja tietenkin mustapäitä ja aknea vähentävä Saaren Taika Teepuusaippua!

Se näissä Saaren Taika tuotteissa on mahtavaa, että kaikki ovat ekologisia myös siten, että ne ovat kaikki biohajoavia, eli niiden käytöstä ei mitään jäämiä kerry vesistöihin. Korkealaatuiset raaka-aineet taas tekevät niistä tehokkaita ja toimivia useimmille ongelmaihoisille <3

Myös Saaren Taika pyykkietikat ovat kaikki tutkitusti 100% biohajoavia, sillä emme käytä keinotekoisia hajusteita (parfum, hajuste) niiden tuoksuina 🙂

Kasveja tai eläimiä ei vahingoitettu kuvaustemme aikana! Suhtaudumme luontoomme kunnioittavasti emmekä koskaan aseta retkiämme, kuviamme tai tuotteitamme luonnon edelle.

Saippuoiden saamaa asiakaspalautetta pääset lukemaan blogissamme:

Kiitos, että luit 🙂

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

Jaa blogimme

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Seuraa meitä

Kirjoittaja

Picture of Johanna

Johanna

Kirjoittajasta: Johanna Amnelin on koulutettu tuotekehittäjä, Saaren Taika -brändin perustaja ja kosmetiikkakemistiopiskelija, jolla on yli 12 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja kahdeksan vuoden käytännön kokemus ihonhoitotuotteiden valmistuksesta. Hän on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon Suomessa sekä Diploma in Organic Skincare Formulation -koulutuksen Formula Botanicassa. Parhaillaan hän syventää osaamistaan Diploma of Personal Care Formulation -opinnoissa australialaisessa Institute of Personal Care Science -oppilaitoksessa, joka pätevöittää kosmetiikkakemistiksi. Koulutuksen ohella Johanna tutkii jatkuvasti tieteellisiä julkaisuja ja dermatologisia tutkimuksia erityisesti luonnollisten raaka-aineiden vaikutuksista ihoon. Hänen työnsä perustuu vahvaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, jonka taustalla on oma elinikäinen kamppailu atooppisen ja herkän ihon kanssa. ”Kun on itse elänyt ihon ongelmien kanssa, ei tyydy kompromisseihin, vaan kehittää tuotteita, joista on aidosti apua.” – Johanna Amnelin, Saaren Taika -brändin perustaja, tuotekehittäjä.