Taikalaakson kevät alkaa kurkien saapumisella

Täällä upean saaristoluonnon helmassa hengitämme ja elämme luonnon kanssa yhteistä ilmaa vuodet läpeensä. Luonnon läsnäolo onkin se suurin motivaattorimme suunnitella ja valmistaa tuotteita, joiden käytöllä on mahdollisimman vähäinen vaikutus ympäristöön, eikä luonnollisista tuotteista haittaa ole meille ihmisillekään!
Taikalaakson kevät alkaa kurkien saapumisella

Heippa arvoisa lukijamme!

Kevät 2020 on ollut poikkeuksellista aikaa, sillä maapallolla jyllää korona-virus pandemia. Ihmiset pysyttelevät kodeissaan ja kaikki on vähän kummallista. Tämä tuntuu siksi sopivalta hetkeltä aloittaa vähän kevyempien aiheiden bloggaaminen tänne Saaren Taian blogiin ihmisten viihdyttämiseksi ja tilanteen tuoman ahdistuksen keventämiseksi 🙂

Kotisivujemme Taikatehdas -osiossa olenkin aiemmin jo esitellyt lyhyesti luontoa, joka täällä eteläisen Salon kauniissa saaristossa meidän toimipaikkaamme ympäröi. Täällä upean saaristoluonnon helmassa hengitämme ja elämme luonnon kanssa yhteistä ilmaa vuodet läpeensä. Luonnon läsnäolo onkin se suurin motivaattorimme suunnitella ja valmistaa tuotteita, joiden käytöllä on mahdollisimman vähäinen vaikutus ympäristöön, eikä luonnollisista tuotteista haittaa ole meille ihmisillekään!

Vuodenkierrosta olen kertonut Taikatehdas -osiossa seuraavasti:

Kevät alkaa jäiden lähtemisellä sekä ensimmäisten joutsenten odotuksella. Sitten palaavat kurjet ja saammekin seurata tutun kurkipariskunnan pesintää aivan läheltä! Kevät ja kesä on aikaa meren äärellä.
Merikotkien liitelyä saamme ihailla lähes aina merelle lähdettyämme ja usein myös kotimme yläpuolella!
Joutsenperheiden pesänrakennus on aina yhtä mielenkiintoista seurattavaa ja emolintujen opettaessa poikasiaan syömään, saamme usein kuvata välimatkan päästä niiden puuhia. Peurat ja kauriit taivaltavat tuttuja polkujaan pihamme poikki nauttien loppukesästä omena- ja kirsikkasadoistammme.

Jäitä ei tänä talvena täällä ollutkaan ja monet joutsenetkin jäivät talvehtimaan lähistölle. Kevätaurinko on kuitenkin tuonut jo muuttolintuja tullessaan ja olemme mieheni kanssa odottaneet tutun kurkipariskunnan saapumista malttamattomina! Mielenkiinnolla odotimme tuoko pariskunta viimevuotisen poikasensa mukanaan vai ei, ja eihän ne tuoneet, sillä poikanen taitaa olla itsenäistynyt talven aikana 😀

Näimme 2 kurkea eilen (4.4.) ensimmäisen kerran vähän matkan päässä pellolla ja tänään aamulla kun ”omat” kurkemme huutelivat tässä vieressä, kuului niiden vastaus tuolta kauempaa. Kurjet ovat siis saapuneet <3

Mieheni sai hauskan kuvasarjan kurjista, joita vaaniskeli kettupari. Kurjet näkivät ketut, mutteivät olleet milläänsäkään, vaan vähän kuin olisivat itsekin härnänneet kettuja 😀

Keväästä tulee varmasti ihana ja mielenkiintoinen, ja lupaan kirjoitella havaintojani luonnosta myös tänne Saaren Taian blogiin nyt useammin ”saaristoluonto” kategorian alle!

Kiitos, että luit! Verkkokauppamme muuten tarjoaa kotiovelle toimituksen ilmaiseksi tämän pandemian ajan kaikille yli 75€ ostoksille. Lisätietoja verkkokaupastamme: https://shop.saarentaika.com/

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

-25% ALENNUSTA ENSIMMÄISESTÄ TILAUKSESTASI!

HALUATKO PALJASTAA IHOSI TODELLISEN KAUNEUDEN JA PARANTAA IHONHOITORUTIINIASI?

Tilaa Saaren Taika Shopin uutiskirje ja saat vinkkejä, joilla tuot esiin ihosi luonnollisen hehkun sekä löydät parhaat neuvot ja tarjoukset ihonhoitoosi.

Jaa blogimme

Seuraa meitä

Jaa kirjoitus

Seuraa meitä

Kirjoittaja

Picture of Johanna

Johanna

Kirjoittajasta: Johanna Amnelin on koulutettu tuotekehittäjä, Saaren Taika -brändin perustaja ja kosmetiikkakemistiopiskelija, jolla on yli 12 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja kahdeksan vuoden käytännön kokemus ihonhoitotuotteiden valmistuksesta. Hän on suorittanut tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon Suomessa sekä Diploma in Organic Skincare Formulation -koulutuksen Formula Botanicassa. Parhaillaan hän syventää osaamistaan Diploma of Personal Care Formulation -opinnoissa australialaisessa Institute of Personal Care Science -oppilaitoksessa, joka pätevöittää kosmetiikkakemistiksi. Koulutuksen ohella Johanna tutkii jatkuvasti tieteellisiä julkaisuja ja dermatologisia tutkimuksia erityisesti luonnollisten raaka-aineiden vaikutuksista ihoon. Hänen työnsä perustuu vahvaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, jonka taustalla on oma elinikäinen kamppailu atooppisen ja herkän ihon kanssa. ”Kun on itse elänyt ihon ongelmien kanssa, ei tyydy kompromisseihin, vaan kehittää tuotteita, joista on aidosti apua.” – Johanna Amnelin, Saaren Taika -brändin perustaja, tuotekehittäjä.