Vaikuttaako ravintoaineet ja vitamiinit paremmin suun kautta vai ihon kautta annosteltuna?

Vaikuttaako ravintoaineet ja vitamiinit paremmin suun kautta vai ihon kautta annosteltuna

Ihokin tarvitsee vitamiineja

Terveellinen ruokavalio ja terveelliset elämäntavat ovat monen kauniin ihon salaisuus, mutta riittääkö se, vai tarvitseeko ihoa ravita myös ulkoisesti?

Vitamiineilla ja ravintoaineilla on tärkeä rooli ihon toiminnoissa ja sen ulkonäössä.

Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihon toimintojen kannalta tehokkainta on annostella vitamiinit suoraan iholle, vaikka terveellisellä ravinnolla on myös osuutensa ihmisen kokonais hyvinvoinnissa ja ihon tärkeiden  toimintojen tukemisessa.

Hymyilevä nuori nainen jolla on kaunis iho

Iho on ihmisen suurin yksittäinen eli, mutta samalla se on viimeinen elin, jonne sisäisesti saadut vitamiinit ja ravintoaineet kulkeutuvat. Ensinnä ravintoaineiden imeytymislistassa ovat tärkeimmät elimemme, kuten sydän, aivot, maksa jne, ja iho on listassa vasta viimeisenä.

Tästä syystä onkin tärkeää antaa iholle ravintoaineita myös ulkoisesti, sillä näillä ulkoisesti annetuilla ravintoaineilla voidaan parhaiten vaikuttaa ihon ulkoiseen olemukseen, eli ihon ulkonäköön ja ihon tuntumaan, kuten kuivuuteen, rasvaisuuteen, kimmoisuuteen jne.

A-vitamiini

A-vitamiinin eri muotoja ovat retinoidit, eli retinoli, tretinoiini ja isotretinoiini. Näitä muotoja löytyy useista eri voiteista ja seerumeista, ja useat eri tukimukset ovat osoittaneet, että retinoidien käytöstä on hyötyä ihollesi.

Retinoidit lisäävät solujen vaihtuvuutta, jonka avulla voit parantaa ihosi rakennetta ja sävyä, kuoria sameaa ja elotonta ihoa, torjua aknea sekä hidastaa ikääntymisen merkkejä.

A-vitamiini pitoisuus iholla vähenee päivittäin ja A-vitamiinin puute onkin usein pääsyy ihon huonontuneeseen ulkonäköön.

Retinoli ja retinoidit

Retinolin ja retinolihapon on eräässä tieteellisessä tutkimuksissa osoitettu lisäävän ihon kollageenintuotantoa ja 12 viikon kuluttua tutkimuksen osallistujilla oli huomattavaa ryppyjen vähenemistä.

Toisessa tieteellisessä tutkimuksessa havaittiin, että retinolin annostelulla iholle voitiin jopa vain seitsemän päivän käytön jälkeen kumota osa luonnollisesti ikääntyneessä ihossa esiintyvistä solujen poikkeavuuksista.

B-vitamiini

Tutkimukset ovat osoittaneet, että B-vitamiini auttaa kehoa tuottamaan terveitä uusia ihosoluja. Tutkimustulokset ovat viitanneet myös siihen, että B-vitamiinit ovat tehokkaimpia, kun ne levittetään suoraan iholle.

B3-vitamiini, eli niasiiniamidi auttaa ehkäisemään ikääntymisen merkkejä, sekä joidenkin tutkimusten mukaan sillä saattaa olla myös suotuisia vaikutuksia ihon ikääntymisestä johtuviin pigmenttiläiskiin ja muihin värimuutoksiin.

Kollageenipitoisuudet vähenevät ihollamme ikämme lisääntyessä. Foolihappoa sisältävien voiteiden havaittiin tukevan ihon kollageenintuotantoa.

B5-vitamiinin, eli pantoteenihapon havaittiin auttavan sekä akneen, että ihon ikääntymiseen.

Eräs tutkimus osoitti, että E-, B-5- ja B-3-vitamiinia sisältävän ihovoiteen käyttö paransi ihon sävyä ja rakennetta 6 viikossa. Se auttoi myös ikääntymisestä johtuvien pigmenttiläiskien sekä muiden värimuutosten vähentämisessä.

C-vitamiini

C-vitamiini on antioksidantti, mikä tarkoittaa, että se voi kumota vapaiden radikaalien aiheuttamia oksidatiivisia vaurioita.

Useimmat tutkimukset viittaavat siihen, että oksidatiivisilla vaurioilla on tärkeä rooli ihmisen ikääntymisessä ja myös  ihon ikääntymisessä.

Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että C-vitamiinia sisältävien ihonhoitotuotteiden käytöllä voidaan hidastaa auringon aiheuttamaan ihon ennenaikaista ikääntymistä. 

C-vitamiinia sisältävien ihonhoitotuotteiden käytöllä voit parantaa ihosi elastisuutta sekä auttaa ihoasi näyttämään nuoremmalta ja kuulaammalta. 

C-vitamiinia sisältävien voiteiden käyttö parantaa myös ihon sileyttä ja vaikutuksen voi huomata jo jopa 3 tunnin kuluttua voiteen levittämisestä.

D-vitamiini

D-vitamiini tukee ihosolujen aineenvaihduntaa sekä auttaa ihoa uudistumaan ja korjaamaan itseään.

D-vitamiinin puute voi laukaista erilaisia iho-ongelmia. D-vitamiinin hyödyllisiä lähteitä ovat D-vitamiinilla väkevöidyt tuotteet, kuten maito ja vilja, sekä lohi ja tonnikala.

D-vitamiinista voi olla apua myös kroonisessa tulehduksessa, joka voi aiheuttaa ihoärsytystä, tietyntyyppisiä akneja ja ekseemaa.

Tutkimustulos osoittaa, että D- ja E-vitamiinia sisältävän voiteen käyttö voi auttaa atooppisessa ihottumassa.

E-vitamiini

Kuten C-vitamiini, E-vitamiini on antioksidantti, joka voi hidastaa vapaiden radikaalien aiheuttamaa ikääntymistä.

Paikallisen D- ja E-vitamiinia sisältävän voiteen käyttö voi auttaa atooppisen ihottuman hoidossa.


Jotkut tutkimukset myös viittaavat siihen, että E-vitamiini voi auttaa haavojen paranemisessa, erityisesti yhdessä C-vitamiinin ja sinkin kanssa. Se voi myös auttaa aknen hoidossa.

Vaikka terveellinen ruokavalio sekä terveet elämäntavat ovatkin pääosassa ihmisen hyvinvointia, on laadukkaiden ja runsaasti vitamiineja- sekä ravintoaineita sisältävien ihonhoitotuotteiden käytöllä merkittävä vaikutus ihon ulkonäköön sekä ihon ikääntymiseen. 

Saaren Taika ihonhoitotuotteiden valmistuksessa käytetään vain neitsytöljyjä, eli kylmäpuristusmenetelmällä aikaansaatuja, vitamiinipitoisuudeltaan rikkaimpia öljyjä sekä luomulaatuisia raaka-aineita, jotka ovat kemikaali jäämittömiä sekä vitamiinirikkaita,  ja vältetään niiden liikaa kuumentamista, joka vähentää vitamiinipitoisuuksia ainesosissa.

Näillä menetelmillä olemme aikaansaaneet ihoa tehokkaimmin ravitsevat ihonhoitotuotteemme, joiden hyöty ja vaikutus on korkeinta tasoa.

Kylmämenetelmällä valmistuvat kosmetiikkatuotteet Saaren Taika

Lähteet: 

1, 2 

Jaa blogimme

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Johanna

Johanna

Minulla on tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja vuosien syvällinen kokemus ihoon ja ihonhoitoon liittyen, erityisesti luonnollisten raaka-aineiden ja niiden vaikutusten osalta. Olen myös erikoistunut luonnonkosmetiikan valmistukseen, mikä on vahvistanut asiantuntemustani. Lisäksi minulla on lähes viiden vuosikymmenen kokemus vaikeiden ihosairauksien parissa, mikä on antanut minulle ainutlaatuista näkökulmaa ja asiantuntemusta alalla.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Seuraa meitä

.