Etikkahuuhde ohje

Annostele noin 1-2tl etikkaa 1 desilitraan vettä. Etikkahuuhde huuhdotaan hiuksista välittömästi, paitsi siinä tapauksessa, että halutaan poistaa hiuksista myös mineraaleja, tällöin sen annetaan vaikuttaa hetki ennen huuhtelua. Etikka poistaa hiuksista myös mineraalijäämiä, tällöin etikkaveden tulee olla voimakkaampaa, kuin pelkästään saippuan jäämiä poistettaessa. Mineraaleja poistettaessa etikkaa annostellaan noin 1/4 etikkaa ja 3/4 vettä.
Etikkahuuhde ohje

Väkiviinaetikka ja hiukset

Etikan käytöstä hiustenhoidossa on monia etuja. Etikka sulkee hiussuomuja, jolloin hius tulee sileämmän ja kiiltävämmän näköiseksi. Etikalla voidaan vähentää päänahan rasvoittumista ja etikkahuuhde auttaa myös palashampoopesun jälkeen, mikäli hiuksissa tuntuu tahmaisuutta. 

Etikan sanotaan parantavan päänahan yleistä kuntoa, vahvistavan hiusta ja parantavan hiusten kiiltoa. Etikka poistaa hiuksiin ja päänahkaan kertyneitä jäämiä, kuten hoitoaineista tullutta silikonia ja saa hiukset näyttämään kirkkaammilta.

Etikka voi myös vähentää hilseilyä, jota voi ilmetä esimerkiksi sulfaattipitoisilla shampoilla pestessä.

Suosituimmat sulfaatittomat shampoot ja silikonittomat hoitoaineemme:

Löydät lisää shampoita ja hoitoaineita artikkelin lopusta.

Mitä etikkaa hiuksiin?

Väkiviinaetikka tai omenaviinietikka ovat suosituimmat etikat hiuksille, itse käytän vain väkiviinaetikkaa.

Etikkahuuhde hiuksille ohje

Etikkahuuhde sulkee hiussuomut, jolloin hiuksen pinnasta tulee sileämpi, eikä esimerkiksi palashampoon saippua pääse jäämään hiussuomujen väliin.

Etikkahuuhteessa voidaan käyttää jotakin viinietikkaa, kuten esim. omenaviinietikkaa, tai ekologisempana vaihtoehtona väkiviinaetikkaa.

Annostele noin 1-2tl etikkaa 1 desilitraan vettä.

Etikkahuuhde huuhdotaan hiuksista välittömästi, paitsi siinä tapauksessa, että halutaan poistaa hiuksista myös mineraaleja, tällöin sen annetaan vaikuttaa hetki ennen huuhtelua.

Etikka poistaa hiuksista myös mineraalijäämiä, tällöin etikkaveden tulee olla voimakkaampaa, kuin pelkästään saippuan jäämiä poistettaessa.

Mineraaleja poistettaessa etikkaa annostellaan noin 1/4 etikkaa ja 3/4 vettä.

Sulfaatittomat shampoot ja silikonittomat hoitoaineet

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

Jaa blogimme

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Seuraa meitä

Kirjoittaja

Picture of Johanna

Johanna

Kirjoittajasta: Johanna Amnelin on koulutettu tuotekehittäjä, Saaren Taika -brändin perustaja ja kosmetiikkakemistiopiskelija, jolla on yli 12 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja kahdeksan vuoden käytännön kokemus ihonhoitotuotteiden valmistuksesta. Hän on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon Suomessa sekä Diploma in Organic Skincare Formulation -koulutuksen Formula Botanicassa. Parhaillaan hän syventää osaamistaan Diploma of Personal Care Formulation -opinnoissa australialaisessa Institute of Personal Care Science -oppilaitoksessa, joka pätevöittää kosmetiikkakemistiksi. Koulutuksen ohella Johanna tutkii jatkuvasti tieteellisiä julkaisuja ja dermatologisia tutkimuksia erityisesti luonnollisten raaka-aineiden vaikutuksista ihoon. Hänen työnsä perustuu vahvaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, jonka taustalla on oma elinikäinen kamppailu atooppisen ja herkän ihon kanssa. ”Kun on itse elänyt ihon ongelmien kanssa, ei tyydy kompromisseihin, vaan kehittää tuotteita, joista on aidosti apua.” – Johanna Amnelin, Saaren Taika -brändin perustaja, tuotekehittäjä.