Sukuumme varastettu, ehkä maailman paras mustikkapiirakka ohje
Tämä ihana mustikkapiirakka resepti on ollut suvussamme jo nelisenkymmentä vuotta ja rehellisesti täytyy tunnustaa, että resepti on alunperin varastettu!
Nyt haluan kuitenkin jakaa tämän maan mainion, jopa Australiassa asti parhaaksi kehutun reseptin kaikille mustikkapiirakan ystäville.
Näin ehkäiset käsienpesun aiheuttaman kuivumisen
Keittiössä häärätessä käsienpesu on ihan välttämätöntä. Jokainen kokki tietää, että käsiä tulee pestyä moneen kertaan leivonnan ja ruoanlaiton aikana. Samalla moni suomalainen, itseni mukaan lukien, kärsii atooppisen tai muuten kuivien käsien ihosta. Toistuva pesu, kuuma vesi ja jopa leivonnassa käytetyt ainekset voivat kuivattaa käsiä nopeasti.
Siksi haluan ensin jakaa muutaman oman vinkkini siihen, miten pelastaa kuivat kädet arjen keskellä, ennen kuin sukellamme mustikkapiirakan ohjeeseen.
Kukapa muu voisi neuvoa tehokkaimman kosteutuksen kuin henkilö, jonka kädet ovat taistelleet kuivuutta vastaan pian 50 vuoden ajan.
Olen oppinut, että tärkeintä on lukita kosteus ihoon heti kokkauksen jälkeen. Siksi kokosin täydellisen setin mustikkaleipurille!
Setti sisältää kaiken, mitä tarvitset: Suojaavan ja kutinaa hillitsevän Kamomilla Sheavoiteen sekä käsiesi ihoa kuivattamattoman hellävaraisen Teepuusaippuan pumppupullossa. Saat nämä tuotteet nyt edullisesti Leipurin Kädet Kuntoon – Mustikkapiirakka settissä.
Alunperin varastettu resepti
Sukuumme varastettu mustikkapiirakkaresepti on noussut suureen suosioon ja on lyhyessä ajassa noussut blogimme luetuimmaksi ja haetuimmaksi artikkeliksi. Tämä kohuttu resepti on kaikkien huulilla niin kotikeittiöissä kuin juhlissakin, eikä syyttä, niin herkullinen se on!
Nyt sinullakin on mahdollisuus kokeilla tätä suussa sulavaa piirakkareseptiä ja kertoa tutuillesi, että olet päässyt maistamaan Saaren Taian kohuttua herkkua!
Mustikkapiirakka ohje
Tarvitset:
- sokeria
- voita (tai margariinia)
- kananmunia
- jauhoja
- leivinjauhetta
- vaniljasokeria
- mustikoita
Leivo ensin kuohkea murutaikina.
Sulata 100g voita astiaan (vain hieman pehmeäksi asti) ja sekoita joukkoon 1 dl sokeria ja vaahdota hieman.
Riko sekaan 1 kananmuna ja vaahdota kunnon vaahdoksi asti.
Sekoita toisessa astiassa 3dl vehnäjauhoja ja 1tl leivinjauhetta.
Kaada jauhoseos ensimmäisen seoksen joukkoon ja sekoita murutaikinaksi.
Tee kuorrute.
Riko 2 kananmunaa astiaan ja mittaa sekaan 2dl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria, vatkaa vaahdoksi. Mikäli et halua näin paljon ja makeaa kuorrutusta, voit puolittaa tässä kerrotun määrän tai valmistaa kuorrutteen Ranskankermalla, johon sekoitetaan 0,5dl sokeria ja 1 muna.
Voitele piirakkavuoka ja taputtele murutaikina vuokaan.
Vuuaksi käy n. 24-30cm vuoka ja mustikoita vähintään 200g, mutta voit laittaa hieman enemmänkin. Tuoreet tai pakaste, kummatkin käy!
Kaada päälle mustikat ja valuta kuorrute mustikoiden päälle.
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 175 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes pinta on kullankeltainen ja rapea.
HYVÄ AJANKOHTA, OSTA ILMAN HÄTÄÄ!
Piirakan paistoaika on n. 45 minuuttia! Se on juuri sopiva aika varmistaa, että käsiesi iho pysyy pehmeänä ja ehjänä jatkossakin kaikesta tiskauksesta ja käsienpesusta huolimatta.
Tilaa Leipurin Kädet Kuntoon – Mustikkapiirakka Setti (20 % alennuksella!) sillä välin, kun uuni tekee työn puolestasi.
Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kera!






