Parhaat Saaren Taika tuotteet kasvojenhoitoon kotona

Aina ei aika tai budjetti riitä kauneushoitolassa käymiseen ja siksi onkin hienoa, että kauneushoitoja voi tehdä myös itse kotona! Tästä artikkelista löydät vinkkejä kotona tehtävään, ihoasi hellivään kasvohoitoon Saaren Taika tuotteita käyttäen.

Kasvojen puhdistus

Kasvohoito on tärkeää aloittaa kasvojen perusteellisella puhdistamisella, jotta kaikki päivän aikana iholle joutuneet ilmansaasteet ja muut epäpuhtaudet saadaan poistettua. Muutoin osa näistä epäpuhtauksista saattaa kulkeutua ihonhoitotuotteidesi mukana ihosi syvempiin kerroksiin aiheuttaen ongelmia myöhemmin ihollasi.

Loistava valinta kasvojen ihon puhdistamiseen on esimerkiksi Saaren Taika Kurkku kasvojenpuhdistusaine. Kurkkua sisältävä puhdistusaine syväpuhdistaa ihoasi hellästi, samalla rauhoittaen ja pehmentäen sitä. Kurkku auttaa myös vähentämään punoitusta ja ihon turvotusta sekä viilentää ja kosteuttaa ihoa.

Tuloksena saat kirkkaamman ja kuulaamman ihon. Kurkku auttaa vähentämään ihosi punoitusta ja turvotusta sekä viilentää ja kosteuttaa ihoasi.

Kasvojen kuorinta

Jos kasvojesi iho tuntuu erityisen väsyneeltä, samealta tai kuivalta, voi kasvoille puhdistuksen jälkeen tehdä vielä hellän kuorinnan syväpuhdistavalla Saaren Taika Manteli & Kaura kasvokuorinnalla.

Tämä kosteuttava kuorinta poistaa ihosi pinnalle kertyneitä kuolleita ihosoluja ja tekee ihostasi kirkkaamman, kuulaamman ja sileämmän. Kuorittu iho imee myös paremmin voiteiden ravintoaineet itseensä ja säilyy näin nuorekkaampana!

Kasvojen kosteutus

Kun olet saanut kasvosi puhdistettua ja mahdollisesti kuorittua, voit alkaa kerrostamaan ihollesi kosteuttavia ihonhoitotuotteita. Tehostaaksesi ihosi kosteutusta, kannattaa kosteuttavat kasvojenhoitotuotteet kerrostaa ihollesi.

Ihon kosteutus kannattaa aloittaa kasvovedellä, joka tuo ihollesi vesikosteutta. Ihanan kukkaiselta tuoksuva Ruusu-Aloe kasvovesi poistaa myös ylimääräistä rasvaisuutta sekä epäpuhtauksia iholtasi ja tasapainottaa ihosi luonnollista pH-arvoa.

Kasvoveteen on lisätty Aloe Veraa kosteuttamaan sekä rauhoittamaan ihoasi tehokkaasti.
Kasvoveden sisältämä C-vitamiini kirkastaa ihoasi ja appelsiinin eteerinen öljy auttaa ihohuokosten syväpuhdistamisessa.

Kasvoveden jälkeen kannattaa laittaa ihollesi hyaluronihapposeerumia. Hyaluronihapposeerumilla saat kasvoillesi erittäin intensiivistä kosteutusta! Se myös tasoittaa ihosi juonteita.

Hyaluronihappo tarvitsee toimiakseen ulkopuolista kosteutta, jonka takia onkin erittäin tärkeä muistaa käyttää sen alla kasvovettä ja myös sen jälkeen kosteusvoidetta.

Ylellinen Hyaluronihappo & Hedelmä -Kasvoseerumi antaa välittömästi säteilevän ja nuorekkaan tunteen ihollesi. Kasvoseerumi on tieteellisesti koottu yhdistelmä Hyaluronihappoa, B5 vitamiinia ja hedelmäuutetta, joiden ansiosta ihostasi tulee ravittu sekä elvytetty ja sen uusi hehku säteilee ulospäin!

Viimeisenä kosteus ikään kuin “lukitaan” iholle kosteusvoiteen avulla. Uudistava Hyaluronihappo & Vitamiinit ACE Kosteuttaja on loistava valinta ihon kosteuttamiseen.

Kosteuttaja on intensiivinen yhdistelmä vitamiini A:ta, C:tä ja E:tä, joiden tarkoitus on tehostaa ja tasoittaa ihosi toimintoja. A-vitamiini (kasvisretinoli) uudistaa ihoasi ja ehkäisee mm. näppyjen syntymistä.

Lisätyllä AHA-hedelmähapolla ACE-vitamiini-kosteusvoide kirkastaa ja kosteuttaa ihoa jättäen sen pehmeäksi ja sileäksi!

Osta parhaat luonnonkosmetiikan kasvojen ihonhoitotuotteet Saaren Taika Shopista

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Suosittua blogissamme

Avainsanoja artikkeleistamme

Kategoriat

Seuraa meitä

Tämän sivun lomakkeita suojaa Google reCAPTCHA , johon vaikuttavat Googlen yksityisyyden käytännöt  ja palveluehdot.

© Saaren Taika 2021. All rights reserved.

Facebook – Instagram – Pinterest – YouTube

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi

Saat uusimmat blogikirjoituksemme kerran viikossa sopivasti aina juuri ennen viikonloppua.

0
Kerätty summa

tukemassa

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä – mukana Saaren Taika

Pyydämme apua paikallisten nuorten auttamiseksi

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä 2022

Saaren Taika päätti lahjoittaa suuren summan paikallisten nuorten hyvinnoinnin parantamiseksi ja haastamme kaikki paikalliset toimijat mukaan!

Tarvitsemme teitä jokaista mukaan jakamaan kustannuksia ja varmistamaan että tämä tärkeä työ pääsee alkamaan paikkakunnallamme ja jatkuu mahdollisimman pitkään.

YKSIN EMME TÄHÄN PYSTY MUTTA YHDESSÄ AIVAN VARMASTI!

Ojennettu käsi kimmeltävä meri taustalla

Saaren Taika (Topaz Oy) avustaa Aseman Lapset ry:tä toteuttamaan vuoden mittaisen kehittämisprojektin Perniön alueella. Projektin arvioitu kustannus on n. 55 000€.

Avustuksen turvin Aseman Lapset Ry työskentelee aktiivisesti Perniön seudun nuorten parissa sekä kehittää paikallista osaamista verkostoitumalla paikallisten nuoriso-, kasvatus-, terveys- ja sosiaalialan toimijoiden kanssa.

Työntekijä myös starttaa vuodeksi Walkers-toiminnan Perniöön ja rekrytoi sekä kouluttaa 4-8 vapaaehtoistyöntekijää, jotka toimivat nuorisotyöntekijän työpareina jalkautuvassa työssä.

Työtä tehdään syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä syrjäytyneiden nuorten parissa toimimiseksi.

Toiminnan pääkohderyhmänä ovat 16-18-vuotiaat päihteillä ja mielenterveydellisesti oireilevat nuoret. Myös muut ikäluokat huomioidaan toiminnassa tarvittaessa ohjaten heille olemassa oleviin palveluihin (rajautuen kuitenkin 13-20-vuotaisiin nuoriin).

Saaren Taika on lupautunut kattamaan kuluista yli 50%, eli n. 30 000€. Nyt etsimme kumppaneita, yrityksiä ja yhdistyksiä jakamaan keskenään tuon puuttuvan osan, eli 25 000€.

Miten asia koskettaa Saaren Taikaa?

Meillä Saaren Taiassa Perniössä työskentelee monen ikäisiä työntekijöitä, myös hyvin nuoria. Perniöläisten nuorten hätä konkretisoitui pahimmalla mahdollisella tavalla, kun kaksi perniöläistä nuorta menehtyivät vain ihan vähän aikaa sitten. Tämä suuri tragedia kosketti paitsi koko pientä paikkakuntaamme, myös työntekijöitämme, joiden osan ystäväpiiriä nuoret olivat.

Otamme syvästi osaa nuorten menehtymisen johdosta ja toivomme pystyvämme antamaan tukeamme kaikille, joita suru on jollakin tapaa koskettanut. 

Konkreettisena ja nopeana keinona ennaltaehkäistä vastaavia lähdimme selvittämään mitä tukea nuorille Perniöön on saatavilla ja tästä alkoi yhteistyö Walkers-toiminnan kanssa.

Nuori istuu sillalla masentuneena auringonlasku on taustalla

Nuorten mielenterveyden edistäminen ja päihdetyön kehittämistoiminta Perniössä 2022

Toiminnan toteuttaja: Aseman Lapset ry

Toiminnan rahoittaja: Saaren Taika, Topaz Oy

Aseman Lapset ry

Aseman Lapset ry on vuonna 1990 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö. Yhdistyksen perustehtävänä on edistää lasten, nuorten, perheiden ja koko yhteiskunnan hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitettyä ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.

Lisätietoja:

Minna Lahtela
Valtakunnallinen Walkers-toimintavastaava
p. 040 777 8683

Christian Wentzel
Toiminnanjohtaja
p. 040 900 4889

[email protected]
www.asemanlapset.fi

Topaz Oy & Saaren Taika

Topaz Oy perustettiin vuoden 2018 maaliskuussa jatkumona aikaisemmin toimineelle toiminimiyritykselle. Toiminimen Saaren Taika brändin perustaja, Johanna, oli perustanut vuonna 2013. Pitkään masennusta sairastanut Johanna löysi valokuvaamisesta pakokeinon, joka myöhemmin muuntui valokuvatuotteita myyväksi yritykseksi ja siitä myöhemmin käsityöläisten tuotteita myyväksi verkkokaupaksi.

Saaren Taian ”Taikatehtaaksi” kutsuma päämaja sijaitsee eteläisen Salon saaristossa, Särkisalossa, joka on yksi harvaan asutuimpia saaristokuntia täällä Saaristomerellä. Yritys pyrkii vastuullisuuteen muutenkin kuin ympäristönäkökulmasta. Toimimalla vastuullisesti myös sosiaalisesti ja taloudellisesta näkökulmasta katsottuna.

Nuorisotyön koordinoijat Saaren Taika: Pinja Parviainen, Susanna Nieminen

p. 050 511 7188

[email protected]
www.saarentaika.com

Mukana tukemassa!

Saaren Taika

Kukkakatri

Lions Club Perniö

PBC-Invest Oy

Forsström Karl AB 

Puhelin Pate Oy

Marjajaloste Meritalo

Suvera Oy

Lisäksi yksityishenkilöiden nimillä tehtyjä lahjoituksia.

ABC Perniö
S-Market Perniö

Päivitämme sivulle lisätietoja asiasta myöhemmin, sekä täydennämme tietoja projektista, mm. tarkan toimintasuunnitelman, aikataulut jne.

Tilaa blogikirjoitukset
sähköpostiisi