Käsityötaidot sukupolvelta toiselle, Saaren Taika perheen tarina

Käsityötaidot ja luovuus ovat olleet aina perheemme ytimessä, ilmentyen monimuotoisina taitoina ja intohimoina sukupolvelta toiselle. Tarinamme alkaa isästäni, jonka kädentaidot ja luova mieli ovat inspiroineet minua läpi elämäni.
Käsityötaidot sukupolvelta toiselle, Saaren Taika perheen tarina

Käsityötaidot ja luovuus ovat olleet aina perheemme ytimessä, ilmentyen monimuotoisina taitoina ja intohimoina sukupolvelta toiselle. Tarinamme alkaa isästäni, jonka kädentaidot ja luova mieli ovat inspiroineet minua läpi elämäni.

Monipuolinen käsityöläinen

Isäni on aina ollut taitava käsistään. Hän on mestari sekä puu- että metallitöissä, rakennellen milloin autoklassikoita, milloin luoden upeita ja toimivia arjen esineitä tai taiteellisempia luomuksiaan, jotka yhdistävät perinteisen käsityön ekologiseen kierrättämisen taitoon.

Isän tekeleet

Hänen työnsä on ulottunut monipuolisesti eri materiaaleihin ja tekniikoihin. Yrittäjyyteni alkutaipaleella hän auttoi ja opasti minua metallisten kellojen ja saunamittareiden parissa, joka oli ensimmäinen askel minun matkallani käsityöyrittäjänä.

Saunamittareiden valmistuksen jälkeen laajensin toimintaani käsityönä tehtyihin koristeellisiin saippuoihin sekä voiteisiin ja pyykkietikoihin.

Nämä Saaren Taian rakastetut tuotteet valmistetaan edelleen käsityönä, säilyttäen niiden erityisen laadun ja yksilöllisyyden.

suomi 100 saunamittari
Saaren Taian ensimmäiset saippuat
Saaren Taian ensimmäiset pyykkietikat

Isäni kädenjälki näkyy päivittäin myös Saaren Taian arjessa, sillä hän on muun muassa valmistanut käsin nämä puiset tarroitustelineet, joita tyttäreni Veera esittelee oheisella videoilla:

@saarentaika Miten käsityö on kulkenut suvussamme?❤️ Suvussamme on kulkenut erilaiset käsityötaidot jo vuosisatojen ajan. Vaarini on rakentanut niin puusta kuin metallistakin monenlaisia esineitä, nämä hauskat puiset tarroitustuet mukaan lukien. Vaarini taitojen juuret ulottuvat syvälle sukuhistoriaamme. Tarina kulkee taaksepäin aina 1700-luvulle, Daniel Medelplaniin, joka oli merkittävä kirjanpainaja ja käsityöläinen omalla ajallaan. Hän tuli tunnetuksi erityisesti Pälkäneen puuaapisesta, jonka hän kaiversi puulaatoille Isonvihan aikana vuonna 1719. Tämä osoittaa, kuinka käsityötaidot ja luovuus ovat kulkeneet suvussamme sukupolvelta toiselle, muovaten jokaisen sukupolven elämää ja ammatillista polkua. #saarentaika #käsityö #avainlippu #luonnonkosmetiikka #pyykkietikka #historia ♬ alkuperäinen ääni - SaarenTaika

Historiallinen yhteys

Isäni taitojen juuret ulottuvat syvälle sukuhistoriaamme. Tarina kulkee taaksepäin aina 1600-luvulle, Daniel Medelplaniin, joka oli merkittävä kirjanpainaja ja käsityöläinen omalla ajallaan.

Daniel Medelplan syntyi noin vuonna 1657 Turussa ja kuoli vuonna 1737 Pälkäneellä. Hän tuli tunnetuksi erityisesti Pälkäneen puuaapisesta, jonka hän kaiversi puulaatoille Isonvihan aikana vuonna 1719.

Tämä aapinen oli tiettävästi ensimmäinen, jossa oli kukon kuva, ja se vaikutti merkittävästi myös Pälkäneen kulttuurihistoriaan.

Daniel Medelplanin isä, oli myös käsityöläinen, vaunuseppä. Näin käsityötaidot, perinteet ja luovuus kulkevat suvussamme, muodostaen ainutlaatuisen tarinan, joka yhdistää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.

Suvussamme onkin paljon taiteilijoita ja käsillään tekijöitä, tyttäreni, tatuointitaiteilija DreamyInk mukaan lukien. 

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

Jaa blogimme

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Seuraa meitä

Kirjoittaja

Picture of Johanna

Johanna

Kirjoittajasta: Johanna Amnelin on koulutettu tuotekehittäjä, Saaren Taika -brändin perustaja ja kosmetiikkakemistiopiskelija, jolla on yli 12 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja kahdeksan vuoden käytännön kokemus ihonhoitotuotteiden valmistuksesta. Hän on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon Suomessa sekä Diploma in Organic Skincare Formulation -koulutuksen Formula Botanicassa. Parhaillaan hän syventää osaamistaan Diploma of Personal Care Formulation -opinnoissa australialaisessa Institute of Personal Care Science -oppilaitoksessa, joka pätevöittää kosmetiikkakemistiksi. Koulutuksen ohella Johanna tutkii jatkuvasti tieteellisiä julkaisuja ja dermatologisia tutkimuksia erityisesti luonnollisten raaka-aineiden vaikutuksista ihoon. Hänen työnsä perustuu vahvaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, jonka taustalla on oma elinikäinen kamppailu atooppisen ja herkän ihon kanssa. ”Kun on itse elänyt ihon ongelmien kanssa, ei tyydy kompromisseihin, vaan kehittää tuotteita, joista on aidosti apua.” – Johanna Amnelin, Saaren Taika -brändin perustaja, tuotekehittäjä.