POD, eli Perioraalidermatiitti, suunympärysihottuma

Mikä on perioraalidermatiitti eli POD?

Suunympärysihottuma eli POD ilmenee yleisimmin näppyinä suun ja nenän vierustan ympärillä. Perioraalidermatiitin syytä ei tunneta varmaksi, mutta se kuuluu samaan ryhmään ruusufinnin eli rosacean kanssa, ja on epäilyjä, että se voisi liittyä atopiataipumukseen tai ihoa ärsyttäviin ulkoisiin tekijöihin, kuten liian voimakkaisiin kosmetiikkatuotteisiin. 

Eniten suunympärysihottumaa esiintyy 25-50 vuotiailla naisilla, vaikka joskus myös lapset ja miehetkin voivat siitä kärsiä.

Suunympärysihottuma, eli POD, eli perioraalidermatiitti

POD kuuluu siis samaan tautiperheeseen ruusufinnin kanssa ja  joidenkin kortisonien tiedetään pahentavan suunympärysihottumaa, samoin kuin myös suurten lämpötilan vaihteluiden sekä auringon UV-säteilynkin.

Perioraalidermatiittinäpyt ovat sitkeitä, eivätkä tunnu paranevan itsestään. Oi­reita voi tosin ol­la muuallakin, mm. sil­mien ympä­rillä (pe­rio­ku­laa­ri­der­ma­tiitti).

Kuinka hoitaa suunympärysihottumaa kotona?

Miten rauhoittaa Perioraalidermatiitin eli suuhympärysihottuman

Miten hoidan perioraalidermatiittia eli suunympärysihottumaa?

Kärsiessä suunympärysihottumasta on tärkeintä huolehtia kasvojen ihon puhdistuksesta ja kosteutuksesta.

Käytä hellävaraisia ihonhoitotuotteita ja vältä parhaasi mukaan mm:

  • alkoholia sisältäviä ihonhoito tuotteita
  • sulfaattia sisältäviä tuotteita
  • paksuja kosteusvoiteita, jotka voivat tukkia ihohuokosia
  • raastavia kuorintoja

Saaren Taika palasaippuoista erityisesti Teepuusaippua ja Tyrni Luksus Spa saippua ovat tuoneet helpotusta suun alueen iho-ongelmiin!

POD ihon puhdistus

Hei! Olen kärsinyt suunympärysihottumasta n.7 vuotta. Aika ajoin jokin aiheuttaa tulehduksen ja naama hohtaa punaisena. Kuulin teidän teepuusaippuasta kaverilta ja päätin kokeilla. Ensin saippua ei tuntunut auttavan, mutta kun jaksoin jatkaa käyttöä, tulehdus hellitti ja pikkuhiljaa paraneminen alkoi. Empä taida uskaltaa olla käyttämättä enään! Tässä ennen ja jälkeen kuvat: Ennen 3.7. ja jälkeen 20.8.

”Hei! Olen kärsinyt suunympärysihottumasta n.7 vuotta. Aika ajoin jokin aiheuttaa tulehduksen ja naama hohtaa punaisena.
Kuulin teidän teepuusaippuasta kaverilta ja päätin kokeilla.
Ensin saippua ei tuntunut auttavan, mutta kun jaksoin jatkaa käyttöä, tulehdus hellitti ja pikkuhiljaa paraneminen alkoi.
Empä taida uskaltaa olla käyttämättä enään!

Tässä ennen ja jälkeen kuvat:

Ennen 3.7. ja jälkeen 20.8.”

”Viikon käytön jälkeen on POD-ihottuma alkanut jo näyttää paranemisen merkkejä! Lisäksi saippuassa on ihana tuoksukin.”

Kärsin suunympärysihottumaa ja Tyrni Luksus Spa saippua on auttanut ihoani parantumaan. Ennen tätä olen kokeillut monia tuotteita, mutta mikään ei ole auttanut.”

”Sain ison avun kutiavaan atooppisen ihooni Tyrni Luksus Spa saippualla ja tyttäreni pod ihottuma rauhoittui tällä myös.”

POD ihon kosteutus

Saaren Taian hajusteeton Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy sopii erinomaisesti myös suunympärysihottumasta kärsiville. Sen sisältämällä helokkiöljyllä on tulehduksia estäviä ominaisuuksia ja sitä on käytetty myös mm. akneihon hoitoon. Se vähentää ihon sävyeroja ja juonteita sekä edistää solujen uudistumista.

Helokkiöljyä käytetään edelleen joissakin maissa mm. ekseemaihottuman hoidossa ja historiansa aikana sitä on käytetty iho-ongelmien, kuten mustelmien ja haavojen parantamisen vauhdittamiseen.

Kasvoöljyn sisältämä Arganöljy auttaa rauhoittamaan ärtynyttä ihoa ja sen ihon elastisuutta parantavien ominaisuuksiensa ansiosta sitä käytetään niin arpien häivyttämisessä, kuin taistelussa ikääntymisen näkyviä merkkejä vastaan.

Jojobaöljy kasvoöljyssä auttaa ihosolujesi uudistumisprosesseissa ja ruusunmarjaöljy saattaa vähentää ihon pigmettiläiskiä, sekä tasoittaa ihon väriä antaen ihollesi kauniin kuulauden.

Kosteusvoiteet POD iholle

Valitse sen kaveriksi tuoksuton Aloe Vera 24H kosteuttaja, joka sisältää ihohuokosia tukkimatonta sheavoita sekä ihoa rauhoittavaa kauransiemenöljyä.

Tai Saaren Taika sheavoi. Sheavoin kasviestereillä on havaittu olevan tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia. Tämä voi auttaa minimoimaan ympäristötekijöiden, kuten sään aiheuttamaa ärsytystä sekä tulehduksellisia ihosairauksia, kuten esimerkiksi ekseemaa ihottumaa.

Vuonna 2012 tehdyn tieteellisen tutkimuksen perusteella jotkut arvelevat, että sheavoin paikallinen käyttö voi vähentää aknea aiheuttavien bakteerien määrää iholla.

Sheavoi sisältää runsaasti erilaisia ​​rasvahappoja. Tämä ainutlaatuinen koostumus auttaa puhdistamaan ihosi ylimääräisestä rasvasta (talista). Samalla karitevoi palauttaa ihosi kosteuden ja lukitsee ihosi uloimpaan kerrokseen, jolloin ihosi ei kuivu. Tuloksena on ihon luonnollisen öljytasapainon palautuminen, mikä taas voi auttaa pysäyttämään aknen ennen sen alkamista.

Hellävaraiset tuotteet suunympärysihottuman hoitoon

Mikäli suunympärysihottumasi on ärtynyt, kokeile jättää pois kaikki voimakkaat puhdistustuotteet (mm. puhdistusaineet ja saippuat, jotka sisältävät sulfaatteja), kaikki alkoholia sisältävät ihonhoitotuotteet, voimakkaasti kuorivat tuotteet, anti-age voiteet ja ihoa stimuloivat tuotteet.

Kokeile Saaren Taian herkälle iholle sopivia ihonhoitotuotteita, joilla on osoitettu teho!

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

Jaa blogimme

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Seuraa meitä

Kirjoittaja

Picture of Johanna

Johanna

Kirjoittajasta: Johanna Amnelin on koulutettu tuotekehittäjä, Saaren Taika -brändin perustaja ja kosmetiikkakemistiopiskelija, jolla on yli 12 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja kahdeksan vuoden käytännön kokemus ihonhoitotuotteiden valmistuksesta. Hän on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon Suomessa sekä Diploma in Organic Skincare Formulation -koulutuksen Formula Botanicassa. Parhaillaan hän syventää osaamistaan Diploma of Personal Care Formulation -opinnoissa australialaisessa Institute of Personal Care Science -oppilaitoksessa, joka pätevöittää kosmetiikkakemistiksi. Koulutuksen ohella Johanna tutkii jatkuvasti tieteellisiä julkaisuja ja dermatologisia tutkimuksia erityisesti luonnollisten raaka-aineiden vaikutuksista ihoon. Hänen työnsä perustuu vahvaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, jonka taustalla on oma elinikäinen kamppailu atooppisen ja herkän ihon kanssa. ”Kun on itse elänyt ihon ongelmien kanssa, ei tyydy kompromisseihin, vaan kehittää tuotteita, joista on aidosti apua.” – Johanna Amnelin, Saaren Taika -brändin perustaja, tuotekehittäjä.