Mikä aiheuttaa ekseemaa?
Ekseeman taustalla voi olla heikentynyt ihon suojakerros, perinnöllinen taipumus, allergiat, stressi tai ärsyttävät aineet. Myös kuiva ilma ja toistuva pesemine voivat pahentaa oireita.
Miten hoitaa ekseemaa?
Ekseeman perushoitoon kuuluu ihon säännöllinen kosteutus, hellävarainen pesu ja ärsyttävien tekijöiden välttäminen. Lievissä tapauksissa itsehoito riittää, mutta vaikeammissa tilanteissa voidaan tarvita lääkärin määräämiä hoitovoiteita.
Onko ekseema tarttuva?
Ekseema ei ole tarttuva sairaus, vaikka iho olisikin rikki tai tulehtunut.
Onko ekseema ja atooppinen iho sama asia?
Atooppinen iho on ekseeman muoto, jossa ihon puolustuskyky on heikentynyt ja iho reagoi herkästi kutinalla ja tulehduksella.
Ekseeman oireet
Yleisimpiä ekseeman oireita ovat:
- ihon punoitus
- kutina
- hilseily
Ihoon voi myös ilmestyä kutiavia rakkuloita, joiden sisässä on nestettä.
Pitkäaikainen ihottuman raapiminen voi paksuunuttaa ihoa tehden siitä karhean ja kuivan.
Saaren Taika tuotteet sopivat herkällekin iholle
Saaren Taian tuotekehittäjänä olen itse elänyt atooppisen ihon ja ekseema-ihottuman kanssa pian 50 vuotta. Juuri oman ihoni haasteiden vuoksi kehitin aikoinaan ensimmäiset Saaren Taika -tuotteet, etsiessäni helpotusta jatkuvasti kutisevalle, kuivalle ja ärtyneelle iholle.
Tuotekehityksemme perustana on alusta asti ollut ajatus siitä, että jokaisen tuotteen on sovelluttava myös kaikkein herkimmälle ja herkästi reagoivalle iholle.
Siksi Saaren Taian valikoimasta löytyy tänä päivänä parhaat tuotteet ekseeman kotihoitoon, jotka rauhoittavat ihoa, tukevat sen luonnollista suojamuuria ja auttavat ylläpitämään ihosi tasapainoa ilman ärsyttäviä ainesosia.
Tässä artikkelissa voit tutustua erilaisiin ihottumiin kuvien avulla ja lukea, kuinka Saaren Taika -tuotteet ovat auttaneet käsiekseeman, ekseeman ja atooppisen ekseeman hoidossa.
Ekseeman kotihoito – hellävaraisesti mutta tehokkaasti kotikonstein
Ekseeman hoidossa tärkeintä on rauhoittaa ihoa ja tukea sen luonnollista suojakerrosta.
- Saaren Taika Teepuusaippua
puhdistaa ihon hellävaraisesti ilman sulfaatteja ja auttaa vähentämään bakteerien määrää iholla. - Kamomilla Sheavoide rauhoittaa kutinaa ja punoitusta luonnollisten kamomillan ja helokkiöljyn vaikutuksella.
- Rakkohauru Kaktus kasvovoide tukee ihon uusiutumista ja vahvistaa suojakerrosta erityisesti ärtyneillä ihoalueilla.
Parhaat tuotteet ekseema ihottuman itsehoitoon:
Lisää tuotteita ekseema-iholle löydät artikkelin lopusta.
Katso alta erilaiset ihottumat kuvina:
Atooppinen ekseema
Atooppinen ekseema on yksi yleisimmistä ekseematyypeistä, ja se ilmenee usein jo vauvaikäisenä maitorupena. Tämä kutiseva ihottuma esiintyy yleensä poskilla ja pään alueella. Teini-iässä ja aikuisuudessa atooppinen ekseema vaikuttaa usein taivealueisiin, kasvoihin ja käsiin, mutta se voi myös levitä laajalle alueelle kehoa.
Atooppinen ekseema ihottuma kädessä
Olen itse kärsinyt ihottumista lapsesta saakka, itseasiassa niin kauan kuin vain muistan! Pienenä ihottumani olivat silmäluomissa, kaulalla, kyyner- ja polvitaipeissa ja muistan joka iltaiset liuoshauteet, joilla äitini vuorasi minut pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Ihottumat eivät kuitenkaan koskaan lähteneet pois. Ne vain vaihtoivat ajanmittaan paikkaa.
Atooppinen käsi ekseema
Aikuisiällä ihottumat ovat olleet pääasiassa kämmenissä, sormien väleissä ja ranteissa. Missään vaiheessa, lukuisista eri lääkärin tutkimuksista ja hoidoista huolimatta, ei ihottumani ottaneet parantuakseen, vaan elämänlaatuani haittasi aina vereslihalla olevat kädet, joiden diagnoosina on atooppinen ekseema ihottuma käsissä.
Seborroinen ekseema eli tali-ihottuma
Seborroinen ekseema, joka tunnetaan myös nimellä tali-ihottuma, vaikuttaa erityisesti talia erittäviin ihoalueisiin. Tämä rasvainen ja hilseilevä ihottuma voi esiintyä hiuspohjassa, kulmakarvojen ja nenäpielien seudulla, rinnan hikirännissä sekä nivusissa ja kainaloissa.
Läiskäekseema eli lantti-ihottuma
Ärsytysekseema, käsiekseema eli ihottuma käsissä
Ärsytysekseema ilmenee usein käsissä, erityisesti sormien välissä, kun iho altistuu kosteudelle, saippuoille tai muille ärsyttäville aineille. Aikuisilla ärsytysekseemaa esiintyy pääasiassa käsissä ja kyynärvarsissa, kun taas vauvoilla se voi esiintyä vaippa-alueella eritteiden vaikutuksesta. Ihottumaa käsissä voi pahentaa esimerkiksi stressi.
Kuivan ihon ekseema eli asteatoottinen ekseema
Kuivan ihon ekseema, jota kutsutaan myös asteatoottiseksi ekseemaksi, ilmenee erityisesti ikääntyvällä iholla, kun talineritys vähenee. Tämä hilseilevä ja kutiseva ihottuma esiintyy tyypillisesti kuivilla ihoalueilla.
Ihottuma käsissä
Oma atooppinen ekseema ihottumani
Oma käsi-ihottumani on vaivannut minua vuosikymmeniä. En ole voinut siivota, enkä kuoria perunoita, en ole voinut käyttää sormikkaita ilman puuvillaista alushanskaa, enkä saanut kutinalta edes kunnolla nukuttua!
Vuonna 2017 sitten kehitin itse itselleni Kamomilla Sheavoiteen ja Teepuusaippuan, joiden avulla käteni iho on nykyään ehjä ja kutina kurissa.
Teepuusaippualla on antibakteerisia ominaisuuksia jotka voivat vähentää bakteereja, joiden arvellaan lisäävän tulehdusta ja pahentavan ihottumaa. Lisäksi Teepuusaippua säilyttää ihon kosteutta ja auttaa hillitsemään ihon kutinaa.
Kamomilla sheavoide auttaa myös hillitsemään ihon kutinaa ja sillä on tulehduksia vähentäviä ominaisuuksia.
Mikä pahentaa ekseema ihottumaa?
Ekseema ihottumaa yleensä pahentaa ihoa ärsyttävät tuotteet, kuten hajusteelliset saippuat ja -voiteet, liian voimakkaasti pesevät saippuat, saippuat, jotka sisältävät sulfaatteja sekä myös henkilön kokema stressi.
Myös kylmä vuodenaika, kuiva sisäilma, kutittavat tai karheat vaatteet sekä ihon epätasapainossa oleva bakteerikanta.
Saaren Taika palasaippuat eivät sisällä sulfaatteja, eikä muitakaan voimakkaita puhdistusaineita, vaan ainoastaan muutamia luonnollisia öljyjä, joista saippuat on käsityönä valmistettu. Siksi Saaren Taika saippuat eivät kuivata ihoa, kuten monet muut palasaippuat tekevät. Myös nestesaippuamme ovat sulfaatittomia ja sisältävät ihon kosteutta säilyttäviä öljyjä sekä Aloe Veraa.
Ekseema ihottuman hoito
Ekseemaihon hoidossa tärkeintä on kotihoito. Päivittäinen pesu on suositeltavaa, sillä pesu poistaa iholtasi ekseemaa ärsyttävät tekijät, kuten lian, hien ja bakteerit. Käytä pesuun mietoa ja kosteuttavaa saippuaa, kuten Saaren Taika Teepuusaippua, joka ei kuivata eikä ärsytä ihoa.
Käytä pesun jälkeen kosteuttavaa ja kutinaa hillitsevää voidetta, kuten Saaren Taika Kamomilla Sheavoide, jota voit levittää kutisevalle alueelle niin usein kuin haluat!
Vältä ekseemaa pahentavia tekijöitä.
Seborrooinen ekseema hoito
Monet suomalaiset ovat löytäneet helpotusta ekseemaansa Saaren Taika -tuotteista.
Saaren Taika -tuotteiden käyttö voi vähentää reseptivoiteiden tarvetta ja niiden mahdollisia sivuvaikutuksia, sillä tuotteemme eivät sisällä ärsyttäviä kemikaaleja, kuten sulfaatteja, parabeeneja tai keinotekoisia tuoksuja. Ne ovat turvallisempi vaihtoehto herkälle iholle.
Saaren Taika -tuotteet tukevat ihon luonnollista toimintaa ja edistävät sen uusiutumista ilman voimakkaiden kemikaalien käyttöä.
Monet kokevat reseptivoiteiden aiheuttavan sivuvaikutuksia. Luonnolliset tuotteet tarjoavat vaihtoehdon, joka voi olla yhtä tehokas mutta aiheuttaa vähemmän tai ei lainkaan sivuvaikutuksia.
Kokemuksia seborrooisen ekseeman hoidosta Saaren Taika tuotteilla
”Käsi-ihottuma rauhoittui alkaessani pesemään käsiä Saaren Taika Teepuusaippualla”
Lue lisää kokemuksia Saaren Taika Teepuusaippuasta
”Olen kärsinyt käsi-ihottumasta viimeiset kolme vuotta. Ihotautilääkärit eivät ole löytäneet siihen syytä, eikä apua. Epäilivät liittyvän käsidesin, kosteuden ja suojakäsineiden yhdistelmään. On kokeiltu monia voiteita, perusvoiteista kortisoneihin, mutta mikään ei ole tehonnut.
Näin Kamomilla sheavoiteesta mainoksen Facebookissa ja arvosteluja luettuani ajattelin, että syteen tai saveen. Olen käyttänyt voidetta nyt nelisen viikkoa ja se oikeasti toimii. En voisi enää tyytyväisempi olla! Kuvat puhukoot puolestani.”
Lue blogissamme lisää ekseeman, atooppisen ihon ja ihottumien kotihoidosta:
Atooppisen ihottuman ja atooppisen ihon hoito
Voiko voiteella tai saippualla parantaa ihosairauden?
Saaren Taika Kamomilla-Sheavoide ihottuman pikaparantaja!
Taliköhnä, eli tali-ihottuma, eli seborrooinen ekseema ja sen hoito kotikonstein
Teepuusaippua kokemuksia seborrean, ekseeman ja ihottuman hoidossa
Saaren Taika Kamomilla Sheavoide kokemuksia
Kokemuksia Saaren Taika tuotteista POD:n eli perioraalidermatiitin hoidossa






