Palasaippuat

Teepuusaippua

Teepuusaippua oli ensimmäinen Saaren Taika palasaippuoista!

Kehitin Teepuusaippuan kädessäni vuosikymmeniä vaivanneeseen ekseema ihottumaan ja atooppisen ihoni hoitoon.

Olen kärsinyt atooppisesta ihottumasta aivan pikkulapsesta saakka ja muistan alle kouluikäisestä asti joutuneeni käyttämään erilaisia voimakkaita kortisonivoiteita ja hauteita ihottumieni hoitamiseksi.

Ihottumat vaivasivat kuitenkin aina aikuisuuteeni asti ja pahimpina aikoina, kun käteni oli koko kämmenen alueelta vereslihalle raavittuna, on siihen kokeiltu jopa tekoihoa hoidoksi, mutta huonoin tuloksin.

Olin käyttänyt ulkomaista teepuusaippuaa nestemäisenä käteni pesemiseen ja voiteena sheavoita ja saanut niiden avulla kutinaa hieman rauhoitettua. 

Vuonna 2017 aloin kehittämään omaa teepuusaippuaa ja tehokkaampaa sheavoidetta, jotka sain pitkällisen kehityksen ja tuotetestaamisten jälkeen markkinoille. Teepuusaippuan suosio on yllättänyt itseni ja varmasti kaikki muutkin!

Saaren Taika Teepuusaippuan on kerrottu auttavan nopeasti mm. akneen, finneihin ja mustapäihin. Voit lukea asiakkaidemme kertomia kokemuksia Teepuusaippuasta blogistamme.

Kuten Kamomilla Sheavoiteenkin kehittämisessä huomasin, oli edullisilla ja käsitellyillä raaka-aineilla jopa päinvastainen vaikutus ihottumaani, ja vain luonnolliset,  kemiallisesti käsittelemättömät raaka-aineet olivat riittävän hellävaraisia käyttää, jotta ihottumani ei ärsyyntynyt entisestään. 

Myös saippuoissa raaka-aineiden laadulla on kaikki merkitys, kun halutaan saada aikaan tuote, jota voi käyttää myös vaurioituneelle tai epäpuhtaalle iholle. Edullisilla raaka-aineilla saadaan aikaan halpa tuote, mutta samalla niiden ihon ongelmia auttavat ainesosat ovat hyvin vähäsiä, mikäli sellaisia on tuotteessa enää jäljellä laisinkaan.

Kuten ruuassakin, myös ihonhoitotuotteessa ravintoaineiden laadulla ja määrällä on suurin merkitys elimistömme ja ihomme hyvinvoinnissa. Kun annamme ihollemme ne parhaimmat mahdolliset ihonhoitotuotteet, myös ihomme uudistuu nopeammin ja voi paremmin. 

Veera Suolasaippua®

Tämä kaunis palasaippua ei turhaan kanna lempinimeä ”Suolasaippuoiden Kuningatar”

Veera Suolasaippua on kaikkea mitä saippualta voi toivoa! Sen sisältämä kaura ehkäisee ja lievittää kutinaa sekä ihotulehduksia. Merisuola neutraloi hienhajua ja vihreä savi imee ihon epäpuhtaudet syvältä! Kaiken tämän lisäksi sheavoi tekee ihosta kosteutetun ja saippuan sisältämät eteeriset öljyt antavat sille paitsi upean tuoksun, ne myös rauhoittavat ärtynyttä ihoa!

Tämä saippua on saanut nimensä tyttäreni Veeran mukaan.

Saippua syntyi vartalon pesua ajatellen, mutta se sopii myös kasvoille ja käsille. Se on ollut yksi suosituimpia saippuoitamme kautta aikojen ja soveltuu myös omalle kuivalle ja atooppiselle iholleni mainiosti!

Asiakkaamme ovat kertoneet Veera suolasaippuasta kokemuksiaan, joiden mukaan se helpottaa niin psoriasiksen, kuin ihottumienkin oireita. Sen on kerrottu haalentavan raskausarpia, vähentävän hienhajua, helpottavan kutinaa ja poistavan näppylöitä! Lue kokemuksia Veera suolasaippuasta blogistamme.

Tyrni Luksus Spa saippua

Ylellisyyttä ja itse uutetun tyrnin voimaa!

Tyrni Luksus Spa saippua on syntynyt halusta hyödyntää saaristokotimme läheisyydessä kasvavien tyrnipensaiden antimia! Keräämme joka vuosi käsin tyrnien lehtiä, kuivaamme ne ja uutamme ne tehokkaaksi tyrniöljyksi, jota käytämme saippuoissamme.

Käytämme saippuoissa myös uuttamisessa käytetyt lehdet, jolloin mitään tyrnistä poimittua ei mene hukkaan!

Saaren Taika Tyrni Luksus Spa saippua on luksusta nimensä mukaisesti.

Sen kermainen vaahto on saatu aikaan kaakaovoilla, sille se kosteuttaa tehokkaasti ihoa ja antaa saippualle pehmeän vaahdon. Kaakaovoi sisältää runsaasti antioksidantteja, jotka auttavat taistelussa ikääntymisen merkkejä vastaan.

Ihon epäpuhtauksia vastaan saippuassa taistelee Kaoliinisavi.  Se on erityisen tehokas imemään itseensä talia, hikeä ja muita ihon epäpuhtauksia.

Sheavoi tekee saippuasta kosteuttavan. Se ravitsee ihoasi tehokkaasti ja auttaa sitä säilyttämään kosteustasapainonsa, sekä taistelussa ikääntymistä vastaan.

Tyrni sisältää runsain määrin E-vitamiinia ja karotenoideja (kasvisperäinen retinoli).

Tyrniä suositellaan akneen taipuvaiselle iholle, sen antibakteeristen ominaisuuksiensa vuoksi. Tyrni toimii myös ihon kerrosten läpäisemisen tehostajana, eli se auttaa tärkeiden ravintoaineiden pääsyä ihon syvempiin kerroksiin, jolloin niiden toiminta tehostuu.

Tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että tyrniöljy ehkäisee tulehduksia sekä auttaa ihosoluja uusiutumisessa, jonka todettiin nopeuttavan haavojen parantumista.

Tyrnin lehdet ovat ravintoainepitoisempia, kuin marjat ja siksi käytämme lehdetkin hyödyksemme!

Asiakkaamme ovat kertoneet, että Tyrni Luksus Spa saippua on helpottanut niin aknen kuin ruusufinninkin oireita! Voit lukea blogistamme kokemuksia Tyrni Luksus Spa saippuasta.

Särkisalon Suolasaippua™

Saaristokuntamme upean ja kauniin Särkisalon mukaan nimetty suolasaippua antaa toisenlaisen tunteen iholle, kuin mikään toinen saippua!

Ihmiset kaipaavat erilaisia ominaisuuksia saippuoihinsa ja Saaren Taika suolasaippuat ovat loistavat esimerkki siitä, miten pienillä muutoksilla saadaan paljon aikaan!

Sileämmän ihon takaava himalajansuola kosteuttaa samalla kun se antaa ihollesi kuulautta ja pehmeyttä.

Saippuassa käytetyt eteeriset öljyt antavat saippualle valloittavan raikkaan tuoksun ja useasti toimittaessamme Saaren Taika pakettejamme kuljetettavaksi, saimme kuulla virkailijoilta miten ihanalle pakettimme tuoksuivat!

Särkisalon Suolasaippuan on kerrottu kosteuttavan vähentävän hienhajua, siloittavan ikääntynyttäkin ihoa ja vähentävän näppyjä. Katso blogistamme ihanien asiakkaidemme kokemuksia Särkisalon Suolasaippuasta!

Saariston Suolasaippua®

Mineraalipitoisin suola maailmassa, Kuolleenmerensuola tekee tästä suolasaippuasta kosteuttavimman!

Tuoksuttomuutta toivoville asiakkaillemme kehitetty Saariston Suolasaippua on yksi kolmesta suositusta suolasaippuastamme.

Käytämme kaikissa palasaippuoissamme maailman korkealuokkaisinta luomulaatuista Extra-Virgin oliiviöljyä, sillä se sisältää oliiviöljyistä eniten ihon vanhenemista vastaan taistelevia antioksidantteja. 

Halusin käyttää suolasaippuassani myös ohdakeöljyä, sillä sen tiedetään ehkäisevän tulehduksia ja pehmentävän ihoa.  

Saariston Suolasaippuan ihoa runsaasti hoitavat ainesosat tekevät siitä tehokkaan kosteuttajan samalla, kun se taistelee epäpuhtauksia ja näppyjä vastaan. Saippua onkin kaikista saippuoistamme kosteuttavin ja suolasaippuoistamme oma suosikkini!

Katso blogistamme asiakkaidemme kokemuksia, miten Saariston Suolasaippua on auttanut mm. atooppisen ihon kutinassa ja muissa iho-ongelmissa.

Kuten kaikki suositut tuotteet, myös Saaren Taika suolasaippuat ovat innoittaneet monet muutkin valmistajat seuraamaan perässä ja tämä taas sai minut pohtimaan keinoja erottua seuraajista!

Siitä syntyi Saaren Taika suolasaippuoiden meren aaltoja jäljittelevät aaltokuviot!

Myöhemmin olemme erottautuneet meren rannoilta tutulla kaislikolla, joka esiintyy nykyään jokaisen tuotteemme etiketissä sekä saippuatuotteissamme painetulla logollamme!

Rasvanäpin saippua®

Autonkorjaaja isälleni kehittämä Rasvanäpin Saippua on samaan aikaan tehokas kaikelle lialle, mutta hellävarainen iholle!

Oli suuri kunnia saada kehittää saippua isäni käsille, sillä lähes 60-vuotisella autonrakennus kokemuksella hän oli todella vaativa asiakas saippuan tehoon liittyen!

Vanhempani ovat olleet apunani yrittäjyyteni taipaleella alusta alkaen ja tuntui mahtavalta saada valmistettua sellainen tuote, joka miellytti tärkeimpiä asiakkaitani, isääni ja äitiäni 😀

Vaikka Rasvanäpin Saippua onkin kehitetty irroittamaan liat autonrassaajien käsistä, se toimii yhtä hyvin vaikkapa maalarin, puutarhurin, taiteilijan tai kalastajan käsille.

Johanna Amnelin

Saaren Taikojen tuotekehittäjä ja innovoija.

Kas siinä tarinoita palasaippuoidemme takaa! Seuraavasta linkistä pääset lukemaan tarinan Saaren Taikojen synnystä sekä oman tarinani.

Kiitos, että saavuit kotisivuillemme tutustumaan meihin ja tuotteisiimme!