Syntytarina: Saaren Taika

saaren taika ekologinen vaihtoehto

Saaren Taika syntyi vuonna 2017 pienessä eteläsuomalaisessa saaristokylässä nimeltä Metsola. Kylä sijaitsee Isoluodon saarella Salon saaristossa. Kylä oli aikoinaan perustettu entisen kaivoksen työläisille, mutta nykyään siellä asustaa lähinnä mökkiläisiä ja vain muutama ympärivuotinen asukas.

Isoluoto kuuluu Särkisalon saariryhmään, jonka vakituinen asukasluku on yhteensä vain noin 700 ihmistä. Kesäaikaan toki saarten asukasluku suunnilleen tuplaantuu, mutta siltikin kyseessä on harvaan asuttu puhdas saaristo.

Johanna; Saaren Taika tuotteiden kehittäjä, joka oli alkujaan turkulainen muutti saarelle syksyllä 2016 ja kiinnostui nopeasti vesistöjemme tilasta, sekä jätevesiasioista. Sitä myöten nousi myös kiinnostus ekologisemmista pesuaineista, sillä ymmärtäessään kaikkien pesuveden mukana takaisin luontoon valuvien haitallisten kemikaalien vaarallisuuden luonnolle ja vesieliöille halusi hän muuttaa asiaa.

Siellä syntyivät ensimmäiset Saaren Taika tuotteet eli täysekologiset pyykkietikat.

Saaren Taika pyykkietikat olivat silloin ainoat markkinoilla olevat täysin biohajoavat pyykkietikat, eli joiden raaka-aineina oli käytetty vain luonnollisia ja tutkitusti vesistöihin kertymättömiä aineksia. Pyykkietikan raaka-aineiden tutkituttaminen on sikäli tärkeää, että osa luonnollisistakin aineista kertyy vesistöihin ja ovat haitallisia eliöille.

Saaren Taika on aina pitänyt kiinni siitä, että tuotteet täyttävät kaikki viralliset ja lainvaatimat vaatimukset ja, että kaikista tuotteista on olemassa viralliset dokumentit, jotka osoittavat tuotteiden olevan sekä käyttäjälleen, että ympäristölle vaarattomia. Tästä syystä joillakin tuotteilla saattaa olla hiukan kilpailijoitaan kalliimpi hinta, sillä nämä tutkimukset ovat usein hyvin kalliita ja myös aidot luonnosta peräisin olevat laadukkaat raaka-aineet ovat monesti keinotekoisia verrokkejaan huomattavasti hintavampia.

Tuotekehittäjä Johanna

Johanna syntyi Turun Heidegenillä vuonna 1976 ja jo ala-asteella hän osoitti erityistä kiinnostusta luontoon ja leikkikin koulun takametsissä ”puiden parantajaa” hoivaten kaarnaansa menettäneitä puita puron vedessä liotettujen irronneiden puunlehtien avulla 😀

Varhais aikuidessaan, vaikkakin elämänsä vähävaraisena eläen, hän koitti mahdollisuuksiensa mukaan suunnata ostokäyttäytymistään eläinkokeettomaan kosmetiikkaan sekä tukea eläinsuojelutyötä eri tavoin. Myöhemmin hän toimi lyhyen aikaa erään eläinsuojelutyötä tukevan yhdistyksen puheenjohtajana Turussa.

Internetin yleistyessä löysi Johanna paljon tutkimustietoa muovista ja sen aihauttamista hormonimuutoksista. Myös kosmetiikan haitalliset raaka-aineet alkoivat käydä enemmän tutuiksi.

Nämä kaikki ovat toimineet kimmokkeena Saaren Taika tuoteperheen kehittymiselle sekä sille periksiantamattomalle luontoajattelulle, joka tuotteiden mukana välittyy niiden käyttäjälle. Saaren Taika tuotteet ovat tutkitusti ja todistetusti ympäristöystävällisiä, eikä niiden valmistuksessa ole käytetty yhtään sellaista raaka-ainetta tai ainesosaa, joka olisi haitaksi luontoon joutuessaan.

Saaren Taika tuotteet löytyvät EU:n kosmetiikkarekisteristä ja jokaiselle tuotteelle on tehty kosmetiikan turvallisuuden arviointi. Arvionnista käy ilmi mm. jokaisen raaka-aineen turvallisuus ihmiselle ja ympäristölle sekä raaka-aineiden yhteisvaikutukset ja niiden turvallisuus ihmiselle ja ympäristölle.

Kemikaalituotteet, kuten pyykkietikat ja siivoussaippuat löytyvät Tukesin kemikaalirekisteristä ja myös näille tuotteille on tehty turvallisuuden arviointi, jonka dokumentit ovat mm. Saaren Taika jälleenmyyjien saatavilla, jolloin myös kuluttaja voi kysyä tuotteen turvallisuudesta esim. vesistöille.

Saaren Taian tärkein ja voimakkain ideologia onkin valmistaa luonnolle 100% vaarattomia tuotteita ja siinä Saaren Taika on poikkeiksellinen yritys markkinoilla, sillä jokainen Saaren Taika tuote täyttää tuon vaatimuksen. Tästä Saaren Taika ei suostu tinkimään!

Vastaa